Olen Alex, 28-vuotias ohjelmistokehittäjä, joka on aina ylpeillyt siitä, että olen se vakaa tyyppi. Se, joka ilmestyy paikalle, maksaa laskut ja rakentaa tulevaisuutta. Ja Sarah oli kolmen vuoden tyttöystäväni. Tai ainakin uskoin, että rakensimme sitä tulevaisuutta yhdessä.
Tapasimme yliopistossa yhteisten ystävien juhlissa. Hän oli eloisa taidealan opiskelija, jonka nauru täytti koko huoneen. Minä olin hiljainen insinööriopiskelija nurkassa, huitomassa oluttuoppia ja yrittämässä olla kaatamatta sitä läppärilleni. Jotenkin klikkasimme.
Hän sanoi, että maadoitin hänet, että tunsin olon turvalliseksi. Rakastuin syvästi. Valmistumisen jälkeen, kun hänellä oli vaikeuksia löytää vakituista työtä alaltaan, pomppien freelanceroinnin ja tarjoiluhommien välillä, minä astuin esiin. Sain vakaan työpaikan teknologiafirmasta ja muutimme yhteen viihtyisään kaksioon keskustaan.
Maksoin suurimman osan vuokrasta, jotta hän pystyi keskittymään intohimoprojekteihinsa, maalaukseen, valokuvaukseen, mihin mieli sillä viikolla sattuikaan. Aluksi kaikki oli hyvin. Tulin kotiin pitkistä koodauspäivistä, ja hänellä oli illallinen valmiina, tai katsoimme sarjoja sohvalla kippurassa. Mutta ajan myötä asiat muuttuivat.
Sarah alkoi käydä ulkona enemmän. Tyttöjenillat muuttuivat yön yli kestäviksi reissuiksi. Hän palasi haisten savulta ja halvoilta cocktaileilta, kaatui sänkyyn sanomatta sanaakaan. En välittänyt aluksi.
Jokainen tarvitsee omaa tilaa. Mutta sitten alkoivat vertailut. Miksi et voi rentoutua kuin ystäväni? hän kysyi riitojen aikana.
Olet aina niin ennalta-arvattava. Se kirveli, mutta pyyhkäisin sen pois. Rakastin häntä. Luulin, että olimme joukkue.
Muistan yhden illan selvästi noin kuusi kuukautta sitten. Olin valvonut koko yön korjaamassa bugia ison asiakkaan määräajan takia. Uuvuksissa tulin kotiin, ja hän oli laittautunut, selailemassa puhelintaan. Hän mainitsi lähtevänsä ulos ystävien kanssa, mukaan lukien Jake, hänen paras miespuolinen ystävänsä töistä.
Jake oli baarimikko siellä, missä hän työskenteli osa-aikaisesti, ja julkaisi jatkuvasti paitattomia kuntosalikuvia netissä. Sellainen kaveri, joka eli huomiosta. Törmäsin häneen muutaman kerran. Vaikutti vaarattomalta, mutta jokin siinä, miten Sarah syttyi puhuessaan hänestä, väänsi vatsaani.
Sinä iltana ehdotin, että jäisimme kotiin. Tuskin ollaan nähty toisiamme tällä viikolla, sanoin yrittäen pitää sävyn kevyenä. Voitaisiin tilata pizzaa ja katsoa se leffa, josta olet puhunut. Hän pyöräytti silmiään ja lisäsi kerroksen huulipunaa peilistä.
Alex, ei tänään. Jake pyörittää levyjä keskustan klubilla. Siitä tulee mahtavaa. Sinunkin pitäisi tulla rentoutumaan edes kerran.
Epäröin. Klubit eivät olleet minun juttuni. Väkijoukot, meteli. Ne veivät energiat pitkän päivän jälkeen.
Mutta enemmän kuin se, en pitänyt siitä, kuinka läheisiä heistä oli tullut. Olin nähnyt viestit hänen puhelimessaan. Emojeita, sisäpiirin vitsejä. Olen vain huolissani, myönsin.
Sinä ja Jake vaikutatte todella läheisiltä nykyään. Onko minun syytä tietää jotain? Sitten asiat eskaloituivat. Hän pyörähti ympäri.
Hänen ilmeensä sekoitus ärsytystä ja itsetyytyväisyyttä. Huolissasi mistä, Alex? Että minulla on hauskaa ilman sinua? Jake on vain ystävä.
Hän ymmärtää minua. Hän elää elämää. Ei istu koodaamassa koko päivää. Tunsin piston rinnassani, mutta pysyin rauhallisena.
En yritä kontrolloida sinua, Sarah. Tuntuu vain, että ajautumme erilleen. Olet ollut ulkona joka viikonloppu, ja kun olet kotona, olet puhelimella. Se saa minut tuntemaan, etten riitä.
Hän nauroi, terävästi ja väheksyvästi, mikä viilsi syvältä. Et riitä? Ehkä olet oikeassa. Jos et pidä tavastani elää elämääni, lähde.
En aio muuttua kenenkään takia. Olen nuori. Haluan jännitystä, en tätä tylsää rutiinia. Jake kutsuu minut ulos, koska hän osaa pitää hauskaa.
Jos olet kateellinen, se on sinun ongelmasi. Hänen sanansa jäivät ilmaan kuin läimäytys. Seisoin siinä tyrmistyneenä, kun hän nappasi laukkunsa ja suuntasi ovelle. Älä odota minua, hän heitti olkapäänsä yli virnistys huulillaan.
Tulen myöhään. En anonut. En huutanut. Jokin minussa vain napsahti pois päältä.
Kuukausien ajan olin kaatanut kaiken meihin. Jättänyt työkavereiden afterworkit väliin ollakseni kotona hänen vuokseen. Kieltäytynyt ylennyksestä, joka olisi tarkoittanut muuttoa, koska hän ei halunnut muuttaa. Ja tämän sain.
Menetin arvostukseni kuin nalkuttava vanhempi. Kun ovi paiskautui kiinni, istuin sohvalla tuijottaen seinää. Hämmennys iski kovaa. Miksi minä olin roisto siitä, että halusin vakautta, että rakastin häntä tarpeeksi rakentaakseni jotain oikeaa?
Ajattelin kaikkia kertoja, jolloin olin uhrannut. Viikonloppumatkan, jonka peruin hänen työkriisinsä takia, vain huomatakseni myöhemmin, että hän oli mennyt ystävien kanssa ulos sen sijaan. Tavan, jolla hän julkaisi kuvia illoistaan tyyliin elän parasta elämääni, kun minä istuin kotona yksin miettien, mahdunko enää siihen elämään. Mutta sinä yönä hänen sanansa kaikuivat: Jos et pidä tavastani elää elämääni, lähde.
Selvä, minä lähtisin. Aloin pakata järjestelmällisesti, hiljaa. Vaatteeni kaapista, kirjat hyllyiltä, muutamat minun laitteeni. Jätin hänen tavaransa koskemattomiksi, seinillä olevat maalaukset, kaikki hänen keräämänsä roinat.
Jätin jopa yhteiset huonekalut. En halunnut tapella tyhjänpäiväisistä. Yhdeltä yöllä autoni oli täynnä. Kirjoitin lapun ja jätin sen keittiön tiskille.
Olet oikeassa. En pidä siitä. Joten lähdin. Pidä huolta.
Ei draamaa, ei syytöksiä, vain välinpitämättömyyttä. Ajoin kaverin luokse parin tunnin päähän. Hän oli tarjonnut sohvaansa milloin tahansa. Puhelimeni oli äänettömällä.
Ensimmäistä kertaa vuosiin tunsin outoa rauhaa kivun keskellä. Seuraavana aamuna puhelimeni räjähti. Vastaamattomia puheluita, viestejä, kymmeniä Sarahilta. Ignoroin ne aluksi, join kahvia ja yritin prosessoida.
Hämmennys vaivasi. Oliko minä ylireagoinut? Heitinkö itse kaiken pois? Mutta ei, hänen sanansa pyörivät päässäni.
Hän oli tehnyt selväksi, että olin valinnainen, varavaihtoehto hänen jännittävälle elämälleen Jakin kanssa. Keskipäivän aikoihin vastasin vihdoin, kun hän soitti jos jonnet kerrat. Ääneni oli vakaa, jälkeäkään sisäisestä myrskystä. Alex, mitä helvettiä?
hän räjähti, sävy sekoitus järkytystä ja vihaa. Tulen kotiin kolmelta yöllä ja paikka on puoliksi tyhjä. Sinun tavarasi ovat poissa. Ja tuo lappu?
Oletko tosissasi? Kyllä, Sarah. Olen. Hän pysähtyi kuin odottaisi minun perääntyvän.
Tämä on naurettavaa. Pakkasit ja lähdit, koska kävin ulkona. Käyttäydyt kuin lapsi. Jake ja minä tanssimme vain, pidimme hauskaa.
Mitään ei tapahtunut. Ylireagoit tyhjästä. Tyhjästä, toistin ja pysyin rauhallisena. Olet vetäytynyt kuukausia.
Myöhäiset yöt, jatkuvat viestit hänen kanssaan, saaden minut tuntemaan, että olen taakkana sinulle. Sanoit, että jos en pidä siitä, lähden. Joten lähdin. Hänen äänensä muuttui, se kieroutunut logiikka, jonka hän oli oppinut.
Okei, ehkä olen ollut etäinen, mutta ihmissuhteissa on ylä- ja alamäkiä. Et voi vain lähteä puhumatta. Jake on hauska. Joo, mutta hän ei ole sinä.
Sinä olet se vakaa, se jonka luo tulen kotiin. Etkö tajua? Tarvitsen molemmat. Jännitystä ja turvaa.
Monogamia on muutenkin vanhanaikaista. Kaikki kokeilevat. Jos olet epävarma, se on sinun ongelmasi. Tule takaisin, niin selvitetään tämä.
Vähennän ulkona käyntiä. Olin vähällä nauraa tekopyhyydelle. Hän halusi minut turvaverkkona, kun hän eli omaa elämäänsä. Ei anteeksipyyntöjä, vain oikeutuksia.
Ei, Sarah, meidän on loputtava. Ansaitse parempaa kuin olla varasuunnitelmasi. Varasuunnitelma? Se ei ole reilua.
Vääristelet kaiken. Jake ymmärtää, ettei elämä ole pelkkää tosissaan oloa. Hän ei tuomitse minua hauskanpidosta. Jos rakastit minua, taistelisit meidän puolestamme, et juoksisi pakoon kuin pelkuri.
Hänen sanansa kirvelivät, mutta en purrut. Hyvästi, Sarah. Lopetin puhelun, estin hänen numeronsa, ja siinä se. Ei purkauksia, ei anomista, vain loppu.
Seuraavat päivät olivat sumua ja epäreiluuden tunnetta. Makoilin kaverin sohvalla, tuijotin kattoa ja kelasin jokaisen uhrin. Kuten kun lainasin hänelle rahaa taidetarvikkeisiin, vain huomatakseni, että hän tuhlasikin ne viikonloppumatkaan ystävien kanssa, Jakin mukaan lukien, tajusin myöhemmin. Tai miten hän julkaisi epämääräisiä, epäkunnioittavia juttuja netissä, meemejä tylsistä poikaystävistä, joille hänen seuraajansa nauroivat, kun minä teeskentelin olla huomaamattani.
Se tuntui niin ansaitsemattomalta. Olin ollut lojaali, sitoutunut, ja mitä sain? Hänet heitettiin pois kuin eilisen uutiset. En ottanut yhteyttä enkä purkanut vihaani.
Sen sijaan keskityin itseeni. Sain halvan motellihuoneen viikoksi. Sitten löysin alivuokralaisen kaupungista parin tunnin päähän. Siirsin työpaikan sisällä.
Ei ylennystä, vain uusi alku. Aloin käydä salilla, otin yhteyttä vanhoihin ystäviin, jopa aloitin terapiassa käynnin purkaakseni hämmennystä. Miksi olin antanut kohdella itseäni huonosti näin kauan? Hiljaisuus oli aluksi korviaanhuumaavaa, mutta hitaasti se muuttui selkeydeksi.
Minä en ollut ongelma. Hänen oikeutensa oli. Sillä välin kuulin paloja yhteisten tuttavien kautta, vaikka en kysynyt. Sarah pyöritti tarinaa.
Minä olin kontrolloiva ääliö, joka hylkäsi hänet. Mutta särö alkoi näkyä. Jake. Kävi ilmi, ettei hän ollutkaan se paras ystävä.
He olivat päätyneet yhteen sinä yönä klubilla, ja siitä kaikki oli alkanut. Sarah muutti hänen luokseen impulsiivisesti ja lopetti työnsä saadakseen lisää vapautta. Mutta Jake oli epävakaa, juhli kovaa, pomppi töiden välillä ja oli kiivasluonteinen, kun asiat muuttuivat tosiksi. Karman pyörät pyörivät, vaikka en etsinytkään päivityksiä.
Pari viikkoa lähdön jälkeen yhteinen ystävä, Mike, otti yhteyttä. Hän oli yksi harvoista, joka ei uskonut Sarahin tarinaa. Hei, oletko kunnossa? hän viestitti.
Täällä asiat romahtavat. Pidin vastauksen lyhyenä. Voin hyvin. Mitä kuuluu?
Lyhyen puhelun aikana hän kertoi. Sarah oli lyönyt itsensä täysillä yhteen Jakin kanssa sinä yönä klubilla. Joo, ei se ollut pelkkää tanssia. He olivat päätyneet yhteen, ja hän oli esitellyt sitä kuin voittoa.
Julkaisi salaperäisiä tarinoita uusista aluista ja vapauden syleilystä. Mutta Jake ei ollutkaan se unelma, jota hän kuvitteli. Hän oli ammattijuhlija, joka pomppi yhdestä hipistä seuraavaan ja jolla oli rivi exiä, jotka olivat lähteneet hyvästä syystä. Epävakaa ei alkanut kuvailla häntä.
Hän räjähti tyhjästä, katosi päiviksi ja houkutteli sitten takaisin charmillaan. Aluksi Sarah lopetti tarjoilutyönsä vakuuttuneena siitä, että Jakin kontaktit avaisivat hänelle parempia mahdollisuuksia taidepiireissä. He muuttivat yhteen hänen ränsistyneeseen asuntoonsa keskustassa ja elivät hänen baarimikkotippeillään ja sillä, mitä Sarahilla oli säästöissä. Mutta todellisuus iski nopeasti.
Jake alkoi näyttää todelliset kasvonsa, sanallisia iskuja, kun hän pyysi sitoutumista, käytti häntä kyytien ja rahan takia ja jätti hänet muiden naisten takia juhlissa. Eräänä yönä tilanne eskaloitui. Hän tärveli asunnon raivonpuuskassa sen jälkeen, kun Sarah oli kyseenalaistanut myöhäisen illan viestin exältä. Hän soitti poliisille, mutta vähätteli tapahtunutta ystävilleen.
Vain vaikea jakso, hän sanoi. Hänen alamäkeen vauhti kiihtyi. Ilman työtä laskut kasautuivat. Yhteiset ystävät alkoivat etääntyä, kun totuus vuoti julki.
Sarah oli ollut henkisesti uskoton kuukausia, puhunut minusta pahaa selkäni takana oikeuttaakseen sen. Alex on liian turvallinen, hän sanoi. Tarvitsen intohimoa. Mutta nyt Jakin livetessä hän oli yksin.
Hänen julkaisunsa muuttuivat voitokkaista epämääräisiksi avunhuudoiksi. Kuulin hänen pohjakosketuksestaan toisen huhujen kautta kuukautta myöhemmin. Hänet heitettiin ulos Jakin luota, kun tämä potkaisi hänet kesken riidan, väittäen hänen olevan liian takertuva. Jake siirtyi seuraavaan juttuun, jättäen Sarahin selviytymään.
Hän muutti sisarensa luokse, mutta se räjähti nopeasti. Perhedraamaa äidin mahdollistamana, mutta ilman varsinaista apua. Rikkinäinen, työtön, maine tuhottuna. Ystävät, jotka olivat hehkuttaneet hänen muutostaan, katosivat tajutessaan, että hän oli polttanut siltoja.
Kaiken tämän läpi pysyin etäisenä. Ei vahingoniloa, ei sosiaalisen median stalkkausta. Myrskyn keskellä oli minullekin vaikeaa. Hiljaisuus myrskyn jälkeen.
Heräsin uudessa alivuokralaisessa, pienessä yksiössä paljaine seinineen, ja tunsin painon. Hämmennys jäi. Miten olin voinut sivuuttaa merkit? Myöhäiset yöt, jotka olin selittänyt stressin purkamiseksi.
Tapa, jolla hän vertasi minua Jakin seikkailunhaluun, saaden minut tuntemaan itseni vähemmän mieheksi. Muistin viime joulun. Olin yllättänyt hänet mittatilaustyönä tehdyllä maalaustelineellä, tienattu ylitöillä. Hän kiitteli.
Mutta viikkoja myöhemmin se keräsi pölyä, kun hän juhli. Kaikki se, mitä tein, ei riittänyt. Annoin itseni istua epäreiluuden tunteen kanssa, kirjoitin sitä auki terapiasessioissa. Sinä olit lojaali, terapeuttini sanoi.
Hän ei ollut. Se on hänen ongelmansa. Hitaasti fokukseni siirtyi. Paiskin töitä, sain projektin valmiiksi, joka toi palkankorotuksen.
Liityin vaellusryhmään ja sain uusia ystäviä, jotka arvostivat luotettavuutta kaaoksen sijaan. Aloin tapailla satunnaisesti. Ei mitään vakavaa. Mutta se muistutti minua, että en ollut tylsä, olin vain vakaa.
Sisäinen sumu hälveni. En ollut enää hämmentynyt. Olin vapaa. Sarahin yritykset palata alkoivat hienovaraisina ja muuttuivat epätoivoisiksi.
Olin avannut hänet estolistalta parin viikon jälkeen. Uteliaisuuttani ehkä, tai vain sulkeakseni ympyrän. Ensimmäisenä tulivat viestit noin kuukausi lähdön jälkeen. Pingei illalla myöhään.
Hei, Alex, voimmeko puhua? Kaipaan keskustelujamme. Tiedän mokanneeni. Jake oli virhe.
Tavataan. Ignoroin ne. Vastaamattomuus oli vastaukseni. Sitten puhelut lisääntyivät.
Eräänä iltana puhelimeni soi, kun kokkasin illallista uudessa paikassani. Annoin sen mennä vastaajaan, mutta uteliaisuus voitti. Kuuntelin myöhemmin. Alex, vastaa, ole kiltti.
Asiat Jakin kanssa eivät ole sitä, mitä kuvittelin. Hän käytti minua hyväksi. Okei. Heitti minut pois kuin roskan.
Näen nyt, kuinka hyvä meillä oli. Sinä olit aina siellä. Soita takaisin. Sympatiaa ei herännyt.
Hän oli valinnut tämän. Viikkoa myöhemmin se eskaloitui. Hän ilmestyi vanhalle työpaikalleni. Oli saanut osoitteen yhteiseltä tutulta, mutta olin siirtynyt toiseen toimipisteeseen, joten hän törmäsi seinään.
Sen sijaan hän värväsi toksisen porukkansa. Hänen paras ystävänsä Lisa, aina mahdollistaja, viestitti minulle. Sarah on todella kipeä. Ole mies ja kuuntele häntä.
Hän on meidän perhettämme. Vastasin tylysti. Ei minun ongelmani. Sitten tuli perheen väijytys.
Hänen äitinsä soitti tuntemattomasta numerosta. Vastasin luullen sen olevan töistä. Alex, tässä Karen, Sarahin äiti. Sinun on puhuttava hänen kanssaan.
Hän on musertunut. Kuinka voit vain kadota? Kaiken sen jälkeen, mitä hän on käynyt läpi. Pidin äänensävyni tasaisena.
Hän käski minun lähteä, jos en pidä hänen elämästään. En pitänyt, joten lähdin. Karen tuhahti. Epämiellyttävä kuten aina.
Se on lapsellista. Ihmissuhteet vaativat työtä. Sarah on nuori. Hän teki virheen.
Jake on luuseri, mutta sinä olet vakaa. Tule takaisin ja korjaa tämä. Hänen siskonsa on kyllästynyt hänen majailuunsa. Sarah tarvitsee sinua.
Olin vähällä lopettaa puhelun, mutta pysyin lujana. Ei. Meidän on loputtava. Sarahin on täytynyt kuunnella, koska hän sieppasi puhelimen.
Alex, äiti on oikeassa. Olin tyhmä. Okei. Luulin Jakin olevan jännittävä, mutta hän löi minua sanallisesti.
Tarkoitan, jätti minut rahattomaksi. Tajuan nyt, että sinä olit se oikea. Ole kiltti, aloitetaan alusta. Muutun.
Hänen äänensä särkyi, mutta siinä oli sama manipulaatio. Tekosyitä, ei vastuunottoa. Sanoit, että monogamia oli vanhanaikaista, muistutin häntä rauhallisesti. Alun perinkään en halunnut pidätellä sinua.
Nauti vapaudestasi. Hän suuttui sitten. Todelliset kasvot paljastuivat. Vapaus.
Katso mihin se minut vei. Yksin. Kun sinä leikit uhria. Kuinka kehtaat estää minut.
Ignoroida minut. Olet itsekäs, Alex. Annoin sinulle kolme vuotta. Annoit.
Toistin. Sinä otit. Hyvästi. Naps.
Yritykset huipentuivat hänen ilmestymiseensä Miken luokse. Hän oli lipsauttanut, että olin majaillut siellä hetken, ja Sarah jyskytti ovea kymmeneltä illalla. Epätoivon haissaan. Mike viestitti minulle varoituksen.
En ollut paikalla, mutta hän kertoi myöhemmin. Sarah raivosi: Sano Alexille, että miehistyy. Tarvitsen häntä. Kaikki hajoaa hänen takiaan.
Sen jälkeen ei mitään. Hiljaisuus pitkään. Kuusi kuukautta myöhemmin olin rakentanut vakaata elämää. Ylennys töissä, hienompi asunto, ja olin jopa tavannut jonkun uuden.
Emily, graafinen suunnittelija, joka arvosti vakaata puoltani nauramatta sille. Ei kaaosta, vain keskinäistä kunnioitusta. Minut kutsuttiin Miken häihin, pieniin ulkoilmajuhliin puistossa parin tunnin päässä vanhasta kaupungista. Yhteisiä ystäviä olisi siellä, myös niitä, jotka tunsivat Sarahin.
Menin tuntien itseni kehittyneeksi, en kostonhaluiseksi. Hän ilmestyi kutsumatta, tunkeutuen sivuportista vastaanoton aikana. Epäsiistinä, hiukset sekaisin, mekko rypyssä kuin hän olisi ajanut suoraan jostain kolostaan. Katse harppoi väkijoukkoa, kunnes lukittui minuun, kun nauroin Emilyn kanssa pöydässämme.
Alex, hän kutsui, kulkien vieraiden lomasta. Päät kääntyivät, kuiskinnat alkoivat. Hän saavutti minut hengästyneenä. Meidän on puhuttava nyt.
Seisoin rauhallisena kuin koskaan, Emily vierelläni näyttäen hämmentyneeltä mutta tukevasti. Sarah, tämä ei ole oikea paikka. Hänen katseensa välähti Emilyyn ja takaisin. Epätoivo purkautui ulos.
Kuka tämä on? Ihan sama. Alex, ole kiltti. Olen pahoillani kaikesta.
Jake tuhosi minut. Käyn nyt terapiassa. Työstän itseäni. Menetin ystäväni, työni.
Mutta sinä, meillä oli hyvä juttu. Muistatko? Anna minulle vielä yksi mahdollisuus. Vieraat tuijottivat.
Mike vilkaisi minua huolestuneena kaukaa. Mutta minä en tuntenut mitään. Ei sääliä, ei vihaa, vain välinpitämättömyyttä. Sarah, sanoin lujasti, ääni vakaana.
Olet ollut minulle merkityksetön kuukausia. Rakensin tämän elämän ilman draamaasi. Sanoit minun lähtevän, jos en pidä tavastasi elää. Lähdin, ja minulla menee hyvin.
Tässä on Emily. Hän on osa sitä. Mene elämään elämäsi. Minun ei sisällä sinua.
Hän tuijotti. Tekopyhyys puhkesi läpi. Menestyt hänen kanssaan. Sinä vain korvaat minut kiusataksesi.
Ansaitse paremmin kuin tämä hylkäys. Ei, vastasin, käänne selvänä ilmassa. Hän epätoivoinen, minä voimaantunut. Sinä ansaitset sen, minkä valitsit.
Hyvästi. Hän marssi ulos sadatellen, kun ystävät kuiskivat hänen röyhkeydestään. Myöhemmin Mike kertoi. Hän on pohjalla, sohvasurffaa, kerjää keikkoja.
Sen näkeminen, että olet onnellinen, mursi hänet. Mutta minulle se oli päättävä päätös. Kävellessäni pois häistä käsi kädessä Emilyn kanssa tunsin oloni vapaaksi. Sarah oli haamu menneestä elämästä, unohdettu, voimaton.
Olin kadonnut hänen maailmastaan ja rakentanut jotain särkymätöntä omassani.