Ovi sulkeutuu kasvoiltani kello 16. 34 kiitospäivänä, ja seison anoppilani talon etukuistilla Buckheadissa pieni paketoitu lahja kädessäni kuunnellen omaa hengitystäni. Paketoitu lahja on puinen lintu, jonka veistin 7-vuotiaalle tyttärelleni. Tein sitä kolmen viikonlopun ajan.
Maali ei ole täydellinen. Siivet ovat hieman epätasaiset. Se ei ole arvokas esine. Se on 43 tuntia elämästäni, jotka halusin asettaa hänen pieniin käsiinsä tänä iltana.
Luulin tuovani sen kiitospäivän päivälliselle. En tuokaan. Ovi sulkeutui 12 sekuntia sitten. Kukaan ei aio avata sitä.
Minulla on vielä ylläni ne khakihousut, jotka silitin iltapäivällä, se nappipaita, jonka ostin 42 dollarilla Macy’silta kolme vuotta sitten, ja ne ruskeat loafersit, jotka ovat olleet minulla 26-vuotiaasta asti. Olen 35-vuotias. Olen julkisen koulun historianopettaja Decaturissa, Georgiassa. Olen opettanut yhdeksännen luokan Amerikan historiaa yhdeksän vuotta.
Tyttäreni Bertie on 7-vuotias. Hänen lempivärinsä on keltainen. Hän uskoo, että mehiläiset kuulevat nimensä, jos ne lausuu hellästi. Hän menetti ensimmäisen maitohampaansa kaksi viikkoa sitten ja laittoi sen pieneen purkkiin yöpöydälleen tyynyn alle laittamisen sijaan, koska sanoi haluavansa säilyttää sen ikuisesti.
Hän on oven toisella puolella, josta minun ei enää sallita astua sisään. Seison kuistilla puinen lintu kädessäni ja katselen pienestä lyijylasisesta ikkunasta oven vieressä. Näen eteiseen. Näen portaikon kaaren.
Näen Bertien seisomassa alimmalla askelmalla lila juhlapuku yllään katsomassa taakseen ovelle, hänen kasvonsa hämmentyneet, suu auki kuin hän olisi sanomassa jotain. Hänellä on yllään se mekko, jonka vaimoni osti hänelle viime viikonloppuna. Minun ei sallita astua sisään taloon, jossa tyttäreni pitää yllään mekkoa, jonka vaimoni osti hänelle. Ääni, joka juuri sulki oven, kuului Thurston Banksille, vaimoni isälle.
Thurston on 67-vuotias. Hän jäi eläkkeelle kolme vuotta sitten siltä sijoitusyhtiöltä, jonka hänen isoisoisänsä perusti vuonna 1947. Hänellä on kahdeksannumeroinen omaisuus, rantatalo Sea Islandilla, metsästysmaja Pohjois-Georgiassa ja 43 vuotta naimisissa ollut vaimo, joka antaa hänen päättää, mitä jokainen perheenjäsen on arvoinen. 11 sekuntia ennen oven sulkeutumista Thurston seisoi edessäni kädet ristissä ja sanoi: ”Booker, tämä pöytä on perheelle, ei epäonnistujille.
” Hänen poikansa, lankoni Brooks Banks, seisoi hänen takanaan eteisessä tummansinisessä bleiserissä ja ruskeissa loafereissa, jotka olivat maksaneet 600 dollaria enemmän kuin minun. Brooks on 38. Hän on hedge-rahastonhoitaja Midtownin firmassa. Hän ajaa Range Roveria, joka maksaa enemmän kuin ansaitsen vuodessa.
Hän on tuntenut minut yhdeksän vuotta. Brooks sanoi helpolla hymyllä miehen, joka on odottanut yhdeksän vuotta sanoakseen sen: ”Tule nyt, isä. Olet liian kiltti. Anna perheen kesytetyn koiran pysyä ulkona kuistilla, minne se kuuluu.
” Silloin vaimoni Camille ilmestyi ovelle heidän taakseen. Camille on 33. Hänellä on yllään vihreä samettimekko, jota en ole ennen nähnyt. Hänen hiuksensa on vedetty taakse samalla tavalla kuin hänen äitinsä aina pitää.
Hän katsoi minua. Hän ei puhunut. Odotin. Odotin, että hän sanoisi: ”Brooks, älä kutsu miestäni tuolla tavalla.
Isä, päästä hänet sisään. Birdie kysyy häntä. ” Hän ei sanonut mitään. Birdie juoksi ulos ruokasalista hänen takanaan.
Birdie kantoi pientä puista runsaudensarvea, jonka oli koristellut koulussa eilen. Birdie sanoi: ”Isi, etkö sinä tule kiitospäivänä? ” Camille kumartui. Camille pani kätensä Birdien poskelle.
Camille sanoi hyvin hellästi: ”Kultaseni, isillä on töitä tänä iltana. Näet hänet huomenna. ” Camille katsoi minuun sanoessaan sen. Hän sanoi sen edessäni.
Hän valehteli tyttärellemme edessäni, tyttäremme käsi omassaan, kiitospäivänä, vanhempiensa talon oviaukossa. Silloin ovi sulkeutui. Seison yhä kuistilla. Puinen lintu on yhä kädessäni.
En tiedä, kuinka kauan olen seisonut tässä. Katu on hiljainen. Tällä korttelilla on kuusi muuta suurta taloa. Caldwellit ovat tyttärensä luona Charlotteissa lomalla.
Pendletonit ovat poikansa luona Roswellissa. Marlowet ovat poissa. Muut naapurit ovat omissa taloissaan omien perheidensä kanssa syömässä omaa kalkkunaansa, katsomatta ikkunoistaan miestä Banksin perheen kuistilla pieni paketoitu lahja kädessään kuin idiootti. En murra ovea.
Haluan murtaa oven. Haluan lyödä nyrkkini lyijylasin läpi ja kurkottaa sisään ja kääntää lukkoa ja kävellä läpi talon ja löytää Brooks Banksin ja murskata hänen leukansa kämmeneni pohjalla, niin kuin opin merijalkaväessä 15 vuotta sitten. Haluan kävellä Thurstonin ja hänen ristittyjen käsiensä ohi. Haluan ottaa Birdien kädestä.
Haluan kävellä hänet ulos talosta emmekä koskaan palaa. En tee mitään tästä. Jos mursen oven, joudun vankilaan tänä iltana. Jos joudun vankilaan tänä iltana, en ole huoltajuuskäsittelyssä maanantaiaamuna.
Jos en ole huoltajuuskäsittelyssä maanantaiaamuna, menetän Birdien kokonaan. He ottavat hänet. He ovat suunnitelleet ottavansa hänet vähintään vuoden ajan. Opin sanan kärsivällisyys merijalkaväen kouluttajaltani ollessani 18-vuotias.
Hän opetti sen minulle kylmässä sateessa Parris Islandilla. Hän sanoi: ”Driscoll, elämääsi tulee hetki, jolloin joku satuttaa rakastamaasi ihmistä, ja sinä haluat toimia sillä hetkellä. Älä toimi. Sodat voittavat miehet, jotka jaksavat odottaa 24 tuntia kauemmin kuin ne, jotka aloittivat ne.
” En ole ajatellut sitä oppituntia 17 vuoteen. Ajattelen sitä nyt. Käännyn ympäri. Kävelen vuoden 2014 Honda Accordini luo, joka on pysäköity kadun reunaan.
Avaan kuljettajan puoleisen oven. Istun sisään. Suljen oven. Panen puisen linnun matkustajan istuimelle.
Panen käteni ohjauspyörälle. En käynnistä moottoria. Istun autossa kolme minuuttia. Hengitän sillä tavalla kuin kouluttajani opetti minua hengittämään.
4 sekuntia sisään. Pidätä 4. 6 sekuntia ulos. Sellaista hengitystä, joka pitää veren poissa käsistä, kun kätesi haluavat tehdä jotain, mitä niiden ei pitäisi tehdä.
Hengitän vielä tällä tavalla, kun näen hänet. Nainen mustassa taloudenhoitajan univormussa juoksee Banksin kiinteistön sivunurmen yli. Hän on paljain jaloin. Hän on viisikymppinen.
Hänen hiuksensa on vedetty matalalle nutturalle. Hän pitää jotain pientä oikeassa kädessään. Hän juoksee nopeasti. Hänen ei pitäisi juosta.
Hän juoksee kuljettajan puoleiselle ikkunalleni. Hän koputtaa rystysillään. Hänen silmänsä ovat laajat. Hänen kasvonsa ovat märät.
Hän on itkenyt tai itkee nyt tai aikoo itkeä. Lasken ikkunan. Hän sanoo: ”Herra Driscoll. ” Sanon: ”Carmela.
” Olen tuntenut hänen nimensä yhdeksän vuotta. Hän on työskennellyt Banksin perheelle 19. Hän kasvatti Camillen 14-vuotiaasta 18-vuotiaaksi, kun Camillen äiti Phyllis oli Camillen oman myöntömyksen mukaan käymässä läpi vaikeaa ajanjaksoa, jonka opin kolme vuotta avioliittoni jälkeen olevan kohtelias tapa sanoa, että Phyllis Banks oli sairaalassa kuusi kuukautta alkoholiin liittyvän psykiatrisen romahduksen takia, josta perhe ei koskaan puhunut. Carmela oli nainen, joka pakkasi Camillen eväät lukiossa.
Carmela oli nainen, joka istui Camillen kanssa, kun tämä itki. Carmela oli nainen, jota Camille kutsuu yhä Tiaksi, kun luulee, ettei kukaan tärkeä kuule. Carmela painaa jotain käteeni ikkunan läpi. Se on pieni musta USB-muistitikku.
Muovikuori on lämmin hänen taskussaan olosta. Hän sanoo: ”Herra Driscoll, jos rakastatte tytärtänne, katsokaa tämä ennen keskiyötä. ” Hän sanoo: ”Älkää palatko tähän taloon tänä iltana. He soittavat poliisin, jos teette niin.
He ovat jo valmistelleet, mitä sanovat. ” Hän sanoo: ”Olen pahoillani. Minun olisi pitänyt antaa tämä teille kuusi kuukautta sitten. Olin peloissani.
Olen yhä peloissani. Mutta herra Brooks teki eilen jotain, josta en voi enää vaieta. En voi puhua. ” Hän sanoo: ”Herra Driscoll, minun on mentävä.
Rouva Banks huomaa poissaoloni seuraavan 90 sekunnin sisällä. Olkaa hyvä, katsokaa se ja soittakaa sitten lakimiehellenne tänä iltana ennen keskiyötä. Maanantaina on käsittely. ” Hän kääntyy.
Hän juoksee takaisin nurmen yli. Hän on paljain jaloin marraskuisella ruoholla, joka on 48-asteista ja kosteaa. Hän juoksee talon sivulle ja katoaa henkilökunnan sisäänkäynnistä. Istun autossa muistitikku kädessäni 15 sekuntia.
Sitten käynnistän moottorin. Ajan 31 minuuttia Buckheadista yksiööni Decaturiin. Asunto on toisessa kerroksessa remontoidussa käsityöläistalossa McDonough Streetillä. Olen asunut siellä 67 päivää.
Muutin sisään syyskuun toisella viikolla, kun Camille kertoi tarvitsevansa tilaa ajatella ja meni vanhempiensa luo Buckheadiin. Hän otti Bertien mukaansa. Hän kertoi, että Bertie palaisi kahdessa viikossa. Siitä on nyt yhdeksän viikkoa.
Pysäköin Hondani soratielle. Nousen puiset portaat toiseen kerrokseen. Avaan oven. En sytytä suurinta osaa valoista.
Istun pienessä keittiönpöydässä, jossa yleensä tarkistan kokeita. Avaan kannettavan tietokoneeni. Kytken muistitikun. Tikku sisältää neljä kansiota.
Ne on nimetty järjestyksessä: yksi_aluke, kaksi_video, kolme_asiakirjat, neljä_lue_ensin. Avaan ensin kansion neljä. Kansio neljä sisältää yhden asiakirjan. Se on kolmen sivun kirje, jonka on kirjoittanut Carmela Reyes.
Se on päivätty tiistaina, kolme päivää sitten. Se alkaa: Herra Driscoll, nimeni on Carmela Reyes. Olen työskennellyt herra ja rouva Banksille 19 vuotta. Autoin kasvattamaan vaimoanne siitä lähtien, kun hän oli 14-vuotias.
Olen tuntenut tyttärenne Birdien siitä lähtien, kun hän tuli kotiin sairaalasta. Rakastin sitä pientä tyttöä kuin omaa lapsenlastani. Kirjoitan teille, koska en voi enää vaieta siitä, mitä olen nähnyt tässä talossa. Olen äänittänyt tiettyjä keskusteluja ja tapahtumia Banksin kotitaloudessa viimeisen kuuden kuukauden ajan.
Aloitin äänittämisen toukokuussa kuultuani vanhemman rouva Banksin, Phyllisin, opastavan Birdietä siitä, mitä tämän piti sanoa lääkärileidille, joka oli tulossa haastattelemaan häntä. Lääkärileidi oli tuomioistuimen määräämä perheterapeutti. Selitän alla. Banksin perhe on suunnitellut vähintään vuoden ajan jättävänsä hätähuoltajuushakemuksen Birdiestä ja poistavansa teidän vanhempainoikeutenne.
He ovat rakentaneet väitteen, jonka mukaan olette fyysisesti väkivaltainen häntä kohtaan. Väite on väärä. Olen ollut tässä talossa. Ette ole koskaan korottanut ääntänne sille lapselle yhdeksään vuoteen.
Olette hänen lempihenkilönsä maailmassa. Hän puhuu teistä joka ikinen päivä. Huoltajuushakemus jätettiin tiistaina, kolme päivää sitten, päivää ennen kiitospäivää. Käsittely on sovittu maanantaiaamuksi kello 9.
Banksin perheen asianajaja, mies nimeltä Rutherford Tate, on yksi Atlantan kalleimmista perheoikeuden asianajajista. Hän on valmistellut tätä tapausta kuusi kuukautta. Suunnitelma on käyttää lomaviikonloppu Birdien viemiseen järvitalolle Highlandsiin, jotta hän on toisessa osavaltiossa, kun vastaanotatte hakemuksen perjantaina. Siihen mennessä kun löydätte asianajajan ja vastaatte, maanantain käsittely on jo alkanut ilman teitä, ja hätähuoltajuusmääräys on voimassa.
Kansio yksi sisältää neljä äänitettä vanhemman rouva Banksin opastuksesta Bertielle siitä, mitä tämän pitää sanoa teistä. Varhaisin on toukokuulta. Uusin on viime lauantailta. Kansio kaksi sisältää videon, jota häpeän eniten.
Se äänitettiin eilen illtapäivällä, keskiviikkona, kirjastossa. Se on syy siihen, miksi kirjoitan tämän kirjeen tänä iltana enkä odota enää. Varautukaa ennen kuin katsotte sen. Olen pahoillani, herra Driscoll.
Minun olisi pitänyt pysäyttää hänet. Olin keittiössä. En nähnyt sen tapahtuvan. Minulla on se vain siksi, että kirjaston turvakamera tallentaa palvelimelle, johon minulla on pääsy.
Kansio kolme sisältää oikeudelliset asiakirjat, huoltajuushakemuksen, perheen valaehtoiset lausunnot, perheterapeutin alustavan raportin. Tarvitsette nämä omalle asianajajallenne. Annan teille tämän muistitikun kiitospäivän iltana, koska tämä ilta on ainoa ilta, jolloin Banksin perhe on kaikki yhdessä juhlimassa ennen kuin lakimiehet ottavat vallan perjantaiaamuna. Tämän illan jälkeen minut erotetaan.
He tietävät, että se olin minä. En välitä enää. Olen elänyt pelossa tämän perheen kanssa liian kauan. Bertie ei ole turvassa tässä talossa.
Pelastakaa tyttärenne. Carmela Reyes. Luin kirjeen kahdesti, sitten avasin kansion yksi. Äänitteet on nimetty päivämäärän mukaan.
Ensimmäinen on päivätty 14. toukokuuta. Painan toistoa. Naisen ääni, Phyllis Banks, anoppini, puhuu hellästi.
Hän käyttää sitä ääntä, jota käyttää Bertien kanssa, kilttiä ääntä, isoäidin ääntä. Hän sanoo: ”Kultaseni, kun leidi tulee huomenna, haluan, että harjoittelemme, mitä sanomme hänelle, okei? ” Pieni ääni, Bertie, sanoo: ”Okei, mummi. ” Phyllis sanoo: ”Leidi kysyy sinulta isistä, siitä kun käyt isin luona.
Hän kysyy, onko isin kanssa koskaan tapahtunut jotain, mikä on pelottanut sinua. ” Bertie sanoo: ”Kuin mitä? ” Phyllis sanoo: ”Kuin jos isi olisi koskaan huutanut sinulle tai tarttunut käsivarteesi tai lyönyt sinua, sellaisia asioita. ” On tauko.
Bertie sanoo pienellä hämmentyneellä äänellä: ”Isi ei tee sellaista. ” Phyllis sanoo: ”Kultaseni, tiedän, että et halua sanoa pahoja asioita isistä, mutta joskus kun yritämme pitää jonkun turvassa, meidän täytyy kertoa leidille asioita, joita hänen täytyy kuulla, vaikka ne eivät olisi aivan totta. Ymmärrätkö? ” Bertie sanoo: ”En usko.
” Phyllis sanoo: ”Birdie, äiti on hyvin surullinen. Äiti tarvitsee, että asut täällä äidin ja minun kanssa ikuisesti. Ainoa tapa, jolla voimme varmistaa sen, on jos kerrot leidille, että isi satutti sinua. Haluatko asua äidin kanssa ikuisesti?
” Bertie sanoo hyvin hiljaa: ”Kyllä. ” Phyllis sanoo: ”Sitten meidän täytyy harjoitella. Kun leidi kysyy sinulta isistä, sanot: isi lyö minua. Osaatko sanoa sen?
” On pitkä hiljaisuus. Sitten Birdien ääni, tukehtunut, sanoo: ”Isi lyö minua. ” Phyllis sanoo: ”Hyvä tyttö. Sano nyt: isi lyö minua, kun kukaan ei katso.
” En voi kuunnella enää. Keskeytän äänen. Istun keittiönpöydässäni enkä liiku kahteen minuuttiin. Sitten painan toistoa seuraavasta äänitteestä, sitten sen jälkeisestä, sitten viimeisestä.
Viimeisessä äänitteessä, päivätty 18. marraskuuta, viime lauantaina, kuusi päivää sitten, Birdie itkee. Hän sanoo: ”Mummi, en halua tehdä tätä enää. Isi on hyvä.
Isi on hyvä. En halua valehdella leidille. ” Phyllis sanoo: ”Birdie, jos et sano sitä, mitä harjoittelimme, joudut asumaan isin kanssa. Haluatko asua isin kanssa hänen pienessä asunnossaan ilman allasta?
” Birdie sanoo nyyhkien: ”Haluan asua molempien kanssa, mummi. ” Phyllis sanoo: ”Se ei ole vaihtoehto, kultaseni. Äiti ja isi ovat eroamassa. Voit joko asua äidin kanssa tässä isossa talossa omassa huoneessasi ja omalla altaallasi ja mummin ja vaarin kanssa, tai voit asua isin kanssa hänen asunnossaan.
Leidi päättää. Ja leidi päättää vain silloin, että asut äidin kanssa, jos kerrot hänelle, mitä harjoittelimme. Haluatko asua äidin kanssa? ” Birdien ääni, rikki, ”Kyllä, mummi.
” Phyllis: ”Sano se sitten. ” Birdie: ”Isi lyö minua. ” Phyllis: ”Milloin? ” Birdie: ”Kun kukaan ei katso.
” Phyllis: ”Hyvä tyttö. ” Äänite päättyy. Suljen kansion yksi. Istun keittiönpöydässäni ja katson puista lintua, jonka olin tuonut annettavaksi Birdielle tänä iltana.
Se on pöydällä kannettavani vieressä. Pienet siivet ovat epätasaiset. Maali on epätasaista. Olin veistänyt sen huonosti, koska en ole hyvä veistäjä.
Olin yrittänyt tehdä sen hänen syntymäpäiväkseen keväällä. Olin päättänyt antaa sen hänelle aikaisin, koska luulin tämän illan olevan kiitospäivä, ja hän hymyilisi sille, ja se olisi pieni hyvä hetki vaikeassa syksyssä. Nousen. Kävelen keittiön altaalle.
Nojaan sen yli. En oksenna, mutta haluan. Juon lasin vettä. Istun takaisin.
Avaan kansion kaksi. Kansiossa kaksi on yksi videotiedosto. Tiedosto on 57 sekuntia pitkä. Pikkukuvassa näkyy puupaneelinen kirjastohuone nahkatuoleineen ja vihreine nahkasohvineen.
Kirjasto Banksin perheen kartanossa. Olen ollut siinä kirjastossa kahdesti yhdeksässä vuodessa. Painan toistoa. Kirjasto on tyhjä ensimmäiset kolme sekuntia.
Sitten Brooks Banks kävelee kuvakehykseen vasemmalta. Hänellä on yllään harmaa kashmirneule ja tummat farkut. Hän johdattaa 7-vuotiasta tytärtäni Bertietä kädestä. Bertiella on yllään vaaleanpunainen neule ja farkut ja pienet tennarit.
Hän pitää täytettyä norsua vapaassa kädessään. Brooks tuo hänet kirjaston keskelle. Hän kääntää hänet niin, että tämä on häntä kohti. Hän kumartuu tämän silmien tasolle.
En kuule heitä vielä, koska kameran ääni on vaimea tältä etäisyydeltä. Nojaudun lähemmäs kannettavan näyttöä. Brooks sanoo hellästi, sillä tavalla kuin setä puhuu veljentyttärelle. ”Bertie, minun täytyy puhua kanssasi jostain tärkeästä, okei?
” Bertie nyökkää. Brooks sanoo: ”Bertie, isisi on perheen lemmikki. Hän on kesytetty. Hän tekee mitä käskemme.
Hän ei koskaan palaa hakemaan sinua. Hän tietää paikkansa. Ymmärrätkö, mitä sanon? ” Bertie sanoo hämmentyneenä: ”En, setä Brooks.
” Brooks sanoo: ”Sanon, että isi ei tule hakemaan sinua, kultaseni. Isi luovutti. Isi ei rakasta sinua tarpeeksi taistellakseen. ” Bertien kasvot muuttuvat.
Hänen alahuulensa vapisee. Bertie sanoo: ”Se ei ole totta. Isi rakastaa minua. ” Brooks sanoo: ”Miksi isi sitten antoi äidin viedä sinut mummin taloon?
Miksi isi ei ole käynyt katsomassa sinua kolmeen viikkoon? Hm? Osaatko vastata siihen, Bertie? ” Bertie ei vastaa.
Brooks sanoo: ”Kuuntele nyt, kultaseni. Setä Brooks aikoo tehdä jotain. Ja sitten tarvitsen, että teet minulle yhden asian, okei? Ostan sinulle ponin, sen ison valkoisen, jonka näimme maatilalla.
Muistatko ponin? ” Bertien kasvot kirkastuvat hetkeksi kyyneleistä huolimatta. Bertie sanoo: ”Sen valkoisen, jolla on kultainen harja? ” Brooks sanoo: ”Juuri sen.
Se on sinun. Jos teet tämän yhden asian minulle, ostan sen sinulle huomenna. Lupaan. ” Bertie sanoo: ”Mitä minun täytyy tehdä?
” Brooks sanoo: ”Aion napauttaa kasvojasi. Pieni napautus. Se ei satu. Sitten menet itkemään äidille ja kerrot äidille, että isi teki sen.
Isi löi sinua, kun hän tuli hakemaan sinua viime tiistaina. Muistatko sen, kultaseni? Tiistai-iltapäivänä isi löi sinua. Sen sinä kerrot äidille.
” Bertie perääntyy. Hän näyttää peloissaan. Bertie sanoo: ”En halua. ” Brooksin ääni muuttuu.
Hellä setä-ääni on poissa. Brooks sanoo: ”Birdie, kuuntele minua. Poni on mennyt, jos et tee tätä, ja äiti on surullinen, ja isi ei palaa. Joten seiso paikallasi.
Tämä on vain pieni napautus, okei? ” Bertie sanoo: ”Setä Brooks. ” Brooksin oikea käsi heilahtaa auki hänen kasvojensa yli. Läimäys on kova.
Bertien pää nytkähtää oikealle. Hän päästää pienen tukehtuneen äänen. Täytetty norsu putoaa hänen kädestään. Brooks sanoo: ”Mene nyt.
Mene itkemään äidille. Kerro hänelle, että isi teki tämän. ” Bertie itkee nyt. Hän pitää kättään poskellaan.
Hän poimii täytetyn norsunsa. Hän juoksee ulos kirjastosta vasemmalle. Video päättyy 57 sekuntiin. Suljen kannettavan tietokoneeni.
Istun keittiönpöydässäni. En liiku neljään minuuttiin. En itke. En huuda.
En riko mitään. Istun. Hengitän sillä tavalla kuin kouluttajani opetti minua hengittämään. 4 sekuntia sisään, pidätä 4, 6 sekuntia ulos.
Ajattelen ainoaa asiaa, jota minun on sallittu ajatella juuri nyt. Ajattelen, miten olla raivoani älykkäämpi. Jos ajan tuohon taloon tänä iltana, tapan Brooks Banksin. En liioittele.
Tapan hänet. Olen tappanut miehiä ennenkin. Helmandin maakunnassa vuonna 2010 tapoin kolme heistä yhden iltapäivän aikana. Enkä ole nukkunut yhtäkään täyttä yötä 15 vuoteen sen takia.
En halua tappaa enää. Mutta jos ajan tuohon taloon tänä iltana, tapan. Ja sitten joudun vankilaan. Ja sitten Birdien kasvattavat ihmiset, jotka opettivat hänet sanomaan: ”Minä löin häntä.
” Jotka maksoivat hänen sedälleen, että tämä läimäisi häntä, jotta he voisivat todistaa sen. En voi ajaa Banksin talolle tänä iltana. Minun täytyy olla raivoani älykkäämpi. Avaan kannettavan.
Katson kelloa. Kello on 20. 14. Soitan asianajajani kotiin.
Olen ollut Roscoe Penhaligonin asiakas kaksi vuotta, siitä lähtien kun menin hänen luokseen erillisessä asiassa, kun Camillen vanhemmat alkoivat ensimmäistä kertaa ehdottaa, että harkitsisin heille suuremman roolin antamista Birdien elämässä. Roscoe on 60-vuotias. Hän on ollut perheoikeuden asianajaja Atlantassa 34 vuotta. Hän on nähnyt kaiken, mitä varakkaat perheet tekevät ihmisille, joita he pitävät itseään alemmanarvoisina.
Hän otti tapaukseni dollarilla, koska hän sanoi odottaneensa jonkun kaltaistani kävelevän toimistoonsa kolme vuosikymmentä. Hän vastaa toisella soitonäänellä. Hän sanoo: ”Booker, on kiitospäivä. ” Sanon: ”Roscoe, minulla on muistitikulla jotain, joka sinun täytyy nähdä tänä iltana.
Ajan talollesi. Olen siellä 20 minuutissa. ” Hän sanoo: ”Mitä tikulla on? ” Sanon: ”Brooks Banks läimäisee 7-vuotiasta tytärtäni ja käskee häntä syyttämään siitä minua.
Lisäksi kuusi kuukautta Phyllisin opastusta Birdielle valehtelemaan tuomioistuimen määräämälle perheterapeutille. Lisäksi tiistaina jätetty huoltajuushakemus maanantain käsittelyineen. ” On hiljaisuus. Sitten Roscoe sanoo: ”Aja.
Nyt. Olen ovella. ” Ajan 31 minuuttia takaisin kaupungin halki Roscoe Penhaligonin talolle Buckheadiin, kolmen mailin päähän Banksin kartanosta. Roscoe avaa oven ennen kuin ehdin koputtaa.
Hänellä on lukulasit ja flanelliaamutakki kiitospäivähousujen päällä. Hän vie minut kotitoimistoonsa. Kytken muistitikun. Hän katsoo videon ensin.
Hän ei puhu 57 sekunnin aikana. Kun se päättyy, hän ottaa lasit pois. Hän laskee ne pöydälle. Hän laittaa käden suunsa päälle hetkeksi.
Hän sanoo: ”Hyvä Jumala, Booker. ” Hän sanoo: ”Pysy täällä. Älä lähde tästä talosta. Soitan etsivä Lovell Marquettelle.
Hän on ystäväni. Hän työskentelee henkirikosten parissa. Hän tulee tänne tänä iltana. ” Etsivä Marquette saapuu kello 23.
18. Hän on 51-vuotias. Hän on ollut etsivänä Atlantassa 26 vuotta. Hänellä on farkut ja nahkatakki ja väsyneet kasvot miehen, joka oli syömässä toista annostaan kurpitsapiirakkaa, kun puhelin soi.
Hän katsoo videon. Hän sanoo, kun se on ohi: ”Minulla on tarpeeksi Brooks Banksin pidättämiseen tänä iltana. Törkeä lapsen hyväksikäyttö, todistajan manipulointi, salaliitto valaehtoisen väärän todistuksen antamiseksi, voimme saada hänet kiinni keskiyöhön mennessä. ” Roscoe sanoo: ”Lovell, pyydän sinua odottamaan sunnuntaihin.
” Marquette katsoo häntä. Roscoe sanoo: ”Jos pidätät Brooksin tänä iltana, perheen lakimiehet ovat hereillä perjantaiaamuun kello yhdeksään mennessä. He aloittavat kunnianloukkausjutun. He haastavat huoltajuushakemuksen.
He venyttävät tätä kahdeksi vuodeksi. Birdie menee sijoituspaikkaan käsittelyn ajaksi. Voitamme lopulta, mutta Birdie viettää kaksi vuotta helvetissä. ” Marquette sanoo: ”Mikä on vaihtoehto?
” Roscoe sanoo: ”Jätän hätämääräyspyynnön perjantaiaamuna kello 6. Saamme käsittelyn sovittua ennen maanantaita. Tuomme videon tuomarille. Saamme Birdien pois sunnuntai-iltapäivällä ennen kuin perhe edes tietää, että olemme liikkuneet.
Brooks pidätetään oikeussalissa, kun tuomari määrää sen. Koko asia tapahtuu yhden iltapäivän aikana. Banksin perheellä ei ole aikaa mobilisoida lakimiehiään. ” Marquette miettii tätä.
Hän sanoo: ”Roscoe, jos istun tämän videon päällä 40 tuntia ja veli tekee jotain muuta sille pienelle tytölle niiden 40 tunnin aikana…” Roscoe sanoo: ”Carmela, taloudenhoitaja, on talossa. Hän on äänittänyt kuusi kuukautta. Hän tietää, mitä varoa. Voin soittaa hänelle nyt ja käskee häntä pysymään Birdien lähellä sunnuntaihin asti.
” Marquette katsoo minua. Hän sanoo: ”Herra Driscoll, tämä on sinun päätöksesi. Nopeampi tie on, että pidätän Brooksin tänä iltana. Älykkäämpi tie on se, mitä Roscoe kuvailee.
Kerro, mitä haluat. ” Sanon: ”Roscoen tie. ” Sanon: ”Mutta haluan yhden asian. ” Sanon: ”Carmela on siirrettävä pois talosta tänä iltana.
He selvittävät, kuka antoi minulle tikun, 12 tunnin sisällä. Hän ei voi olla yksin talossa Brooks Banksin kanssa huomisaamuna. ” Marquette nyökkää. Hän sanoo: ”Menen Banksin talolle keskiyöllä hyvinvointitarkistuksella taloudenhoitajalle.
En sano mitään videosta. Sanon, että naapuri ilmoitti perheväkivallasta ja tarkistan henkilökuntaa. Tarjoan Carmelalle kuljetuksen turvalliseen paikkaan. Hän suostuu.
Hän on hotellissa kello yhden aikaan yöllä. Hän on Roscoen toimistolla perjantaiaamuna kello 9 antamassa valaehtoisen lausunnon. ” Roscoe sanoo: ”Lovell, kiitos. ” Marquette sanoo: ”Roscoe, minulla on lapsenlapsi Birdien ikäinen.
” Hän nousee. Hän laittaa takin päälleen. Hän sanoo minulle: ”Herra Driscoll, teitte oikein, kun ette ajanut tuohon taloon tänä iltana. Olen nähnyt miehiä asemassanne tekevän erilaisia valintoja.
Olen pidättänyt miehiä asemassanne. Olette vahvempi mies kuin useimmat. Nukkukaa vähän. Sunnuntaista tulee kova päivä.
” En saa unta. Nukun Roscoen olohuoneen sohvalla 90 minuuttia noin kello 4 perjantaiaamuna. Roscoe ajaa toimistoonsa kello 5. 30.
Hän jättää hätämääräyspyynnön kello 6. 08. Fultonin piirikunnan perheoikeuden päivystävä tuomari, nainen nimeltä Tatiana Westbrook, allekirjoittaa määräyksen kello 7. 14, jossa sovitaan hätäkäsittely sunnuntaiksi kello 13.
Carmela saapuu Roscoen toimistolle kello 9. 12 perjantaiaamuna. Hän on ollut hotellissa kello 12. 48 yöllä lähtien.
Hänellä on yllään sama taloudenhoitajan univormu, joka hänellä oli kiitospäivän iltana. Hän ei ole nukkunut. Hän antaa valaehtoisen lausunnon, joka kestää neljä tuntia. Hän tuottaa lopuksi kolme lisämuistitikkua.
Ne sisältävät, hän sanoo, lisää äänitteitä, joita hän ei ollut laittanut ensimmäiselle tikulle, koska oli pelännyt antavansa minulle liikaa käsiteltäväksi yhden illan aikana. Lisä-äänitteet, Roscoe kertoo minulle myöhemmin iltapäivällä, ovat musertavia. Ne sisältävät nauhoitetun puhelun Phyllisin ja Camillen välillä, jossa keskustellaan huoltajuussuunnitelmasta. Ne sisältävät Camillen sanovan äidilleen neljä kuukautta sitten: ”Äiti, oletko varma, että meidän täytyy tehdä tämä?
Hän on hyvä isä. ” Ja Phyllisin vastaavan: ”Camille, hän ei ole meikäläisiä. Hän ei tule koskaan olemaan meikäläisiä. Birdie ansaitsee kasvaa täällä omanlaistensa kanssa.
Allekirjoitit paperit yhdeksän vuotta sitten. Älä menetä hermojasi nyt. ” Istun Roscoen odotushuoneessa, kun Carmela antaa lausuntonsa. En syö.
En nuku. Perjantai-iltapäivällä kello 14. 45 Roscoe tulee ulos neuvotteluhuoneesta. Hän laskee käden olalleni.
Hän sanoo: ”Booker, me voitamme. ” Sanon: ”Roscoe, haluan olla se, joka vie Birdien pois talosta. ” Hän sanoo: ”Sinä tulet olemaan. ” Lauantai on elämäni pisin päivä.
Pysyn Roscoen talossa. En soita Camillelle. En soita omille vanhemmilleni Tennesseessä. En soita veljelleni Houstonissa.
En kerro kenellekään, mitä on tapahtumassa. Asia on sinetöity. Etsivä Marquette on varoittanut, että jos Brooks saa tietää, mitä on tulossa, hän voi tehdä jotain hätiköityä. Hän voi lähteä maasta.
Hän voi vahingoittaa Birdietä. Hän voi tuhota todisteita talossa. Vietin lauantain Roscoen kanssa valmistautuen käsittelyyn. Lauantai-iltana kello 19 soitan Camillelle Roscoen kodin puhelimesta.
Numero ei näy soittajan tunnistuksessa. Hän vastaa kolmannella soitonäänellä. Hän sanoo: ”Haloo. ” Sanon: ”Camille, tässä on Booker.
Kuuntele minua. Älä katkaise puhelua. ” On hiljaisuus. Hän sanoo: ”Booker?
” ”Minulla ei ole mitään sanottavaa sinulle. Brooks sanoi, että perhe jättää hakemuksen. ” Sanon: ”Camille, tiedän, mitä maanantaina on tulossa. Olen jo jättänyt hätämääräyspyynnön.
Sunnuntaina kello 13 on käsittely Fultonin piirikunnan oikeustalolla. Sinulle toimitetaan haaste huomisaamuna kello 8. Samoin vanhemmillesi. Samoin Brookselle.
” Hän ei puhu pitkään hetkeen. Hän sanoo: ”Booker, mitä sinä teit? ” Sanon: ”Kerron sinulle yhden asian, Camille, vain yhden. Ja sitten katkaisen puhelun.
Haluan, että mietit sitä tänä iltana. ” Hän sanoo: ”Mitä? ” Sanon: ”Brooks läimäisi Birdietä keskiviikkoiltapäivänä kirjastossa. Hän käski häntä kertomaan äidille, että isi teki sen.
Siitä on video. Sunnuntain käsittelyssä video esitetään oikeudessa. Ole paikalla tai älä. Kerro vanhemmillesi sama.
” Katkaisen puhelun. En soita uudelleen. Sunnuntaiaamuna kello 9 etsivä Marquette soittaa Roscoelle. Hän sanoo: ”Brooks Banks lähti talosta kello 8.
14 kiireessä. Brooks ei palannut omaan taloonsa. Brooks ajoi asianajajansa Rutherford Taten toimistolle ja on ollut sisällä 40 minuuttia. Camille soitti äidilleen kello 7.
30. Hänen äitinsä huusi hänelle puhelimessa 19 minuuttia. Carmelan korvaaja, joka palkattiin eilen, nauhoitti puhelun tietämättään talon sisäpuhelimella. ” Sunnuntaina kello 13, Fultonin piirikunnan perheoikeus.
Oikeussali neljä B. Tuomari Tatiana Westbrook on korokkeella. Hän on 48-vuotias, afroamerikkalainen, entinen Fultonin piirikunnan syyttäjä ennen tuomarinimitystään, tunnettu hätäpäätöstensä nopeudesta ja päättäväisyydestä. Istun kantajan pöydässä Roscoen kanssa.
Etsivä Marquette on yleisössä takana. Carmela on kaksi paikkaa hänestä vasemmalla. Vastaajan pöytä on täynnä. Thurston Banks, Phyllis Banks, Camille, kolme asianajajaa mukaan lukien Rutherford Tate, joka tavoitettiin lauantaina ja jolla on ollut alle 30 tuntia aikaa valmistautua.
Tuomari kutsuu käsittelyn järjestykseen. Roscoe nousee. Hän sanoo: ”Arvoisa tuomari, pysyn lyhyenä. Olemme täällä hätämääräyspyynnössä alaikäisen lapsen Bertie Driscollin poistamiseksi äidinpuoleisten isovanhempien kodista.
Meillä on todisteita törkeästä lapsen hyväksikäytöstä, todistajan manipuloinnista ja salaliitosta vilpillisen huoltajuushakemuksen jättämiseksi. ” Hän sanoo: ”Arvoisa tuomari, oikeuden luvalla haluaisin aloittaa esittämällä 57 sekunnin videon, joka on äänitetty keskiviikkoiltapäivänä, päivää ennen kiitospäivää, Banksin perheen asunnon kirjastossa osoitteessa 1842 Habersham Road, Buckhead. Videon on tallentanut Banksin perheen itsensä asentama turvakamera, ja se on palautettu heidän kotipalvelimeltaan. ” Tuomari nyökkää.
Roscoe esittää videon. Oikeussali on hiljaa 57 sekuntia. Sitten Phyllis Banks, toisella rivillä, päästää pienen äänen, kuin ihminen, jota on juuri potkaistu rintaan. Hän laittaa käden suunsa päälle.
Kyyneleet alkavat valua hänen kasvoilleen. Hän sanoo, ennen kuin hänen asianajajansa ehtii pysäyttää hänet: ”En tiennyt, että hän löi häntä. Käskin häntä vain sanomaan, mitä sanoa. En tiennyt, että hän löi häntä.
” Rutherford Tate laittaa käden hänen käsivarrelleen. Hän sanoo: ”Rouva Banks, älkää sanoko enää mitään. ” Mutta hän on jo sanonut. Hän on sanonut sen pöytäkirjaan.
Hän on tunnustanut avoimessa oikeudessa opastaneensa lapsenlastaan valehtelemaan valan alla huoltajuuskäsittelyssä. Brooks Banks yrittää poistua oikeussalista. Etsivä Marquette nousee. Marquette sanoo: ”Herra Banks, istukaa.
” Brooks istuu. Tuomari Westbrook katsoo vastaajan pöytää pitkään. Hän sanoo: ”Herra Tate, onko teillä mitään vastausta siihen, mitä juuri näimme? ” Rutherford Tate, joka on yksi Georgian kalleimmista perheasianajajista, sanoo: ”Arvoisa tuomari, haluaisin pyytää lykkäystä neuvotellakseni asiakkaideni kanssa.
” Tuomari Westbrook sanoo: ”Hylätään. Herra Tate, asiakkaanne eivät saa lykkäystä. Annamme päätökset nyt. Määrään alaikäisen lapsen, Birdie Driscollin, hätäpoiston Thurston ja Phyllis Banksin kodista välittömästi voimaan tulevalla päätöksellä.
Myönnän väliaikaisen täyden fyysisen ja oikeudellisen huoltajuuden isälle, Booker Driscollille. Annan lähestymiskieltoa koskevan määräyksen Brooks Banksia vastaan. Annan lähestymiskieltoa koskevan määräyksen Phyllis ja Thurston Banksia vastaan. Siirrän tämän asian piirikunnan syyttäjänvirastolle rikostutkintaa varten.
” Hän katsoo Brooksia. Hän sanoo: ”Herra Banks, nouskaa. ” Brooks nousee. Hän sanoo: ”Etsivä, ottakaa herra Banks kiinni.
” Marquette kävelee vastaajan pöydälle. Hän laittaa käsiraudat Brooks Banksin ranteisiin hänen vanhempiensa ja sisarensa edessä. Hän lukee Brooksin oikeudet. Hän kävelee Brooksin ulos oikeussalista kello 14.
11 sunnuntai-iltapäivänä. Brooks ei katso minuun, kun hän kävelee tuolini ohi. En katso häntäkään. Katson Camillea.
Hän istuu vastaajan pöydässä kädet litteinä puulla. Hän katsoo minua. Hänen kasvonsa ovat märät. Hän ei ole nainen, joka ei sanonut mitään kiitospäivänä.
Hän on jotain muuta. Jotain, joka on juuri ymmärtänyt, ehkä ensimmäistä kertaa, että hän on ollut osallisena jossakin, jonka kanssa hän ei tiedä, miten elää. Hän muodostaa jotain huulillaan oikeussalin poikki. Hän muodostaa: ”Booker, olen pahoillani.
” En vastaa. Nousen. Roscoe nousee vieressäni. Kävelemme ulos oikeussalista.
Ajamme Banksin kartanolle kello 15 sunnuntai-iltapäivänä. Kaksi sheriffin edustajaa seuraa meitä. Etsivä Marquette tapaa meidät siellä tuomioistuimen huoltajuussiirtomääräyksen kanssa. Camille avaa oven.
Hänellä on yhä yllään oikeussalipuku. Hän on itkenyt. Hän pitää Birdien pientä yöpymiskassia. Birdie on eteisessä hänen takanaan.
Birdie näkee minut. Birdien silmät laajenevat. Birdie sanoo: ”Isi. ” Hän juoksee luokseni.
Laskeudun yhdelle polvelle. Hän ryntää rintaani vasten. Pidän häntä. Hän vapisee.
Hänellä on yllään sama lila juhlapuku, joka hänellä oli kiitospäivänä. Näen, kun hän vetäytyy taaksepäin, että hänen vasemmalla poskellaan on pieni kelta-vihreä mustelma. Mustelma on 48 tuntia vanha. Se on haalistumassa.
Mutta se on siinä. En sano mitään pitkään hetkeen. Sitten katson Camillea. En sano: ”Annoit veljesi lyödä häntä.
” En sano: ”Seisoit ovella kiitospäivänä ja katsoit, kun isäsi sulki oven kasvoiltani. ” En sano: ”Olet valehdellut tyttärellemme niin monta kertaa, että en tiedä, miten hän voi koskaan enää luottaa aikuiseen naiseen. ” Sanon: ”Nähdään perheoikeudessa tiistaina. ” Nostan Birdien.
Nostan hänen yöpymiskassinsa. Kannan molemmat autolleni. Carmela seisoo yläkerran parvekkeella. Hän katsoo.
Katson ylös häneen. Nyökkään. Hän nyökkää takaisin. Panen Birdien Hondani takapenkille.
Kiinnitän hänet korokkeelle. Koroke on ollut tässä autossa yhdeksän viikkoa, koska hän ei ole istunut siinä yhdeksään viikkoon. Panen hänen yöpymiskassinsa istuimelle hänen viereensä. Suljen hänen ovensa.
Kävelen kuljettajan puolelle. Katson taloa yhden kerran taakseni. Phyllis Banks seisoo etuovella itkien. Thurston Banks seisoo hänen takanaan kädet yhä ristissä.
Camille on eteisessä molemmat kädet kasvojensa päällä. Brooks on Fultonin piirikunnan sheriffin ajoneuvossa pysäköitynä kiertotielle käsiraudoissa pimeän ikkunalasin takana. Istun kuljettajan istuimelle. Panen avaimet virtalukkoon.
Käynnistän moottorin. Birdie sanoo takapenkiltä: ”Isi. ” Sanon: ”Niin, kultaseni. ” Hän sanoo: ”Mennäänkö kotiin?
” Sanon: ”Kyllä, Birdie. Mennään kotiin. ” Ajan pois talosta, johon minun ei ollut sallittu astua kiitospäivän päivälliselle. Tyttäreni on takapenkillä.
Puinen lintu, jonka olin veistänyt hänelle, jonka olin tuonut hänen isovanhempiensa ovelle kolme yötä sitten, on yhä heidän kirjastonsa lattialla, minne Phyllis oli heittänyt sen lähdettyäni. Veistän hänelle toisen. Seuraavasta tulee hänen ikuisesti. Brooks Banks otti syytesopimuksen kuusi viikkoa myöhemmin.
Hän tunnusti syyllisyytensä törkeään lapsen hyväksikäyttöön, todistajan manipulointiin ja salaliittoon valaehtoisen väärän todistuksen antamiseksi. Hän sai neljä vuotta Georgian osavaltion vankeutta. Hän istuu niistä vähintään kolme. Hänet on erotettu kaikesta luottamustehtäviä edellyttävästä työstä, mikä tarkoittaa, että hänen hedge-rahastouransa on ohi.
Rahastoa itseään tutkitaan liittymättömistä SEC-rikkomuksista, joista ilmoitettiin sääntelyviranomaisille nimettömän lähteen toimesta kolme päivää Brooksin pidätyksen jälkeen. Nimetön lähde oli Carmela Reyes, joka oli kerännyt asiakirjoja Brooksin ammatillisesta käytöksestä kaksi vuotta kaiken muun lisäksi. Phyllis Banks tunnusti syyllisyytensä todistajan manipulointiin ja salaliittoon. Hän sai 18 kuukauden ehdollisen tuomion, pakollisen psykiatrisen hoidon ja tuomioistuimen määräämän kiellon olla valvomatta Birdietä, kunnes tämä täyttää 18.
Thurston Banks tunnusti syyllisyytensä yhteen salaliittosyytteeseen. Hän sai ehdollista rangaistusta, 200 000 dollarin sakon ja pysyvän lähestymiskiellon lähestyä minua tai tytärtäni välittömän pidätyksen uhalla. Camillea ei syytetty rikoksesta. Hän ei ollut suoraan opastanut Birdietä.
Huoltajuushakemus peruutettiin. Hänelle myönnettiin valvottu tapaamisoikeus Birdien kanssa kaksi tuntia viikossa ehdollisena tuomioistuimen määräämän vanhemmuusohjelman suorittamiselle. Hän on suorittanut ohjelman. Birdie tapaa hänet lauantaisin valvotussa tapaamispaikassa Decaturissa.
Camille jätti avioerohakemuksen helmikuussa. En riitauttanut sitä. Sovinto oli yksinkertainen. Hän piti yhteisen säästötilin.
Minä sain täyden huoltajuuden Birdiestä. Muusta ei ollut taistelemisen arvoista. Olimme olleet naimisissa yhdeksän vuotta. Nyt emme ole.
Carmela Reyesia ei erotettu Banksin perheen toimesta. Hänet kuitenkin hyvin päättäväisesti kutsuttiin pois työstään. Hän menetti 19 vuoden työn ja ainoan kodin, jonka oli tuntenut Amerikassa. Hän oli 54-vuotias.
Hänellä ei ollut säästöjä. Roscoe Penhaligon auttoi minua kirjoittamaan suosituskirjeen, jonka luki jokainen Buckheadin ja Sandy Springsin vanhan rahan perhe, joka etsi pitkäaikaista taloudenhoitajaa. Carmelalla oli valinnanvaraa. Hän valitsi nuoren pariskunnan Druid Hillsistä, jolla oli 5- ja 7-vuotiaat kaksostytöt.
Hän on ollut heillä neljä kuukautta. Hän vierailee Birdien luona joka toinen sunnuntai. Birdie kutsuu häntä nyt Tia Carmelaksi. Birdien kahdeksas syntymäpäiväjuhla oli viime viikonloppuna.
Pidimme sen takapihallani Decaturissa. Vuokrasin pienen yksiön 67 päiväksi ja vuokrasin sitten pienen kaksioisen käsityöläistalon takapihalla maaliskuussa, kun tiesin saavani täyden huoltajuuden. Birdiellä on nyt oma huone. Hänellä on keltainen peitto, koska keltainen on hänen lempivärinsä.
Carmela tuli syntymäpäiväjuhliin. Myös Roscoe Penhaligon, jota Birdie kutsuu nyt herra Roscoeksi. Myös 14 Birdien ystävää Decaturin alakoulusta, jonne hän siirtyi tammikuussa. Myös etsivä Lovell Marquette, joka toi lapsenlapsensa Arian, joka on kuusi ja on nyt Birdien paras ystävä.
Olin veistänyt uuden puisen linnun Birdielle. Tein sitä kuusi viikonloppua. Siivet ovat yhä epätasaiset. Maalaus on yhä amatöörimäistä.
En ole hyvä veistäjä, mutta lintu on hänen. Hän nimesi sen Carmelaksi. Se on hänen yöpöydällään sen pienen purkin vieressä, jossa hän säilyttää yhä ensimmäistä maitohammastaan. Minulle oli kerrottu yhdeksän vuoden avioliittoni aikana, että olin perheen epäonnistuja.
Se kerrottiin aluksi hellästi, sitten vähemmän hellästi, ja sitten marraskuisena kiitospäivänä se kerrottiin suljetun oven läpi 7-vuotiaan tyttäreni ollessa toisella puolella. Olin lopulta osoittanut heidät vääriksi. Epäonnistujia olivat ihmiset, jotka tarvitsivat 7-vuotiaan tytön valehtelemaan puolestaan, jotka tarvitsivat hänen setänsä läimäisemään häntä kameroille, jotka tarvitsivat huoltajuusoikeuden ottamaan hänet hänen isältään, koska he eivät kestäneet ajatusta siitä, että hän kasvaisi tietämään, millainen mies hänen isänsä todella oli. Olin ollut se kesytetty koira, jota he olivat yrittäneet potkia yhdeksän vuotta.
Se asia kesytetyssä koirassa, käy ilmi, on se, että se tietää, milloin purra.