En kääntynyt katsomaan, kun kuulin askeleet takanani. Tiesin jo, kuka se oli. Olin odottanut tätä keskustelua viikkoja, mutta siitä huolimatta, kun se lopulta tuli, se tuntui kuin iskulta vatsaan. Viime yönä puhelin oli puhunut, mutta en ollut vastannut.
En tiennyt mitä sanoa. Ja nyt hän seisoi siinä keittiöni ovella, hieno puku päällä ja kasvot vihaisena. Äiti, sinä et vastannut. Minä olin viikkotolkulla yrittänyt tavoittaa sinua.
Minä olin töissä, sanoin. Tiedän, että olit töissä, hän sanoi ja astui sisään. Se ei ole enää tekosyy. Minun on puhuttava kanssasi.
Hän istui keittiöön pöytäni ääreen. En ollut vielä keittänyt kahvia, ja se tuntui yhtäkkiä erehdykseltä. Että talossani ei ollut muuta kuin se. Mutta hän ei istunut alas nykyaikaan, hän ei koskettanut pöytää, ei katsoneet ympärilleen.
Hän vain tuijotti minua niillä silmillä, joita olin rakastanut pienestä tytöstä asti. Onnittelut. Kuulin, että sulle tuli töitä. Oikeastiko sinä jätit koulun?
Sanoin, että lopetin koulun. Että minun piti huolehtia sinusta. Hän purskahti itkuun. Se ei ollut kaunis itku.
Se oli syvältä ravistelevaa, raakoja nyyhkytyksiä, jotka täyttivät koko pienen keittiön. Minä vain seisoin siinä. Äiti. Minä en pyytänyt sinua lopettamaan koulua.
En. Sinä et pyytänyt, minä jatkoin, mutta sinä ansaitsit jotain parempaa kuin se, että sinut olisi kasvatettu roskakuskien tyttärenä. Sinä ansaitsit nähdä, että äiti voi olla enemmän. Et sinä voi olla enemmän jos et sitä itse usko, hän sanoi noustessaan ylös.
Hän kuivasi poskensa hihalla. Aino. Tämä on niin paljon yksinkertaisempaa, jos etäisyys on siellä. Jos et kokeile olla jotain mitä et ole.
Lopeta se. Lopeta se. En ymmärrä miksi sinä yrität tehdä siitä ongelmaa. En minä ole se, joka on ongelma.
Jokainen kysyy, miksi sinä et tule, hän sanoi. Jokainen, joka tuntee sinut, kysyy, missä sinä olet. Se on vähän epäilyttävää, kun oma äiti ei tule omaan valmistujaisiinsa. Sinähän se minulle sanoit, sanoin minä hiljaa.
Muistatko? Minä olen se, joka ei sovi joukkoon. Sinä sanoit sen juhlissa. Sinä kerroit kaikille, että olen töissä.
Sinä, et minä. Hänen askeleensa pysähtyi. Ensin hän ei reagoinut ollenkaan. Sitten jotain tapahtui hänen kasvoillaan, mitä en koskaan osannut aavistaa.
Ei häpeää. Ei vihaa. Ei katumusta. Se oli lähes pelkkää helpotusta.
Ai, se, hän sanoi ja heilautti kättään. Se oli vuosia sitten. Varmaan. Mutta miksi?
Miksi sinä sanoit niin, Aino? Minä en tiennyt, mitä muuta sanoa siitä. Se ei ole mikään. Se vain oli.
Oletko sinä oikeasti valmis laittamaan tämän koko perheen väliin jonkun vanhan asian takia? Se ei ole minun syyni, että sinä et pysty sopeutumaan. Sopeutumaan? Sinä olet tyytynyt siihen, ettet koskaan tullut opiskelemaan.
Sinä et tehnyt siitä koskaan ongelmaa. Minulla ei ollut varaa opiskella kun sinä olit pieni ja kun sinä olit vanhempi, sinä et halunnut. Sinä et saanut minulta ikinä mitään sellaista. Mitä sinä olet oikeasti tehnyt elämällesi, äiti?
Ihan oikeasti. Sinä siivosit. Siivosit. Se ei ole mitään.
Se oli minun elämäni. Se oli minun hyvää elämääni. Sinä väännät aivan kaiken aina omaan juttuusi. Oletko sinä edes pahoillasi?
hän kysyi. Sinä nöyryytit minut juhlissa. Minun juhlissani. En koskaan kertonut hänelle, että en tullut heidän polulleen koskaan.
En kertonut hänelle siitä illasta, jolloin hän oli nähnyt minut roskia keräämässä ja juossut pois. En kertonut, kuinka paljon se oli satuttanut. En kertonut, kuinka olin rakentanut jokaisen päiväni sen varaan, että hän lopulta ymmärtäisi. Mutta ehkä hän ei koskaan ymmärtäisi.
Eikä se ollut minun syyni. Minun on pakko mennä, sanoin. Oli helppo sanoa se, kun olin keittiössä täynnä hänen lapsuuttaan ja kirjojaan ja valokuviaan. Hän ei seurannut minua.
Mutta olin kävellyt ulos keittiöstä ja pysähdyin käytävällä, kun kuulin hänen sanovan: Sinä olit aina vihainen. Aina. Muistan, kun olin pieni ja sinä olit aina vihainen. Et sä tiennyt mitään siitä mitä mä kävin läpi, sanoin.
En? Sitten kerro. Sen sijaan sä teit musta syntipukin. Sinä loit oman kipusi.
Sinä. Miten voit sanoa noin? hän huusi. Sinä olet se, joka irrottautui.
Sinä olet se, joka menetti otteen. Minä en koskaan ollut sinun otteessasi. Siksi sinä lopetit koulun. Siksi sinä hävisit.
Sinä et halunnut, että kukaan näkisi mitä sinusta tuli, koska se ei ollut tarpeeksi hyvää. Minä olin tarpeeksi. Sinä et ikinä ajatellut minua. Et oikeasti.
Sinä olit vain vihainen koko ajan. Tein parhaani. Minä olen aina tehnyt parhaani. Äiti, kuuntele itseäsi.
Sinulla ei ole mitää. Sinulla ei ole mitään. Tarkoititko sä sitä? Ainon ääni oli nyt hiljainen.
Tarkoitatko, että en välitä? En halua. En tiedä. Tiedät kyllä.
Sanoit äsken, että en välitä. Tarkoitatko sitä? En. Sitten älä sano sellaista.
Sinä olet ainoa perheeni. Et voi sanoa minulle noin. Hän istui keittiön tuoliin ja alkoi itkeä. Mutta se itku ei ollut helppoa, se ei ollut sinun syytäsi.
Se oli sitä, joka paljastui lopulta. Se oli keventänyt viimeisiäkin varauksiaan. Se oli pudottanut roolinsa, pudottanut itsestään kaiken sen, minkä oli elämänsä aikana rakentanut. Ja kun hän lopulta katsoi ylös, hänen silmänsä olivat punaiset ja väsyneet.
Minä luulen, sanoi hän. Luulen, että minulla ei joko ole koskaan ollut sinua. Tarkoititko sinä sitä? En ikinä tarkoittanut mitään siitä.
Mutta teit sen silti. Sinä loit version minusta, joka ei ollut totta. Ja sitten sinä vihasit sitä. Se ei ole totta, sanoin.
Se on. Sinä sanoit minulle, että sinä et voinut tulla, koska sinä olet töissä. Sinä sanoit, ettei ole olemassa mitään syytä, miksi sinun pitäisi tulla minulle. Minä olin se, joka ei saa nähdä sinua.
Sinä otit sen, mitä minä tein parhaiten ja teit siitä häpeän. Sinä menit juhliin, joihin et koskaan kutsunut minua. En koskaan kutsunut sinua? hän sanoi.
En koskaan. Sinä et koskaan tullut. Sanoit, että pidetään välimatkaa, että se on helpompi. Minä yritin kutsua sinut.
Lähetit minut postissa. Vähän kuin kutsun. Ei paineita. Sitten kun sain sinut kiinni puhelimessa, sinä olit aina varattu.
Olit aina menossa. Aina. Joten minä lopetin kysymästä. Olet oikeassa, en koskaan kutsunut sinua.
Mutta sinä et myöskään koskaan tullut. Oli hiljaista. Keittiön ikkunasta kuului lintujen laulua. Aamunvalo osui pöydän pölyhiukkasiin.
Kukaan ei puhunut. Lopulta minä nousin ylös. Anna minun tehdä sinulle kahvia, sanoin. Se on ihan sama.
Minä juon teetä. Minulla ei ole teetä. Sitten voin hakea. Älä vaivaudu.
Se on ihan sama. Istun mieluummin tässä. Ja minä istuin hänen viereensä, vaikka hän ei ollut pyytänyt, ja odotin. Ehkä hän puhuisi.
Ehkä hän itkisi. Ehkä hän hajoaisi. Mutta hän ei tehnyt mitään niistä. Hän katsoi ulos ikkunasta, sitten takaisin minuun.
Minä en tunne sinua, sanoi Aino viimein. Ja se taisi olla se pahin. En tunne sinua. Olen tuntenut sinut koko elämäni ja en tunne sinua ollenkaan.
Se sattuu. Se sattuu enemmän kuin mikään mitä olen koskaan sanonut kenellekään. Tiedän, sanoin. Tiedän, että se sattuu.
Mutta se ei tarkoita, että sinun pitäisi kantaa sitä kanssasi. Sinun ei tarvitse. Minä en tiedä miksi sinä et halua nähdä minua. Mutta se on sinun asiasi, et minun.
En. Äiti. Katso minua. Katso minua.
Pakotin itseni nostamaan katseeni. Hänen silmänsä olivat kosteat, mutta hän ei itkenyt. Sinä olet äitini. Sinun pitäisi olla minun puolellani.
Olen, minä olen, sanoin. Mutta et voi olla. Koska et edes tiedä kuka minä olen. Ja sitten tyttäreni nousi ylös.
Puhdisti housunsa sivujaan vasten viipyillen pienen hetken, kuin harkiten vielä. Mutta ei. Sitten hän käveli ovelle. Pysähdyin siihen.
Kääntyi vielä kerran. Kun olet valmis kertomaan totuuden, hän sanoi hiljaa. Pyydä minua olemaan läsnä. Mutta älä.
Älä tule. Älä tule katsomaan minua sinä et koskaan tullut. Hyvästi äiti. Ja ovi napsahti kiinni.
Se oli melkein juhlallista. Se oli hyvin siistiä. Eikä se tuntunut oikealta. Ei ollenkaan.
Se tuntui enemmän siltä, että jokin iso oli päättynyt, vaikka emme olleet saaneet päätökseen mitään. En halunnut hänen menevän. Halusin juosta hänen peräänsä ja huutaa hänelle, kuinka paljon rakastan häntä. Mutta en tehnyt.
En tiennyt vielä, että näkisin hänet uudelleen. En tiennyt, että joutuisin seisomaan toisen lapsen edessä, joka ei enää ollut lapsi ja selittämään itseni. En tiennyt, että palaisin vielä samalle käytävälle. Mutta se tapahtuisi.
Se tapahtuisi nopeammin kuin kukaan meistä osasi odottaa. Sillä seuraavalla viikolla sain kirjeen. Ei sähköpostia, ei tekstiviestiä, vaan ihan oikean kirjeen. Valkoinen kirjekuori, päällä tyttäreni käsiala.
Kutsukirje. Oli hääkutsut. En tiennyt, että se aika oli ollut olemassa. Mutta se oli.
Ja siinä luki että hän ja Sanni. Se tarkoitti, ettei minulla ollut pakko tulla. Minä en. Tiedät miksi.
Kun Aino esitteli Sannin minulle, olin yllättynyt, mutta en siksi, mitä luulet. Se oli nainen. En tiennyt sitä hänestä. Mutta se ei ollut koskaan ollut mikään ongelma.
Se oli Aino. En ollut koskaan ajatellut sitä. Ja sitten kun tapasin Sannin, en pitänyt hänestä. Ei siksi, että hän oli nainen vaan koska hänen kanssaan ei voinut jutella.
Hän istui siellä, kädet ristissä ja jalat ristissä ja katsoi minua kuin olisin ollut joku outo. Kuin minun piti esitellä itseni ansaitakseni paikan hänen edessään. Mutta täällä ei ole kysymys siitä, pidänkö minä Sannista. Se ei ole.
Täällä on kysymys siitä, miksi kutsut minut, jos et halua minua sinne. Siksi soitan sinulle. Siksi kirjoitan sinulle. Eikä siitä, että kutsuisin sinut ja väittäisin että sinä et saa tulla.
Kuule. Kuule minua. Minä olen sinun äitisi. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan.
Vaikka en tekisikään mitään, mitä teet, olen silti täällä. Mutta se raja. Se raja, jonka sinä olet asettanut. Se ei tule menemään pois.
Sinä olet se, joka pitää sitä yllä. Sinä olet se, joka kävelee aina pois. Sinä olet se, joka ei tule paikalle, hän sanoi. Sinä olet se, joka ei tule paikalle.
Ja katsoakseni häntä silmiin ja totuudenmukaisesti? Näin sen. Naisessa, joka seisoi edessäni, oli vielä se tyttö, jonka minä kasvatin. Se tyttö, joka halusi minun elävän.
Mutta siellä oli myös jotain muuta. Jotain kylmää. Jotain väsynyttä. Ja se sanoi, ettei se ole enää edes vihainen.
Se on vain valmis jatkamaan eteenpäin. Ja se oli se hetki, jolloin minun piti tehdä päätös. Voin taistella, tai voin antaa hänen mennä. Seisoimme siinä keittiössä ja näin tyttäreni, joka tarvitsi jotain, mitä minä en voinut antaa.
Tarvitsi minun olevan väärässä ja nyt minun piti päättää, mitä tehdä. Ja tein valinnan. Tras vitkon kuluttua seisoin koulurakennuksen ulkopuolella, piilossa, kun häät oli käynnissä. En ollut varma miksi olin tullut.
Tiesin miksi. Minulla ei ollut aikomustakaan mennä sisään. En tiennyt miten tämä ovi toimii. Mutta kuulin musiikin.
Kuulin naurua. Kuulin hänen äänensä, korkeana ja epävarmana, kun hän sanoi anteeksipyynnön. Ja sitten kuulin jotain mikä sai sydämeni pysähtymään. Odottakaa, kuulin hänen sanovan.
Pysähdytään. On pysäytettävä. Toivon, että jokainen teistä tietää, että tämä ei ole ollut sitä, mitä kukaan odotti. Mutta se on.
Tämä on. Tarvitsen puhua kanssasi, Sanni, hän kuiskasi. Ja sitten oli hiljaista. Otin askeleen lähemmäs ovea huolimatta siitä, mitä olin luvannut itselleni.
Kun työnsin oven auki, tyttäreni seisoi alttarin edessä, ei maalattuna, vaan ikään kuin hän ei olisi tiennyt, missä oli. Sanni oli kohdannut hänet kulissien takaa. Mitä sinä tarkoitat, olet pahoillasi? hän sanoi.
Ensin en ymmärtänyt, mitä tapahtui. Sitten näin paperiarkin siinä hänen kädessään. Valokuvan. Se oli valokuva minusta.
Se. Se oli minusta noin kaksikymmentävuotiaasta, pitelemässä vauvaa. Ainoa. Miksi sanoit hänelle, etten ollut äitisi?
Aino. Minä en tehnyt niin. Aino tuijotti paperia. Sitten hän tuijotti minua.
Sitten takaisin paperia. Sitten hänen kasvonsa valahtivat. Sitten he valahtivat. Olin nähnyt tyttäreni monissa erilaisissa tunteissa, mutta en ollut koskaan nähnyt häntä siltä näköisenä.
Kun kuulin jonkun kysyvän, kuka se on? kuiskaus levisi yleisön joukossa kuin kulovalkea. Se on äiti. Sitten ja vain sitten jokin lopulta puhkesi.
Pieni tyttö 4-vuotias jonka minä rakensin linnan keittiötuoleista ja lakanoista. Teini, joka nuoli minulta kermavaahdon kun leivoimme kuppikakkuja. Nainen, jonka edessä seisoi. Ja kaikki tuo aika ja kaikki se etäisyys ja kaikki se, mitä en koskaan sanonut, olivat tässä.
Ja se tuli ulos. Mutta se ei tullut ulos rauhallisena. Se tuli ulos murtuneena. Purin huuleni niin lujaa, että maistoin verta.
En tiennyt että itkin, ennen kuin tunsin kyyneleet kurkussani. En tiennyt että itkin vasta kun tunsin kyyneleet poskillani. Se se, mitä hän tarvitsi. Minä en ollut siinä hetkessä kuullut kaikkea.
En ole varma, olisinko pystynyt. Oli vain tyhjyys siinä kohdassa, missä tyttäreni seisoi ja sitten se kaatui. Aino putosi. Hän vain rojahti.
Onneksi vanhempi nainen, noin 60-vuotias nainen, seisoi hänen vierellään ja otti hänet kiinni. Siinä oli Kaisa, Sannin äiti, ja tämä tuijotti minua kuin olisin nähnyt aaveen. Sinä. Sinä olet se nainen.
Oletko sinä? Kaisa sanoi. Sinä olet se nainen, jota he kutsuvat siivoojaksi. Oletko sinä se nainen, joka tyhjensi roskakorit, kun kaikki muut nukkuivat?
Oletko sinä se nainen, joka antoi kaikkensa sille tytölle? Et ansaitse puhua minulle. En. Mutta sinä et ansaitse häntä.
Ja sitten joku tarttui käsivarteeni. Se oli Lotta. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan. Äiti.
Se on tämä. Tämä on se valokuva jonka hänen äitinsä on aina pitänyt työpöydällään, jatkoi Kaisa. Mutta se ei koskaan ollut se henkilö jonka hän sanoi sen olevan. Se ei ollut henkilö jonka hän sanoi sen olevan.
Et koskaan tullut takaisin. Sitten Lotta ja Aino. Ja sitten muut. Sitten loput juhlavieraista.
Kun katselin vierestä, miten jokainen heistä kääntyi katsomaan minua, en tiennyt, oliko se rakkautta vai sääliä vai vain ymmärrystä siitä, mitä olin tehnyt. Mutta tunsin puhdasta, raakaa liikutuksen tunnetta, kun he kaikki seisoivat. Ja se oli Sanni, joka aloitti. Tapasin sinut kun asuin intiassa.
Työskentelin siellä lasten hyväksi. Tapasin tyttären, jota ei koskaan haluttu. Ja minä rakastin häntä enemmän kuin mitään mitä koskaan ajattelin olevan mahdollista. Sanottiin, että hänen äitinsä oli itsemurha.
Hän kuoli kun hän oli hyvin nuori. Joten sinun on ymmärrettävä, lapsi, että kun näin sinut, minä näin hänet itseni. Se ei ollut rakkautta. Se oli jotakin muuta.
Mitä sinä tarkoitat? sanoi Aino. Anna minun kertoa tarina oikea tarina. Tunnustan, etten ollut koskaan koskaan sanonut sitä.
En kertonut kenellekään. En kertonut teille. Koska kun tapasin Sannin, kun immeiset kysyivät minulta lapsista, minä vastasin että minä rakastan teitä, olette lapseni, mutta en koskaan kutonut sitä mitä olin. Joten kun ensimmäinen silmäys sinuun kun olit pieni, kun katsoin sinua, oli kuin olisin katsellut itseäni.
Ja se pelotti minua. Sinä olet sokea äidillesi. Olet. Sinä et koskaan nähnyt häntä itsenään.
Näit hänet jonain, jota hän ei ollut. Ja sinä lunastit kaiken. Kaiken. Mitä sinä tiedät siitä, sanoi Aino itkien.
Minä tiedän, ettet sinä ole hänen tyttärensä. Tiedän, että sinä et edes tiedä, että et ole hänen tyttärensä. Mitä sinä sanoit? Sinä valehtelet.
Sinä valehtelet minulle. Kysy häneltä. Kysy häneltä kysy minulta. Voi luoja.
Voi luoja. Sinä valehtelet. En. En.
Sinä valehtelet. Voin nähdä sen sinun silmissäsi. Sinä valehtelet. Kysy häneltä.
Kysy häneltä. Voi luoja. Tämä ei voi olla totta. Tämä ei voi olla totta.
Kysy häneltä. Tyttö, jota hän kutsuu anoppikseen, seisoi hylätyn alttarin edessä ja itki. Olla sinun äitisi. Se on ollut elämäni suurin kunnia, sanoin hiljaa.
Mutta että rakastaa sinua ei koskaan koskaan vaatinut omaksesi. Ja minä en koskaan vaatinut sinua kutsumaan minua äidiksi. Mutta minä soitin sinulle. Soitin sinulle monta kertaa.
Sinä olet se, joka lopetti. Minä soitin. Minä soitin, mutta sinä et vastannut. Sinä valehtelet.
En. Sinä valehtelet. Sinä valehtelet. Soitin sinulle monta kertaa vuosien varrella ja soitin aina kun sinulla oli syntymäpäivä.
Ensin kun olit lapsi. Soitin sinulle kun olit 5-vuotias ja soitin sinulle kun olit 10-vuotias. Soitin sinulle kun olit 15. Soitin sinulle kun olit 18.
Soitin sinulle jokaisena uudenvuodena ja odotin että vastaat. Ja sinä et. Sinä et. Ja sinä.
Sinä valehtelet. Sinä valehtelet. Anna minun näyttää sinulle puhelinlokini. En.
Ota sinun puhelimesi. Kukaan ei koskenut. Sitten Lotta sanoi, että kertokaa se heille. Katsoa tapahtumaa.
Osoita oikeaa tarinaa. Joku sanoi, että sinä et voi vain olla olematta huutamatta. Että. Mitä minä oikein teen?
Ja sitten joku sanoi, että sinä otat vastuun. Sinä kerrot hänelle totuuden. Sinä. Koitan tehdä kaikesta helpompaa.
Olen. Sinä lähdit. Sinä lähdit kun olin 5. En.
Soitin. Lupaan. Minä olen. Soitin.
Sinä lähdit kun olin 10. Sinä lähdit. Lähdit pois. Minä.
Minä soitan aina. Aina. Sinä et koskaan. Sinä et koskaan tue sinua.
Sinä et. Sinä. Sinä valehtelet. Sinä valehtelet.
Ethän. Sinä valehtelet. En. En.
Sinä valehtelet. Koska miksi. Miksi sitten. Miksi.
Miksi sitten. Jos sinä et tiennyt. Miksi sinä lähdit? Miksi kukaan ei halunnut minua?
Miksi kukaan ei halunnut minua? Kuningas. Sinä. Isäsi kuoli.
Sinä lähdit. Jokainen jätti minut. Jokainen. Kaikki.
Jopa isä jonka minä rakastin. Joka sanoi. Joka sanoi ettet voi. Joka sanoi.
Hän pelkäsi. Miksi kukaan ei halunnut minua? Voi tyttö. Jokainen joka halusi.
Ei. Ei. Sinä lähdit. Miksi kukaan ei halunnut minua?
Ja sitten minä tein jotain, mitä en ollut tehnyt vuosiin. Itkin. Itkin itsekseni. Tämä.
Tämä on lopullinen. Me. Me voisimme olla. Me olemme.
Anna minun olla äitisi nyt. Anna minun. Anna minun. Ja me seisoimme siinä ja itkimme.
En tiedä etsinkö anteeksiantoa vai vapautusta. Se ei ole väliä, ajattelin. Tässä saan pitää. Sinä pidät.
Ja olen täällä. Lotta katsoi vanhempiaan ja sitten meitä. Sanni oli hengittänyt läpi. Aino.
Minä luulen, että meidän pitäisi mennä. Sanni. Meidän pitäisi puhua. En usko, että pystyn tähän.
Et. Sinä et. Se on sinun tyttäresi. Et voi.
Sinä. En. Ymmärrä. Aino.
Aino. En voi olla kanssasi. En. Miksi.
Miksi. Koska sinä valehtelit minulle. Valehtelit minulle joka päivä. En.
Tämä. Sinä tiesit. Sinä tiesit kuka minä olin. En tiennyt.
En sinä muka tiennyt. Sinä valehtelit minulle koko ikäni. En. Sinä vain.
Sinä annoit minun uskoa että olet äitini. Sinä. Sinä valehtelit minulle. Sinä valehtelit.
Ja katsot sitä naista. Katsot sitä naista ja sitten. Onko sinulla mitään käsitystä siitä miltä minusta tuntuu. Ja sitten Lotta teki jotain tyrmäävää.
Hän ojensi kätensä minulle. Istu kanssani, hän sanoi. Puhu minulle. En halua näytellä.
Tarvitsetko sinä tuon? Hylkäätkö sinä tuon? En. Oletko tyytyväinen tähän.
Siis. En. En. Tiedän, että valehtelin sinulle.
Valehtelin sinulle ja sinun täytyy tietää. Mutta minä. Kuka minä? Kuka minä?
Minä olen vihainen. Ja sinä olet myös. Ja se on ok. Se on ok.
Mutta se ei ole reilua, että sinä otat sen minuun. Ehkä minä ansaitsen sinun vihasi. Että mitä? Ei, äiti.
Ei. Katso. Sinä et. Sinä et ansaitse tätä.
sinä. Mutta et sinä myöskään sitä, että minä satutan sinua. Mutta sinä. Sinä olet.
Sinä olet lapsi. Sinä olet minun lapseni. Ja sinä et voi olla tekemässä tätä. Tämä on.
Tämä on liian suuri. Tämä on liian suuri. Tämä on liian suuri. Ja minä en voi käsitellä sitä juuri nyt.
Tiesit. Kaikki tiesivät. Ja kukaan ei sanonut. Jopa sinä.
Jopa sinä äiti. Jopa sinä valehtelit minulle. Tiesit. Tiesit.
ja ethän sinä kertonut. Sinä et kertonut minulle. En. ja sinä et.
En. ja katso. Katso mitä olet tehnyt. Katso mitä.
sinä. Oletko sinä pahoillasi? Lopeta. Olen pahoillani.
Olen pahoillani jokaisesta kerrasta. Jokaisesta kerrasta. Kun valehtelin. Mutta tämä.
Tämä ei ole. Tämä on hyvä asia. Tämä on hyvä asia. Jos se tarkoittaa, että saan sinut.
Mutta sinä et voi omistaa adoptoitua lasta. Sinulla ei ole oikeutta. Sinulla ei ole oikeutta tuntea. Tämän voi tehdä vain perheesi.
Sinulla ei ole oikeutta tuntea. Tämä on sinun vikasi. Tämä on. Sinä.
Sinä teit tästä sotkun. Sinä. Tämä on sinun vikasi. Lopeta.
Lopeta. Lopeta. Sinä itse. Sinä.
Sinä teit tästä sotkun. Miksi minä synnyin? Miksi. Minä toivon.
Minä toivon. Ettet olisi koskaan saanut minua. Ja nyt kaikki mitä minä koskaan halusin oli että. että työskentelit minulle.
ja nyt me. me. meillä on perhe. ja nyt sinä.
sinä lähdet. se. se. se on.
se on okei. mene. mene. mene.
voit. voit. mene. mene.
sinä. sinä. sinä et voi. minä.
minä. sinä. sinä. sinä olet.
sinä. sinä olet. minä olen. olenko minä väsynyt.
onko tämä. tämä. tämä totta. minä.
Rakastan sinua. Rakastan sinua. Rakastan sinua. Niin.
kysyi joku. Katsotaanpa. Katsokaa mitä teitte. Ja sinä.
Sinä olet aina ollut musta lammas. Et sinä. Eikö kukaan. Kukaan ei edes ymmärrä.
Mitä minussa on, Lotta sanoi. Auta meitä. Sinä et ole edes yhtä hyvä, hän sanoi. Kukaan ei halua sinua.
Sinä olet häpeä. Sinä olet tämä perheen häpeä. Kukaan ei rakasta sinua. Sinä olet.
Sinä olet oikeassa. Kukaan ei rakasta minua. Kukaan ei koskaan. Ja se on ok, koska olen parempi kuin mitään mitä he kutsuvat minua.
Olen heidän tyttärensä. Eikö kukaan halunnut minua? lapset. Lopettakaa.
Lopettakaa. Tämä on tarpeeksi. Haluan. Haluan, että kävelet meidän luoksemme, koska silloin sinulla ei ole mitään.
Tämä on sinun valintasi. Mutta se on se viimeinen. Joo. Ja sitten käännyin hänen puoleensa ja sanoin: Lopeta.
Sinä olet tehnyt tämän minulle. Ennen kuin kukaan ehti reagoida, joku alkoi taputtaa. Se oli Sanni. Ja hän taputti hitaasti, kuten joku joka nauttii esityksestä.
Vau. Vau. Tämä on kaunista. Tämä on todella kaunista.
Tarkoitatko sitä että olet kiitollinen siitä mitä olet tehnyt? Tarkoitatko sinä tarkoitatko sinä että olet kiitollinen siitä mitä olet tehnyt. Tämä on sinun syytäsi. Sinä teit tämän.
Sinä. Minä en tehnyt tätä. Sinä teit. Sinä teit.
Sinä olet se joka valehteli ja huijasi. Sinä olet se joka ei kertonut hänelle. Sinä. Sinä se.
Sinä se se. Sinä. Tämä nainen on äitisi. Ja sinä pidit häntä poissa.
Tämä nainen seisoi siivoojana nähdäkseen sinut. Todellisena äitinä. Tämä nainen työskenteli jokaisessa mahdollisessa työssä. Ja sinä häpeät häntä.
Ja kun sinä vihdoin tapasit hänet, sinä kävelit hänen ylitseen. Aino yritti puhua mutta Sanni ei antanut. Et sano mitään. Katsokaa sinua.
Sinä et ole edes pahoillasi. Oletko sinä? Et. Oletko sinä pahoillasi.
Sinä koputit omaa äitiäsi kuin hän olisi jokin ongelma. Onko sinulla nyt hauskaa? Rakensitko sinä tämän elämän? Rakensitko sinä onnen?
Sinä valehtelit. Rakensitko sinä illuusiosi toisen naisen selkärangalla. Miksi. Miksi et kertonut minulle että minulla on äiti.
On. Sinä sanoit hänelle. Ei. Kuulen sen.
Oi. Anteeksi, et tiennyt. Tiesit. Annatko minun puhua.
Kun tapasimme ensimmäistä kertaa, sinä sanoit että vanhempasi eivät juhlineet sitä mitä meillä on. Joten. Sanoit ettet pitänyt yhteyttä. Se.
Se ei ollut totta. Sinä valehtelit minulle koko ajan. Koko ajan. Sinä valehtelit.
En koskaan kertonut sinulle että he hylkäsivät minut. Sanoit. Kuulin sinun. Sinä sanoit että he valitsivat minun välillä ja sinä sanoit että minä.
Että minä. Sinä olet. Kuulisitko sinä sinua. Kuulisitko sinä sinua.
Kuuntele. Läpikotaisin. Kuuntele. Mitä sinä teit?
sanoi Lotta. Sinä valehtelit minulle. Oletko sinä. Sinä.
Sinä sanoit minulle että he eivät hyväksy. Että he valitsivat minut. Sinä. Sinä valehtelit.
Lopeta. Lopeta. Tämä ei ole totta. Tämä ei ole totta.
Sinä sait. Sinä sait. Sinä sait. Tämän haluat.
Tämän haluat. Haluatko sinä. Miksi. Miksi.
Anna kun kerron sinulle pienen salaisuuden tästä naisesta. Pienestä tytöstä jonka hän hylkäsi. Lopeta. Lopeta.
Lopeta. Kun hän oli täällä. viimeinen asia jonka hän sanoi minulle ennen kuin käveli ovesta yliopistolla. Muistatko sinä viimeisen asian jonka sanoit minulle ennen kuin kävelit ovesta yliopistolla.
Sanni. kun hän tuli tapaamaan Lottaa kun hän opiskeli. Kun hän tuli. Sinä sanoit minulle.
Sinä sanoit minulle. että sinä. sinä. sinä.
sinä. Sinä. Anna. sinä.
et mitään. Sinä et sanonut ikinä. et. sinä.
sinä. sinä sanoit minulle. että sinä. sinä.
sinä. sinä. Anna. sinä.
et mitään. Katso nyt mistä minä puhun? Lopeta. Lopeta.
Tämä on naurettavaa. Tämä on. Sinä olet. Lopeta.
Kuuntele minua. En halua. Lopeta. Kuuntele.
Kuuntele. Sanot. Sanot tämän toisen kerran. Sanni.
Sanni. Lopeta. Lopeta. Kuningas.
Katsokaa. Katsokaa kuinka äitisi on itkenyt. Kaikki nämä vuodet. Kamppaillut.
Työskennellyt kuin eläin. Ja sinä. sinä et edes tiedä kuka sinä olet. Mene takaisin tänne.
Joten. Tämä oli ainoa asia jonka teit vapaaehtoisesti. tiedän miksi teit sen. Mutta tämä on ainoa asia jonka tein.
Tämä on ainoa asia jonka tein vapaaehtoisesti. Aino. se riittää. Sanni.
Kuule minua. Sanni. Sanni. Rakas.
Sanni. Rakas. Kuuntele minua. Tämä ei ole sinun syytäsi.
Tämä ei ole sinun syytäsi. Tämä ei ole sinun syytäsi. Tämä ei ole sinun syytäsi. Tämä ei ole sinun syytäsi.
Sinä et ole ongelma. Sinä et ole ongelma. Sinä et. Lopeta.
Lopeta. Lopeta. Lopeta. Lopeta.
Sinä. Sinä. Sinä. Sinä et.
Sinä et vastaa. Kuuntele minua. Minä rakastan. En elä sinulle.
vastaa hänelle. että vauva. Lopeta. Se on sinun äitisi.
Sinä. Sinä. Sinä. Sinä olet.
Sinä olet. Sinä olet. Se on sinun äitisi. Se on sinun äitisi.
Voi. Anteeksi. Rakastan sinua. Minä rakastan sinua.
Minä rakastan sinua. Mene. Mene. Tämä ei ole sinun ongelmasi.
Aino. Aino. Aino. Halusin.
Halusin. Halusin. En halunnut. Halusit mitä.
Halusin vain rakastaa sinua. Halusin olla rakastettu. Halusin sinun rakastavan minua. Tiedän.
Voi kulta. Tiedän. Halusin perheen. Tiedän.
Tiesin. Tiesin. Halusin perheen. Tiedän.
Halusin perheen. Tiedän. Halusin perheen. Halusin perheen.
Tiedän. Ja sinä. Sinä et. Sinä et ollut.
En. en. en. Sinä et.
Sinä olit. Minä. minä. Sinä olit kotini.
Ja sinä annoit minulle. Tästä. Tästä. Minä olisin tehnyt sen uudelleen.
Tiedän. Tiedän että olisit. En koskaan. Kuuletko sinä.
En koskaan. Pelkäsin. Pelkäsin joka ikinen päivä. Että jonain päivänä.
Että. Että. Että. Että.
Että sinä. Sinä lopettaisit. Sinä lopettaisit välittämästä. Minä en ole koskaan lopettanut.
Voi kuule. kuule sinua. En ole koskaan lopettanut. Sinä olet.
Minä olen koskaan lopettanut. sinä et. Mutta sinä teit. Aikuinen.
sinä et. Sinä annoit minulle pois. Sinä annoit minulle pois. Sinä annoit minulle pois.
En koskaan antanut sinua pois. Teit. Laitoit. Teit niin.
Teit. Sinä annoit minut pois. En. Kaikki.
Sinä välitit. Sinä annoit minulle pois. En ikinä. Sinä annoit minut pois.
En. Sinä. Sinä. Sinä et ymmärrä.
Sinä annoit minut pois. Sitten koska sinä välität. Sinäkin annoit. Sinä myös.
Minä. Sinä myös. Aino. Lopeta.
Lopeta. Sinä myös. Sinä annoit. Sinä annoit minut pois.
Sinä annoit minut pois kun olin viisi. Sinä annoit minut pois. Sinä annoit minut pois kun olin viisi. Sinä annoit minut pois.
Sinä annoit minut pois. Sinä. Sinä. Sinä annoit minut pois.
Sinä. Sinä annoit. Sinä annoit minut pois kun olin viisi. Sinä annoit minut.
Sinä annoit. Sinä annoit. Sinä annoit. Sinä annoit.
Sinä annoit pois minun. Sinä jatkat syliä. sinä. käännyt.
ja sitten sinä. Sinä. Sinä et. Sinä et.
Et koskaan. Sitä. Sitä. ja minä.
kuolen. Sinä olet. Sinä olet. Sinä katsot.
Sinä olet. ja minä olen sinun. ja minä olen sinun tyttö. Sinä olet.
ja sinä. sinä et. ja sinä et voi. ja sinä et voi jatkaa tätä.
ja sinä et voi. ja sinä et. ja sinä. ja minä.
ja minä olen. ja sinä olet. ja sinä olet. ja sinä et.
ja sinä et voi. ja sinä olet. ja sinä olet. ja sinä olet.
ja sinä olet. ja sinä et voi. ja sinä et voi. ja sinä et voi jatkaa tätä.
ja sinä et. ja sinä et. ja sinä. ja sinä et.
ja sinä et. ja sinä olet. ja sinä olet. ja sinä.
ja sinä et. ja sinä et. ja sinä olet. ja sinä olet.
ja sinä olet. ja sinä olet. ja sinä olet. ja sinä olet.
ja sinä olet. ja sinä olet. ja sinä olet. ja sinä olet.
ja sinä olet. ja sinä olet. ja. Lopeta.
Lopeta. Lopeta. Lopeta. Okei.
Okei. Okei. Tämä ei ole sinun syytäsi. Tämä ei ole.
Tämä ei ole sinun syytäsi. Tämä ei ole sinun syytäsi. Sinä et. Sinä et tehnyt tätä.
Sinä et tehnyt. Sinä et. Sinä et tehnyt tätä. Sinä et tehnyt tätä.
Sinä et tehnyt tätä. Sinä et tehnyt tätä. Sinä et. Sinä et tehnyt.
Mutta sinä. Sinä annoit. Sinä annoit minulle. Sinä annoit.
Sinä annoit minulle pois. Sinä annoit minulle pois. Sinä annoit minulle pois. Minä olen pahoillani.
Olen pahoillani. Olen pahoillani. Olen pahoillani. Olen pahoillani.
Olen pahoillani. Oletko sinä pahoillasi siitä että annoit minut pois? Vai oletko pahoillasi siitä että jäit kiinni? Olen pahoillani siitä, että lähdit.
Sinä lähdit. En. Vannon. Kukaan ei pakottanut minua pakottamaan minua allekirjoittamaan.
Kukaan ei pakottanut minua. Olin. Olin. Olin.
Minä olin. Minä olin niin nuori. ja minä olin. minä olin.
minä olin peloissani. Ymmärrän. Mutta sinä olit. Sinä olit pakotettu.
alla on pakotettu. Sinä. Olin. Sinä olit nuori.
Olin nuori. ja sinä olit. sinä olit pakotettu. ja joku pakotti sinut.
ja joku pakotti sinut. ja minä en voi. ja minä en voi edes kuvitella. ja se.
ja se. ja se on. ja se on kamalaa. ja se on.
ja se on. sinä olet oikeassa. ja sinä. sinä olet oikeassa ja sinä olet oikeassa.
ja se ei ole reilua. mitään ei ole koskaan ollut reilua meille. Se ei ole ollut. Se on.
Sinä olet. Sinä olet kaikkea mitä minä toivoin. ja enemmän. ja olen niin kiitollinen siitä, että sinä olet olemassa.
ja olen. ja olen. ja olen niin pahoillani. ja olen anteeksi.
kaikesta. kaikesta. mitä olet joutunut käymään läpi. ja minä tulen.
tulen viettämään loppuelämäni korjaten sen. ja olen pahoillani. Rakastan sinua. Rakastan sinua.
ja olen nähnyt. ja sinä olet. sinä olet edelleen se sama pieni tyttö. se pieni tyttö jolla on sotkuiset hiukset ja siru hammas.
se pieni tyttö jonka minä tapasin ja jota rakastin. ja minä tulen aina rakastamaan. ja olen pahoillani. ja olen pahoillani niin kauan kuin elän.
sinun ei tarvitse olla. Koska sinä olet. sinä olet hyvä. sinä olet hyvä.
sinä olet hyvä. sinä olet hyvä ihminen. ja hyvät ihmiset tekevät joskus kamalia asioita. mutta se ei tee sinusta pahaa.
se ei. se ei. Se ei ole. ja se ei ole sinun syytäsi.
ja se ei ollut koskaan sinun syytäsi. ja se ei tule koskaan olemaan sinun syytäsi. se ei ole sinun syytäsi. se ei ole sinun syytäsi.
se ei ole syy. se ei ole. ja sinä olet. sinä olet.
sinä olet. sinä olet jotain. sinä olet jotain mitä minä en ole. sinä olet äiti.
sinä olet äiti. sinä olet äiti. ja minä olen lapsi. ja minä toivon.
ja minä toivon että voisit antaa minulle mahdollisuuden. ja minä toivon että voisit antaa minulle mahdollisuuden. ja minä toivon. ja minä toivon.
ja minä toivon. ja minä toivon. kulta. kulta.
anna minun näyttää sinulle. Anna. Anna minun näyttää sinulle. Leina, Leina.
ja minä sanon sinulle. minä tunnen sinut. ja minä. minä olen.
minä olen nähnyt sinut. minä olen nähnyt sinut. sinä olet vahva. sinä olet.
sinä olet syvästi. sinä olet toivo. sinä olet toivo. sinä olet toivo.
ja se on. ja se on. ja se on. ja se tulee olemaan.
ja se tulee olemaan. ja se tulee olemaan. ja se tulee olemaan. ja se tulee olemaan.
ja se tulee olemaan. ja se tulee olemaan. ja se tulee olemaan. ja se tulee olemaan.
ja. Voi Luoja. Voi Luoja. Sinä.
Sinä olet. Sinä olet tyttäreni. Sinä olet tyttäreni. Sinä olet.
Sinä olet. Sinä olet. Voi. Rakastan sinua.
Rakastan sinua. Rakastan sinua. Rakastan sinua. Rakastan sinua.
Rakastan. Kun kaikki oli lopulta ohi, seisoin hajonneen perheeni keskellä ja tunsin jotain, mitä en ollut tuntenut vuosiin. Toivoa. Katsoin Lottaa, tyttöä jota olin odottanut, ja sitten tyttöä jota kävelin.
Ja vihdoin, ensimmäistä kertaa koko ikäni aikana, me olimme. Olimme siinä. Aino. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan.
Minä en ansaitse sinua. Sinä ansaitset kaiken. Sinä ansaitset. Sinä ansaitset.
Sinä. Sinä. Rakastan sinua. Rakastan sinua, isä.
Lotta kuiskasi. Ja me istuimme siinä. kaikki kolme. hylätyn juhlan keskellä.
Ja olin rikki. mutta olin kotona. Viikkojen kuluttua istuin tyhjässä huoneessa. Sain Ainolta kirjeen.
En tiennyt, mitä odottaa. Se oli tunnoton. Se oli. Se oli anteeksipyyntö.
Se oli selitys. Se oli. Se oli. Kyyneleet valuivat kun luin.
L’isä en tiennyt. En ymmärtänyt. mutta olet aina ollut äitini. ja rakastan sinua.
ja toivon. että jonain päivänä. voin olla sen arvoinen. Ja minä luin ja itkin ja itkin.
ja sitten kun olin lopettanut. tein asian. jota en ollut koskaan tehnyt. Kävin vierailemassa hänen haudallaan.
En tiennyt. että äitini ja isäni olivat haudattuina vierekkäin. En tiennyt. että olin seisonut tämän paikan päällä kymmeniä kertoja.
mutta vasta nyt todella näin sen. ja kun käännyin pois. Minä tiesin. että jokin oli muuttunut.
Jokin oli toisin. Ja sitten. Sinä et tunnu hyvältä. Lotta.
Lotta. Oletko sinä kunnossa? Joo. Oletko sinä kunnossa?
Joo. Voi. Sinä olet. Ota se.
Sinä olet. Sinä olet. Koko. Sinä olet.
Sinä olet. Sinä olet. Tämä kiitos. Kiitos.
Onko se ohi? onko se ohi? Joo. Se on ohi.
Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi.
Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi.
Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi.
Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi.
Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi.
Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi.
Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi.
Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi. Se on ohi.
Se on ohi. Se on. Ja sinä. Sinä olet.
Sinä olet. Sinä olet henkiin. Sinä olet. Sinä olet.
Sinä. Sinä nousit ylös. Sinä nousit ylös. Sinä.
Sinä. Sinä olet pystyssä. Sinä olet. Sinä olet.
Sinä olet. Sinä olet. Sinä olet. Sinä olet.
Sinä olet. Sinä. Sinä olet niin paljon. Sinä olet.
Sinä olet. Sinä olet niin paljon. Sinä olet. Sinä olet.
Sinä. Sinä olet. Sinä olet jotain. Sinä olet.
Sinä. Sinä olet parasta minussa. Sinä olet. Sinä olet se osa, jonka luulin menettäneeni.
ja sinä olet se, jonka luulin jättäneeni. ja sinä. Sinä olet se, joka ripustat kiinni. ja sinä olet se, joka nostat.
ja sinä olet se, joka. Sinä olet. Sinä olet. Sinä olet.
Sinä teit minut. Sinä teit minut. Sinä teit. Sinä teit minut.
ja minä olen täällä. ja sinä olet täällä. ja se on okei. ja se on okei.
ja se on. ja se on. ja se on. ja se on.
ja se on. ja se on. ja se on. ja se on.
ja se on. ja se on. ja se on. ja se on.
ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei.
ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei.
ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei.
ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei.
ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei.
ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. ja se tulee olemaan okei. Ja minä sanon sinulle: olemme.
Olemme. Sinä. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa.
Sinä olet oikeassa. Sinä olet oikeassa. En tiennyt kuinka kauan seisoimme siinä. Aika unohtui.
Oli vain tyttäreni sylissä, haju joka oli ollut minulle tuttu kauan ennen kuin osasin laittaa sille nimeä. Ja sitten tunsin Lotta sormien kulkevan läpi hiuksieni tyynnyttävän, rauhoittavan liikkeen. Katsoin tätä naista, tätä vierasta jota en enää tuntenut. Mutta ehkä se ei ollut hänen vikansa.
Ehkä se oli minun. Katsoin Lotan miehen, joka oli vaimonsa kanssa hälventänyt kaikki epäilykset, joita minulla oli koskaan ollut. Kyyneleet valuivat poskilleni ja vapautin hengityksen, jota olin pitänyt sisälläni suljettuna. Voi elämä.
Minulla ei ole oikeutta pyytää sinulta mitään, liikutuin, mutta olen pyytänyt sinulta anteeksiantoa. Lotan katse viilti minua. Niin. Sinä.
Olet pyytänyt. Ja minä olen sylkenyt sitä takaisin joka kerta. Joten tässä on jotain mitä olen halunnut sanoa sinulle siitä asti kun olin 18. Minä ihmettelen.
Olen kulkenut läpi elämäni. kuin joku jolla ei ole siihen oikeutta Tietämättä miksi teit sen. En silti vieläkään tiedä miksi teit sen. En tiedä oliko kukaan tehnyt minulle koskaan palvelusta jota en muista.
Mutta jos minulla on joku, joka pitää minut hengissä. että voit elää surusi kanssa. Se oli hirveä asia. Ja kun olet oikeassa.
Joten mitä teemme sitten. Odotamme. Tulen tänne joka päivä. ja odotan.
kunnes annat minulle anteeksi. Se oli elämäni yksinkertaisin ja vahvin asia. Ja se oli kauhein asia jonka olen koskaan kuullut. Mitä enemmän ajattelin Sannia yksinäni.
Sitä enemmän tunsin sen. Mitä enemmän ajattelin. Tämä laulu ei koske sinua. tämä laulu ei johdu sinusta.
Lopeta ajattelu. Tämä kappale ei ole sinusta. Tämä kappale ei johdu sinusta. Tämä laulu ei johdu sinusta.
Tämä kappale ei johdu sinusta. Lopeta. Lopeta. Lopeta.
Anna minun viipyä. Anna minun lopettaa. Tämä ei ole sinusta. Se ei ole sinusta.
Se ei ole sinusta. Se ei. Se ei ole. Se ei ole sinusta.
Se on minusta. Se on minusta. Tämä kappale kertoo minusta. Sinä et ole siinä.
Tämä kappale ei käsittele sinua. Tämä kappale ei johdu sinusta. Okei. Tein tämän.
Minä. Olen tehnyt tämän. minä. On.
Tämä on todella kaunis. Se on kappale joka. Se on eräänlainen. Se on paljon rakkautta.
Joo. ja kipua. ja. ja olen täällä.
koska halusin sanoa. että olen pahoillani. ja että kiitos. kun pidit hänestä hengissä.
ja anna minun yrittää olla sotkematta sitä. Siitä tulee hyvä. Minä tulen. ja minä tulen olemaan täällä.
Joten. jos sinä tulet takaisin kotiin. ehkä me. me rakensimme.
jotain. Jotain mitä voit pitää. Jotain mieluummin kuin mitä meillä on nyt. Rakasta.
Olen myöhässä. En välitä. Rakastan sinua. ja minä tulen aina rakastamaan.
ja minä olen pahoillani siitä, etten tiennyt milloin päästää irti. Rakastan sinua. Lopeta. Rakastan sinua.
Tämä tarkoittaa sinulle jotain. Sinä et päästä irti. Sinä et. .
Minä en vielä tiennyt. että se rakkaus. se rakkaus joka kaatoi mut. tulee seisomaan.
Minä olin pihalla. Jokaisen asian kanssa jonka olen koskaan kadonnut.