Viimeinen tavallinen aamu. Aleksi Virtanen uskoi kaavoihin. Kymmenen vuotta sotilaspoliisin tutkijana oli opettanut hänelle, että kaaoksella oli aina taustalla rakenne. Se piti vain löytää.
Sinä lauantaiaamuna Tampereen laitamilla hän noudatti viikonlopputottumustaan sellaisen miehen tarkkuudella, joka ymmärsi ennustettavuuden lohdun. Hän suuteli Nooraa hyvästiksi kello 7:15. Aivan kuten aina. Nainen kertoi olevansa viikonloppuvuorossa sairaalassa.
Hän työskenteli leikkaussalihoitajana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Heidän tyttärensä Iida istui yhä pyjamassaan katsomassa piirrettyjä, muropaketti polvillaan tasapainossa. ”Ole kiltisti isälle”, Noora oli sanonut pörröttäen Iidan vaaleita kiharoita. Jotain oli välähtänyt naisen katseessa, kun tämä katsoi Aleksia, mutta se katosi ennen kuin mies ehti tunnistaa sen.
Nainen tarttui laukkuunsa ja lähti autotallin ovesta. Aleksi oli huomannut hienovaraisia muutoksia viimeisten kuuden kuukauden aikana, mutta oli laittanut ne stressin piikkiin. Noora oli ollut etäinen, ottanut lisää vuoroja, viettänyt aikaa puhelimensa kanssa. Klassisia merkkejä.
Tutkijan aivot olivat kuiskanneet, mutta Aleksi oli työntänyt ajatukset syrjään. He olivat olleet naimisissa kahdeksan vuotta. He olivat rakentaneet elämän tähän kolmen makuuhuoneen taloon Vaahterakadulla. Hän oli ollut hölmö.
Kello 7:47 Iida käveli keittiöön, jossa Aleksi luki sanomalehteä kahvinsa ääressä. Tyttö oli ollut poikkeuksellisen hiljainen koko aamun, pienet kasvot kireinä jostain, joka muistutti ahdistusta. ”Isi”, tytön ääni oli pieni. ”Mitä nyt, kulta?
” Tyttö nyppi Frozen-yöpaitansa helmaa. ”Voidaanko mennä puistoon, kun juon kahvini loppuun? ” ”Tietysti. ” ”Ei.
Tarkoitan. Voidaanko mennä nyt? ” Aleksi nosti katseensa lehdestä. Iida vääntelehti käsiään, kyyneleet nousemassa silmiin.
”Iida. Mikä hätänä? ” Silloin tyttö tarttui hänen puhelimeensa tiskiltä yllättävän kiireisesti. ”Soita hätänumeroon heti.
” Aleksi oli nauranut. Ei ilkeästi, vaan sen lempeän huvittuneisuuden vallassa, jota vanhempi tuntee kuultuaan lapsensa julistavan lukemattomia hätätiloja kadonneiden lelujen ja naarmuuntuneiden polvien vuoksi. ”Kultaseni, kaikki on hyvin. ” Iidan kasvot rypistyivät ja hän alkoi itkeä täydestä sydämestä.
”Ei. Äiti laittoi jotain autotalliin”, tyttö nikotteli, sanat takeltelivat. ”Se mies sanoi, ettei saa kertoa sinulle. Se tikittää.
” Maailma pysähtyi. Aleksin sotilaskoulutus käynnistyi ennen kuin tietoinen mieli ehti käsitellä kauhua. Hän oli jo ylhäällä tuolista nostaen Iidan syliinsä. ”Mitä sanoit?
” ”Kuulin äidin puhuvan miehelle eilen illalla. Mies antoi hänelle laatikon. Äiti vei sen autotalliin. Kuulin tikitystä tänä aamuna, kun hain pyöräkypäräni.
Ja äiti sanoi…” Iida nyyhkytti hänen olkapäätään vasten. ”Äiti sanoi, ettei saa kertoa, tai se mies satuttaisi minua. ” Aleksi oli jo liikkeellä. Hän kantoi Iidan eteisen ovelle, tarttui auton avaimiin naulasta ja juoksi.
Hänen mielensä luokitteli tiedon kliinisellä tehokkuudella, vaikka kauhu tulvi sisään. Räjähdysväline. Autotalli. Ajastettu laukaisu.
Hänen pakettiautonsa oli pihatiellä, mikä tarkoitti, että mitä ikinä autotallissa olikin, se oli sijoitettu maksimoimaan rakenteellinen vahinko talolle. Hän kiinnitti Iidan turvaistuimeen vapisevin käsin. ”Hyvä tyttö, Iida. Teit oikein.
Olet niin rohkea. ” Hän kaasutti pihatieltä renkaat kirskuen. Peruutuspeilistä hän näki naapureita nurmikoillaan, rouva Kettusen ulkoiluttamassa koiraansa, naapurin pojat pelaamassa koripalloa. Tavallista.
Kaikki näytti niin helvetin tavalliselta. Hän ehti kaksi korttelia, kun paineaalto osui. Räjähdys oli fyysinen voima, joka ravisti pakettiautoa. Aleksi jarrutti täysillä ja katsoi taakseen.
Tulipallo nousi aamutaivaalle siitä, missä hänen talonsa oli ollut. Ei, missä hänen talonsa yhä seisoi, mutta liekkien vallassa. Autotalli oli täysin tuhoutunut. Tuli levisi päärakennukseen pelottavaa vauhtia.
Iida kirkui. Aleksin korvat soivat. Hän ajoi tien reunaan, kädet jäätyneenä ohjauspyörään, katsellen kahdeksan vuoden elämäänsä palavan. Sekunteja myöhemmin koulutus otti vallan.
Hän tarttui puhelimeensa ja soitti hätäkeskukseen. ”Täällä Aleksi Virtanen. Vaahterakatu kahdeksassa on tapahtunut räjähdys. Tarvitsen palokunnan ja poliisin.
Vaimoni saattoi olla sisällä. ” Mutta Noora ei ollut sisällä. Nainen oli lähtenyt kaksikymmentä minuuttia aiemmin. Ja jos hän oli asentanut pommin, hän tiesi tarkalleen, milloin se räjähtäisi.
Hänen vaimonsa oli juuri yrittänyt murhata hänet ja heidän tyttärensä. Päivystäjä esitti kysymyksiä, mutta Aleksin mieli oli jo kolme askelta edellä. Hän katsoi Iidaa takapenkillä, tämän kyynelten peittämiä kasvoja valaisi palavan talon oranssi hohde. Hän oli ollut sotilastutkijana kymmenen vuotta ennen eläkkeelle jäämistään kolme vuotta sitten, jotta saisi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa.
Hän oli jäljittänyt sota-alueilla, koonnut todisteita räjäytetyistä rakennuksista ja murtanut verkostoja, jotka ulottuivat aina komentoketjun huipulle asti. Hänet oli koulutettu selviytymään vihamielisellä alueella. Ja hänen vaimonsa oli juuri muuttanut hänen elämänsä sotatantereeksi. Seuraavat kolme tuntia olivat sumua: hätäavun antajia, kysymyksiä ja huolestuneita naapureita.
Aleksi näytteli järkyttynyttä aviomiestä täydellisesti, mikä ei ollut vaikeaa, koska osa hänestä oli aidosti shokissa. Toinen osa, tutkija, luetteloi kylmästi jokaisen yksityiskohdan. Palopäällikkö Seppo Manninen tarkasteli raunioita synkän tehokkaasti. ”Herra Virtanen, olette uskomattoman onnekas.
Jos olisitte olleet autotallissa, kun se räjähti…” Mies pudisti päätään. ”Osaatteko kuvitella syytä, miksi talonne räjähtäisi? Kaasuvuoto, ehkä. ” ”En osaa sanoa.
Olen vain kiitollinen, että pääsimme pois. ” Aleksi piti äänensä sopivasti järkyttyneenä. Komisario Reijo Aho saapui puolen tunnin kuluttua. Tanakka viisikymppinen mies, jonka terävä katse muistutti Aleksia hänen entisestä komentajastaan.
”Herra Virtanen, minun täytyy kysyä teiltä muutamia kysymyksiä. Missä vaimonne on? ” ”Hän lähti töihin noin 7:15. Hän on leikkaussalihoitaja.
” Aleksi otti puhelimensa esiin. ”Olen yrittänyt soittaa hänelle, mutta puhelin menee suoraan vastaajaan. ” Se oli valhe. Hän ei ollut yrittänyt soittaa Nooralle lainkaan.
Sillä hetkellä, kun Iida oli sanonut ”äiti laittoi jotain autotalliin”, Aleksi oli ymmärtänyt, ettei kyse ollut erehdyksestä tai vahingosta. Tämä oli tahallista. Ja jos hän soittaisi Nooralle nyt, tämä joko jatkaisi näytelmää tai tajuaisi, että hän ja Iida olivat selvinneet. Hän tarvitsi aikaa ajatella.
”Otamme yhteyttä sairaalaan”, Aho sanoi tehden muistiinpanon. ”Tyttärenne Iida, eikö niin? Voitteko kertoa, mitä hän kertoi teille tikityksestä? ” Aleksin leuka jäykistyi.
”Hän sanoi kuulleensa jotain tikittävän autotallissa tänä aamuna. Lapsilla on vilkas mielikuvitus, mutta kiitos Jumalan, että kuuntelin häntä. ” Ahon katse kaveni hieman. ”Eikö hän siis maininnut kenenkään laittaneen mitään sinne?
” Tämä oli hetki, jolloin Aleksi olisi voinut kertoa totuuden, että Noora oli asentanut pommin tuntemattoman miehen avulla. Mutta jos hän tekisi niin, hän menettäisi yllätysmomentin. Noora tietäisi, että hän tiesi. Nainen palkkaisi asianajajan, väittäisi, että häntä oli pakotettu, esittäisi uhria.
Ja kuka ikinä auttoikaan häntä, katoaisi varjoihin. Aleksi ajatteli Iidan kauhistunutta ilmettä. ”Se mies satuttaisi minua. ” ”Ei”, Aleksi sanoi hiljaa.
”Hän vain kuuli tikitystä. Luultavasti putkia tai jotain arkista, joka pelasti henkemme. ” Hän näki Ahon epäilyn, mutta myös myötätunnon. Mies, joka juuri menetti kotinsa, melkein menetti lapsensa, odottaa uutisia vaimostaan.
Kuka voisi olla liian ankara häntä kohtaan? Sitä Aho ei tiennyt, että Aleksi Virtanen oli viettänyt kymmenen vuotta oppien valehtelemaan ihmisille, jotka oli koulutettu havaitsemaan valheita. Taitavaa kuulustelijaa ei murreta kidutuksella. Se murretaan saamalla hänet haluamaan uskoa sinua.
Puhelin soi. Sairaalan numero. Aleksi vastasi esittäen näytelmää. ”Haloo.
Kyllä. Täällä Aleksi Virtanen. Mitä? Voi luoja.
Kiitos. Onko hän kunnossa? Tulen heti. ” Hän katsoi Ahoa vakuuttavan helpottuneena.
”Se oli TAYS. Noora kuuli juuri räjähdyksestä. Hän lähtee töistä tapaamaan meitä. ” ”Hyvä”, Aho sanoi.
”Haluamme haastatella häntäkin. Herra Virtanen, minun täytyy kysyä, onko avioliittonne kunnossa? Taloudellisia vaikeuksia, riitoja? ” Aleksi katsoi häntä suoraan silmiin.
”Olemme onnellisia, komisario. Kahdeksan vuotta. Ei suuria ongelmia. Minulla ei ole aavistustakaan, miksi tämä tapahtui.
” Toinen valhe, mutta tarpeellinen. Sillä Aleksi alkoi koota kaavaa yhteen, ja se, mitä hän näki, kauhistutti häntä enemmän kuin räjähdys. Noora ei ollut vain yrittänyt tappaa häntä. Hän oli yrittänyt tappaa hänet ja Iidan.
Heidän tyttärensä oli sivuvahinkoa siinä suunnitelmassa, jonka nainen oli hionut. Se tarkoitti, ettei Nooraa oltu pakotettu. Hän oli halukas osallistuja. Ja Aleksin täytyi selvittää syy ennen kuin hän voisi keksiä, miten saada nainen maksamaan.
Noora saapui onnettomuuspaikalle täydellisellä ajoituksella. Tarpeeksi myöhään näyttääkseen kiirehtineeltä töistä, tarpeeksi aikaisin näyttääkseen huolestuneelta. Hän pysäköi hopeanharmaan Toyotansa ja juoksi Aleksin luo, vakuuttava kauhu kasvoillaan. ”Voi luoja, Aleksi.
Iida. ” Hän kurotti tytärtään kohti, mutta Iida vetäytyi painaen kasvonsa isänsä olkapäätä vasten. Nooran naamio livahti hetkeksi. Yllätys.
Ja jotain synkempää välähti hänen kasvoillaan. ”Vauva, äiti tässä. Kaikki on nyt hyvin. ” ”Hän on peloissaan”, Aleksi sanoi tasaisesti pitäen tyttärestään kiinni.
”Kaikki me olemme. ” Nooran vihreät silmät kohtasivat hänen katseensa etsien. Aleksi näki kysymyksen niissä: Miksi olet elossa? Hän näki sen, koska oli odottanut sitä.
”Hän on kunnossa. Olemme molemmat kunnossa”, hän jatkoi. ”Pääsimme pois juuri ajoissa. Iida sanoi kuulleensa jotain tikittävän autotallissa.
Luultavasti vain lämminvesivaraaja oikuttelemassa, mutta se sai hänet niin hermostuneeksi, että lähdimme. Onnekkain vaisto ikinä. ” Hän tarkkaili, miten Noora prosessoi tätä. Nainen yritti selvittää, oliko Iida kertonut hänelle muuta.
Aleksi piti ilmeensä neutraalina. Järkyttynyt aviomies, ei epäilevä tutkija. ”En voi uskoa, että tämä tapahtui”, Noora huokaisi. Hän tarttui Aleksin käteen, ja mies antoi hänen pitää siitä kiinni, vaikka iho kihelmöi kosketuksesta.
”Voimme rakentaa uudelleen”, Aleksi sanoi. ”Sitä varten on vakuutus. ” Siinä taas uusi välähdys naisen silmissä. Vakuutus.
Komisario Aho lähestyi. ”Rouva Virtanen. Olen komisario Aho. Minun täytyy kysyä teiltä liikkeistänne tänä aamuna.
” Noora kertoi tarinansa sujuvasti. Hän oli lähtenyt 7:15 vuoroonsa. Sairaalan henkilökunta oli löytänyt hänet ja kertonut räjähdyksestä, ja hän oli lähtenyt heti. Kyllä, avioliitto oli kunnossa.
Ei, hänellä ei ollut aavistustakaan, mikä olisi voinut aiheuttaa tämän. Ei, hän ei ollut huomannut mitään outoa talossa viime aikoina. Se oli hyvä esitys. Aleksi ei olisi tiennyt paremmin.
Hän olisi uskonut jokaisen sanan. ”Missä autonne on? ” Aho kysyi äkkiä. Noora räpäytti silmiään.
”Mitä? ” ”Autonne. Sanoitte menneenne töihin. Mihin pysäköitte sairaalalla?
” ”Henkilökunnan alueelle länsipuolelle. Miksi? ” ”Meidän täytyy varmentaa aikataulunne”, Aho sanoi. ”Vakiomenettely tällaisissa tapauksissa.
” Aleksi näki paniikin välähtävän Nooran kasvoilla, nopeasti tukahdutettuna. ”Tietenkin. Mikä ikinä auttaa. ”
Kun Aho siirtyi koordinoimaan paloviranomaisten kanssa, Noora kumartui lähemmäs Aleksia.
”Sanoiko Iida muuta siitä, mitä hän kuuli? ” Aleksi katsoi alas vaimoaan, tätä naista, jonka hän oli nainut, jota hän oli rakastanut, joka oli antanut hänelle tyttären. ”Vain, että hän kuuli tikitystä. Miksi kysyt?
” ”Ei mistään syystä. Yritän vain ymmärtää, mitä tapahtui. ” Nooran hymy ei ulottunut silmiin. ”Meidän pitäisi viedä Iida jonnekin turvaan.
Ehkä siskoni luokse. ” ”Itse asiassa soitin jo Mika Salolle, vanhalle armeijakaverilleni. Hänellä on iso talo Nokialla. Hän sanoi, että voimme jäädä sinne niin pitkäksi aikaa kuin tarvitsemme.
” Aleksi näki Nooran leuan jäykistyvän. Mika Salo oli palvellut Aleksin kanssa tiedustelussa. Hän oli kaikessa mielessä Aleksin veli, eikä hän ollut sellainen, jonka luona Noora haluaisi heidän majoittuvan. Liian suojeleva, liian tarkkanäköinen, liian todennäköinen näkemään läpi minkä ikinä pelin, jota tämä pelasikaan.
”Se on anteliasta”, Noora sanoi varovasti. ”Mutta emmekö olisi mukavammin perheen luona? ” ”Mika on perhettä”, Aleksin sävy ei jättänyt tilaa väittelylle. ”Hän on jo matkalla hakemaan meitä.
Poliisi sanoi, ettemme voi palata taloon joka tapauksessa. Se on rikospaikka tutkinnan loppuun asti. ” Rikospaikka. Hän seurasi, miten sanat laskeutuivat.
Noora oli loukussa. Jos hän vastustaisi liikaa Mikan luona asumista, se näyttäisi epäilyttävältä. Mutta jos hän suostuisi, hän olisi sellaisen tarkkailussa, joka ei epäröisi puolustaa Aleksia tai Iidaa uhkaavaa vastaan. ”Selvä”, Noora sanoi lopulta.
”Mitä ikinä pidät parhaana. ” Aleksi veti Iidan lähemmäs. Hänen tyttärensä ei ollut sanonut sanaakaan Nooran saavuttua. Tyttö tiesi, että jokin oli vialla, vaikkei täysin ymmärtänyt mitä.
Viisivuotias, ja hän oli jo pelastanut heidän henkensä kerran tänä päivänä olemalla tarpeeksi rohkea puhumaan. Aleksi ei antaisi vaimonsa saada toista tilaisuutta satuttaa häntä. Kun Mikan musta maastoauto pysähtyi kadun reunaan, Aleksi teki päätöksen. Hän ei menisi poliisille vielä.
Hän ei kohtaisi Nooraa. Hän tekisi sitä, mitä osasi parhaiten. Tutkisi, selvittäisi, kenen kanssa Noora työskenteli, miksi tämä halusi hänet kuolleeksi ja mikä oli lopullinen tavoite. Sitten hän purkaisi naisen elämän kappale kappaleelta samalla tavalla kuin tämä oli yrittänyt tuhota hänen.
Mika Salon talo Nokialla oli linnake naamioituna esikaupunkitaloksi. Turvakamerat kattoivat jokaisen kulman, vahvistetut ovet, turvahuone kellarissa. Mika oli jättänyt armeijan samaan aikaan kuin Aleksi, mutta hänen varovaisuutensa oli pysynyt sotilaallisella tasolla. ”Kerro kaikki”, Mika sanoi heti, kun Noora meni yläkertaan lepäämään saapumisen jälkeen.
Hän oli leveäharteinen mies, kaljuksi ajeltu, valpas ryhti, joka ei koskaan täysin rentoutunut. Aleksi kertoi kaiken yksityiskohtaisesti: Iidan varoituksen, räjähdyksen, Nooran reaktion. Mika kuunteli keskeyttämättä, ilmeensä synkistyen. ”Hän yritti tappaa lapsesi”, Mika sanoi jyrkästi, kun Aleksi lopetti.
”Tiedän. Ja tiedän, mikä on suunnitelmasi”, Aleksi katsoi portaita kohti. ”Tarvitsen tietoa ennen kuin toimin. Hän työskentelee jonkun kanssa.
Iida kuuli hänen puhuvan miehelle. Minun täytyy tietää, kuka ja miksi. ” Mika nyökkäsi hitaasti. ”Haluatko minun seuraavan häntä?
Voitko asentaa vakoiluohjelman hänen puhelimeensa? Jäljittää liikkeet? ” ”Laantta kuin helvetti. Mutta joo”, Mika virnisti huumorittomasti.
”Onneksi molemmat allekirjoitimme paljon salassapitosopimuksia, jotka opettivat meille taitoja, joita meillä ei pitäisi olla. ”
Seuraavien kolmen päivän aikana he rakensivat tapausta. Mika asensi vakoiluohjelman Nooran puhelimeen tekniikalla, jonka he olivat oppineet vihollisen jäljittämiseen. Sovellus oli näkymätön, havaitsematon ja antoi pääsyn kaikkeen: puheluihin, viesteihin, sijaintitietoihin.
Se, mitä he löysivät, oli musertavaa. Noora oli ollut suhteessa kahdeksan kuukautta miehen kanssa nimeltä Janne Kosola. Mies oli sijoitusneuvoja Nooran pankissa, komea, sujuvasanainen ja Mikan taustaselvityksen mukaan raskaasti velkaantunut pelivelkojen vuoksi. Suhde itsessään ei ollut yllättävä.
Se, mikä jäädytti Aleksin veren, oli henkivakuutus, jonka hän löysi selatessaan Nooran tavaroita. Nainen oli ottanut kahden miljoonan euron henkivakuutuksen Aleksista puoli vuotta sitten. Mies oli allekirjoittanut paperit ajattelematta asiaa sen kummemmin. Noora oli esittänyt sen vastuullisena vanhemmuutena, varmistaen, että Iidasta pidettäisiin huolta, jos hänelle tapahtuisi jotain.
Vakuutusmaksut oli maksettu yhteiseltä tililtä. Hän ei ollut koskaan kyseenalaistanut sitä. Mutta nyt, ristiin verrattuna suhteen aikajanaan, kaava kävi selväksi. Noora ja Janne olivat suunnitelleet tämän.
Tappaa Aleksi, kerätä vakuutusrahat, paeta yhdessä. Paitsi että he olivat epäonnistuneet. Mikä tarkoitti, että he yrittäisivät uudelleen. ”Meidän pitäisi mennä poliisille”, Mika väitti neljäntenä päivänä.
He olivat kellarin toimistossa, ympärillään näytöt, jotka näyttivät Nooran sijainnin sairaalassa, itse asiassa Jannen asunnossa, ja tämän tuoreet tekstiviestit. Aleksi pudisti päätään. ”Ei tarpeeksi todisteita. Juuri nyt meillä on suhde ja epäilyttävä vakuutus, mutta ilman todisteita siitä, että he asensivat pommin.
Kunnollinen asianajaja repii tämän kappaleiksi. Noora väittää, että Janne painosti häntä. Hän oli peloissaan. Hän ei tiennyt, mitä mies suunnitteli.
Hän saattaa jopa selvitä murhayrityksestä. ” ”Mikä on siis suunnitelma? ” Aleksi tuotti näytöllä kuvan, joka näytti Nooran astuvan Jannen rakennukseen. ”Saamme heidät uskomaan, että suunnitelma toimi.
” Mika kohotti kulmakarvaansa. ”Selitä. ” ”Noora ja Janne yrittivät tappaa minut ja Iidan. He epäonnistuivat, mutta he eivät tiedä, kuinka paljon me tiedämme.
Juuri nyt hän luultavasti panikoi yrittäen keksiä seuraavan siirtonsa Jannen kanssa. ” Aleksi avasi taloustiedot, jotka Mika oli koonnut Jannesta. ”Mutta katso tätä. Janne on velkaa vakavasti rahaa vaarallisille ihmisille.
Pelivelkoja Reino Laakson organisaatiolle. ” Mika vihelsi. ”Reino Laakso pyöritti näkyvintä pikavippioperaatiota Tampereella. Hän ei enää katkonut polvilumpioita itse.
Hän oli noussut korkeammalle, mutta hänen apulaisensa olivat legendaarisia. ” ”Janne on epätoivoinen”, Aleksi jatkoi. ”Siksi hän tarttui Nooraan ja tähän vakuutuskeinotteluun. Hän tarvitsee rahaa nopeasti.
” ”Miten se auttaa meitä? ” Aleksin hymy oli kylmä. ”Koska epätoivoiset ihmiset tekevät virheitä. Ja minä aion antaa heille tilaisuuden tehdä kohtalokas sellainen.
”
Aleksin suunnitelma vaati tarkkuutta ja kärsivällisyyttä. Kaksi asiaa, jotka hän oli hionut sotilasuransa aikana. Ensimmäinen vaihe oli tiedon sodankäyntiä. Hän alkoi soitella kertoen vapaamuotoisesti vanhoille ystäville ja naapureille, että hän työskenteli asianajajan kanssa päivittääkseen testamenttiaan kaasuräjähdyksen jälkeen.
Hän varmisti mainitsevansa henkivakuutuksen, ilmaisten helpotusta siitä, että ainakin Noora ja Iida saisivat huolenpitoa, jos hänelle tapahtuisi jotain. Hän tiesi, että juoru leviäisi. Heidän sosiaalisessa piirissään uutiset kulkivat nopeasti. Sillä välin Mika hakkeroi myös Jannen puhelimen.
Puhelut, jotka he sieppasivat, olivat yhä epätoivoisempia. ”Meidän täytyy saada tämä loppuun. He tutkivat räjähdystä. Entä jos he löytävät jotain?
” ”He eivät löydä. Ei ole todisteita. Laite tuhoutui täysin. ” ”Reinon miehet kävivät taas.
Tarvitsen rahat nyt. ” ”Emme voi yrittää uudelleen näin pian. Se näyttäisi epäilyttävältä. ” ”Mitä helvettiä sitten teemme?
Olen kuoleman oma, jos en maksa heille takaisin. ” Aleksi kuunteli näitä keskusteluja kliinisen etäisesti. Nooran ääni, sama ääni, joka oli kuiskannut ”rakastan sinua” pimeässä, joka oli laulanut kehtolauluja Iidalle, keskusteli nyt hänen murhastaan yhtä huolettomasti kuin logistisesta ongelmasta. Kipu tulisi myöhemmin.
Juuri nyt hänen täytyi keskittyä. ”He hajoavat”, Mika huomasi. ”Kosola on heikko lenkki. ” Aleksi nyökkäsi.
”Mitä juuri aiomme hyödyntää. ” Suunnitelman toinen vaihe koski ystävää Aleksin armeijapäiviltä, Tero Niemistä, joka työskenteli nyt yksityisetivänä. Terolla oli erityinen taito luoda paperijälkiä ja lavastaa tilanteita, jotka näyttivät täysin aidoilta. ”Minun täytyy, että lähestyt Janne Kosolaa”, Aleksi kertoi hänelle kahvilla ravintolassa kaukana Nokialta.
”Aiot tarjota hänelle ulospääsyn. ” Tero, hoikka mies terävillä piirteillä ja harhaanjohtavan rennolla olemuksella, nojautui taaksepäin. ”Mikä on juoni? ” ”Olet Reino Laakson edustaja.
Tiedät hänen velastaan. Olet siellä tarjoamassa hänelle sopimusta. Reino on saanut tietää vakuutuskeinottelusta. Hän haluaa mukaan.
Jos Janne antaa hänelle 40 prosenttia vakuutuskorvauksesta sen tullessa, Reino antaa anteeksi hänen velkansa ja tarjoaa alibin sen illan varalle, kun onnettomuuteni tapahtuu. ” ”Ja jos Kosola on fiksu, hän tajuaa, että tämä antaa hänelle ulospääsyn”, Tero sanoi miettelijäänä. ”Reinon tuki tarkoittaa suojelua. Se tarkoittaa myös, ettei Kosolan itse tarvitse tehdä tappamista.
Reinon miehet tekevät sen. ” ”Aivan. Ja Noora ei pidä siitä. Hän haluaa pitää kaikki rahat itsellään.
Se saa heidät huolimattomiksi. ” Tero virnisti. ”Olet ovela paskiainen, Aleksi. ” ”Opin parhailta”, Aleksin ilme kovettui.
”Haluan heidät nauhalle. Jokainen keskustelu, jokainen suunnitelma. Tarpeeksi todisteita, ettei mikään asianajaja maailmassa voi vääntää heitä ulos. ” ”Selvä juttu.
”
Ansa viritettiin kaksi päivää myöhemmin. Tero, esittäen Laakson apulaista nimeltä Ville, lähestyi Janne Kosolaa tämän toimistorakennuksen ulkopuolella. Aleksi ja Mika seurasivat pakettiautosta puolen korttelin päästä tarkkaillen Teron kantamaa mikrofonia. ”Janne Kosola”, Teron ääni kuului kirkkaana.
”Herra Laakso haluaisi jutella. ” Näytöllä he näkivät Jannen kasvojen kalpenevan. ”En tiedä, mistä puhut. ” ”Kyllä tiedät.
Nouse autoon, tai käymme tämän keskustelun juuri tässä työkavereidesi edessä. ” Janne nousi autoon. Tero ajoi hänet varastoon kaupungin laitamilla, jonka Mika oli vuokrannut nimenomaan tähän tarkoitukseen. Sisällä se näytti sopivan pelottavalta.
Teollisuusvalaistus, betonilattiat, sellainen paikka, jossa ruumiit voisivat teoriassa kadota. ”Herra Laakso tietää pienestä vakuutuskeinottelustanne”, Tero sanoi kävellen Jannen ympäri kuin saalistaja. ”Aleksi Virtasen tappamisesta tämän henkivakuutuksen takia. Rohkea siirto.
” ”En tiennyt…” ”Turpa kiinni”, Teron ääni napsahti kuin ruoska. ”Me tiedämme kaiken. Pommin autotallissa, tyttöystäväsi Nooran, kaksi miljoonaa, jotka olette saamassa. Herra Laakso on hyvin kiinnostunut tästä suunnitelmasta.
” Janne hikoili nyt. ”Mitä hän haluaa? ” ”Hän haluaa mukaan. 40 prosenttia korvauksesta.
Vastineeksi hän antaa anteeksi velkasi ja tarjoaa sinulle rautaisen alibin. Hänen miehensä hoitavat itse työn. Sinun tarvitsee vain varmistaa, että se näyttää onnettomuudelta ja että vakuutus maksaa. ” Aleksi tarkkaili Jannen kasvojen kiertävän tunteiden läpi.
Pelko, laskelmointi, toivo. Mies punnitsi vaihtoehtojaan, ja Aleksi saattoi melkein nähdä ajatukset. Reino Laakson suojelu. Ammattitappajat.
Ei enää velkaa. Ei tarvitse tahrata käsiään uudelleen. ”Mistä tiedän, ettei tämä ole ansa? ” Janne kysyi.
Tero veti esiin kansion ja heitti sen pöydälle. ”Koska herra Laaksolla on jo ihmisiä valvomassa sinua ja Nooraa. Nämä ovat kuvia viime viikolta. Jos hän haluaisi ilmiantaa sinut poliisille, hän olisi jo tehnyt niin.
Hän haluaa rahansa, ei oikeutta. ” Janne avasi kansion vapisevin käsin. Sisällä oli aitoja valvontakuvia, jotka Mika oli ottanut. Janne ja Noora tapaamassa eri paikoissa, aina varovaisina, aina katsellen olkansa yli.
”Selvä”, Janne sanoi lopulta. ”Selvä. Mitä minun täytyy tehdä? ” ”Sinun täytyy vakuuttaa tyttöystäväsi, että tämä on paras siirto.
Kerro hänelle, että Reino on jäljillä joka tapauksessa, joten hän voi yhtä hyvin ottaa sopimuksen. Hän haluaa Aleksi Virtasen kuolevan kahden viikon sisällä. ” Pakettiautossa Aleksi kuunteli Janne Kosolan palkkaavan jonkun murhaamaan hänet. Miehen ääni oli tasainen, asiallinen, ei häivähdystäkään katumusta tai inhimillisyyttä.
Aleksi oli nähnyt vihollisia, joilla oli enemmän omaatuntoa. ”Saimme hänet”, Mika mutisi. ”Jokainen sana nauhalla. ” Mutta Aleksi ei ollut vielä valmis.
”Meidän täytyy saada Noora nauhalle myös. Haluan hänen tunnustavan ensimmäisen pommin. Haluan hänen sanovan haluavansa minut kuolleeksi. Ei epäselvyyttä.
Ei tilaa myötätuntopuolustukselle. ” ”Hän on liian fiksu siihen”, Mika varoitti. ”Hän ei puhu puhelimessa yksityiskohdista. ” ”Totta”, Aleksi myönsi.
”Mutta hän puhuu Jannen kanssa kasvotusten. Ja me olemme siellä kuuntelemassa. ”
Seuraavana iltana Janne soitti Nooralle ja pyysi tätä tapaamaan heidän tavallisessa paikassaan, baarissa nimeltä Punainen huone, Tampereen osassa, jossa kumpikaan ei törmäisi tuttuihin. Aleksi ja Mika olivat jo siellä esiintyen tavallisina asiakkaina.
Mika oli asentanut kuuntelulaitteita useisiin pöytiin sinä iltapäivänä, mukaan lukien nurkkaboksiin, jossa Janne ja Noora aina istuivat. Aleksi joi olutta selkä boksiin päin, päässä lippis ja takki, jota hän ei ollut koskaan käyttänyt. Kelle tahansa, joka vilkaisi häntä, hän oli vain väsynyt tyyppi rentoutumassa työn jälkeen. Noora saapui ensin.
Aleksin syke ei kiihtynyt. Hän oli liian hyvin koulutettu siihen. Mutta naisen näkeminen, tietäen, mitä tämä oli tehnyt, mitä tämä oli suunnitellut, vaati kaiken hänen itsehillintänsä. Noora käytti sinistä mekkoa, jonka Aleksi oli ostanut hänelle viime vuoden hääpäivälahjaksi.
Hiukset oli laitettu tavalla, josta Aleksi tykkäsi. Nainen näytteli surevaa vaimoa vielä täälläkin siltä varalta, että joku huomaisi hänet. Janne saapui kymmenen minuuttia myöhemmin, ja Aleksi näki jännityksen miehen ryhdissä heti. ”Meidän täytyy puhua”, Janne sanoi liukuen boksiin.
Korvanapin kautta Aleksi kuuli jokaisen sanan täydellisen selvästi. ”Mikä on vialla? Näytät kauhealta. ” ”Reino Laakso tietää meistä, Aleksista, kaikesta.
” Nooran henkäisy oli terävä. ”Miten? ” ”Ei ole väliä. Hän tietää.
Hänen apulaisensa nappasi minut eilen, kertoi koko jutun”, Jannen ääni nousi. ”Hän haluaa 40 prosenttia vakuutusrahoista, tai hän menee poliisille. ” ”40 prosenttia! Se on…” ”Se on sopimus, Noora.
Ja rehellisesti, se on parempi kuin mitä meillä oli. Nämä ihmiset hoitavat homman ammattimaisesti, siististi. Ei virheitä. ” ”Eli viime kerralla.
” ”Viime kerta ei ollut virhe”, Noora sähähti. ”Aleksin ei pitänyt olla autotallissa. Hänen piti olla talossa. Ja jotenkin se pieni kakara Iida kuuli jotain ja sai hänet ulos.
” Janne viimeisteli. ”Tiedän. Olet kertonut minulle sen tusinasti. Pointti on, ettemme voi enää epäonnistua.
Reinon miehet tietävät, mitä tekevät. ” Pitkä hiljaisuus. Aleksin käsi kiristyi olutlasin ympärillä. Iida.
Nainen kutsui heidän tytärtään kakaraksi tämän pelastettua heidän henkensä. ”En halua luopua 40 prosentista”, Noora sanoi lopulta. ”Se on meidän rahamme. ” ”Tää tai ei mitään.
Reino ei jousta. ” ”Hyvä on”, Noora sanoi hetken päästä. ”Mutta haluan, että se tehdään oikein tällä kertaa. Aleksin täytyy kuolla tavalla, joka ei herätä kysymyksiä.
” ”Ajattelin liikenneonnettomuutta. Hän ajaa sitä reittiä Mikan luo joka päivä nykyään. ” ”Liikenneonnettomuus voi toimia. Varmista, että olet jossain julkisella paikalla, kun se tapahtuu.
Sairaala olisi täydellinen. Paljon todistajia. Voin järjestää sen”, Nooran ääni oli saanut suunnittelevan sävyn, kliinisen ja etäisen. ”Entä Iida?
” Aleksin koko keho jäykistyi. ”Mitä hänestä? ” Janne kysyi. ”Hän on ongelmallinen.
Hän kuuli minut pommin kanssa. Entä jos hän kertoo jollekulle muulle? Lapset puhuvat. ” ”Hän on viisivuotias.
Kukaan ei usko häntä, sinun sijaasi. ” ”Silti olisi puhtaampaa, jos ei…” Jannen ääni oli luja. ”En aio joutua vankilaan lapsen tappamisesta. Siihen vedän rajan.
” ”Vedit rajan kahteen miljoonaan euroon”, Noora sanoi kylmästi. ”Älä esitä, että sinulla on periaatteita nyt. ” ”Noora, olen tosissani. Aleksin tappaminen on yksi asia.
Hän on aikuinen. Hän on kohde. Mutta Iida, se on taattu elinkautinen, jos jäämme kiinni. Eikä Reinon miehet koske sellaiseen keikkaan.
” ”Hyvä on”, Noora sanoi hetken päästä. ”Aleksi riittää. Kun hän on kuollut, Iida menee siskoni luo, ja hän on joka tapauksessa poissa kuvioista. ” Aleksi vapisi.
Ei pelosta, vaan raivosta niin puhtaasta ja hehkuvan valkoisesta, että se vei kaiken hänen itsehillintänsä olla kääntymättä ympäri ja kohtaamatta naista siinä paikassa. Nainen keskusteli tyttärensä tappamisesta samalla tavalla kuin joku saattaisi keskustella koiran lopettamisesta. Mikan käsi laskeutui hänen olkapäälleen, painava ja varoittava. Korvanapin kautta Mikan ääni oli äänetön.
Pysy rauhallisena. Meillä on heidät. Kaikki, mitä tarvitsemme, on nauhalla. Janne ja Noora jatkoivat suunnittelua vielä kaksikymmentä minuuttia.
Aikataulu. Logistiikka. Miten näytellä murtunutta, kun poliisi soittaa onnettomuudesta. Aleksi taltensi jokaisen sanan, jokaisen yksityiskohdan.
Kun he lopulta lähtivät, Noora suuteli Jannea hyvästiksi enemmän intohimolla kuin oli osoittanut Aleksille kuukausiin. Mika ja Aleksi jäivät baariin vielä puoleksi tunniksi välttääkseen epäilyksiä. ”Siinä se”, Mika sanoi hiljaa. ”Menemme poliisille.
Meillä on tunnustus, salaliitto, kaikki. ” ”Ei vielä. ” ”Mitä tarkoitat? ” ”Kuulit hänet.
Hän haluaa sinut kuolleeksi. Hän oli valmis tappamaan Iidankin. Ja juuri se syy, miksemme voi vain viedä tätä poliisille”, Aleksin ääni oli jäätä. ”Mitä sitten tapahtuu?
Hänet pidätetään. Hän palkkaa asianajajan, pääsee takuille. Ehkä hänet tuomitaan, ehkä ei. Ehkä hän tekee sopimuksen, todistaa Jannea vastaan, saa lyhennetyn tuomion.
Parhaassa tapauksessa hän istuu 15–20 vuotta. Mutta hän on elossa. Hän hengittää. Hän saa lukea kirjoja, katsoa televisiota, lopulta päästä ehdonalaiseen.
” ”Aleksi. Hän yritti murhata tyttäreni”, Mika sanoi. ”Ei vain minua. Iidan.
Viisivuotiaan lapsen, joka ei tehnyt muuta kuin oli olemassa. ” Mika tutki häntä pitkän hetken. ”Mitä ajattelet? ” ”Ajattelen, ettei oikeusjärjestelmä riitä.
Ajattelen, etteivät Noora ja Janne saa vain selvitä tästä”, Aleksin hymy oli kauhea. ”He halusivat leikkiä räjähteillä ja lavastaa onnettomuuksia. Joten annetaan heille juuri se, mitä he halusivat. ” ”Haluatko tappaa heidät?
” ”Haluan antaa heille lopun, jonka he kirjoittivat minulle”, Aleksi korjasi. ”Runollista oikeutta. Ja haluan heidän tietävän ennen kuolemaansa, että minä voitin heidät. ” Mika oli hiljaa pitkän hetken.
”Tämä ylittää rajan, veli. ” ”He ylittivät sen ensin, kun menivät Iidan kimppuun. ” ”Et koskaan palaa tästä. ” Aleksi ajatteli tyttärensä kauhistunutta ilmettä, tämän pientä ääntä sanomassa: ”Äiti laittoi jotain autotalliin.
” Hän ajatteli Nooraa kutsumassa Iidaa kakaraksi. Hän ajatteli sitä huoletonta tapaa, jolla nainen keskusteli heidän molempien murhaamisesta. ”En halua palata”, Aleksi sanoi. ”Haluan oikeutta.
Oikeaa oikeutta. Sellaista, joka varmistaa, etteivät he koskaan satuta ketään muuta. ” Mika huokaisi. ”Sitten olen mukana.
Mitä ikinä tarvitset? ” ”Tarvitsen kaksi asiaa. Ensinnä tarvitsen Teron jatkavan Villen roolissa pitämässä Jannea narussa. Saa hänet uskomaan, että Reinon miehet järjestävät auto-onnettomuuden.
Toiseksi tarvitsen sinua auttamaan minua lavastamaan kohtauksen. ” ”Millaisen kohtauksen? ” Aleksin hymy oli kylmä ja tarkka. ”Sellaisen, jossa murhaajat saavat juuri sen, mitä ansaitsevat.
”
Aleksi vietti seuraavan viikon täydellisenä surevana talonomistajana. Hän puhui vakuutusarvioijien kanssa, tapasi urakoitsijoita talon uudelleenrakennuksesta. Hän näytteli rakastavaa aviomiestä Nooran huolestuneelle vaimolle, kaiken aikaa suunnitellen heidän tuhoaan. Koston kauneus, Aleksi oli oppinut armeijassa, piiloutui yksityiskohtiin.
Kuka tahansa voisi tappaa vihassa, mutta jonkun elämän purkaminen, saada heidät kohtaamaan oikeuden tavalla, josta he eivät voi paeta tai selittää pois, vaati kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Hän kävi todisteet läpi kymmeniä kertoja. Nauhoitukset, valvontakuvat, Nooran tunnustus pommista. Se riitti tuomitsemaan heidät molemmat.
Mutta tuomio tarkoitti asianajajia, oikeudenkäyntejä, valituksia. Se tarkoitti vuosia, Iidan joutumista todistamaan elämään uudelleen se, mitä hänen äitinsä oli yrittänyt tehdä. Ei. Tämän piti päättyä lopullisesti.
Aleksi soitti Terolle kahdeksantena päivänä. ”Miten ystävämme Janne voi? ” ”Ahdistunut. Reinon miehet ovat varovaisia, odottavat oikeaa hetkeä.
” ”Kerro hänelle, että se on huomisiltana. Ajan kotiin Mikalta noin kello kaksi tavallista reittiä. Valatie yhdeksällä on jyrkkien mutkien osuus vähäisellä liikenteellä. Kerro hänelle, että siellä se tapahtuu.
” ”Ja mitä huomisiltana oikeasti tapahtuu? ” ”Oikeus. ”
Aleksin suunnitelma oli tyylikäs yksinkertaisuudessaan. Hän lavastaisi oman kuolemansa.
Tai oikeammin, lavastaisi tarpeeksi todisteita kuolemastaan, että Noora ja Janne uskoisivat sen. He rentoutuisivat, luullen voittaneensa. Ja silloin hän iskisi. Mikalla oli yhteyksiä armeija-aikojen kaveriin Jorma Hakalaan, joka pyöritti erikoistehosteyritystä.
Jorma erikoistui realistisiin traumaefekteihin televisioon ja elokuviin. Seuraavien vuorokauden aikana he työskentelivät yhdessä luodakseen kohtauksen, joka huijaisi ketä tahansa, joka ei tietäisi lavastuksesta. ”Oletko varma tästä? ”, Jorma kysyi työskennellessään luomassa täydellistä jäljitelmää Aleksin ajokortista ja henkilökohtaisista tavaroista.
”Kuoleman lavastaminen on vakavaa liiketoimintaa, paljon oikeudellisia seurauksia. ” ”En ole kuollut kauan”, Aleksi vakuutti. ”Vain tarpeeksi kauan. ” Suunnitellun onnettomuuden iltana Aleksi ajoi pakettiautollaan valatie yhdeksälle merkittyyn kohtaan.
Mika seurasi erillisessä ajoneuvossa mukanaan Jorma ja tämän varusteet. Tieosuus oli täydellinen. Jyrkkä mutka, jyrkkä penger, tiheä metsä. Sellainen paikka, jossa auto voisi uskottavasti ajaa tieltä ja syttyä palamaan.
Juuri sen he lavastivat. Jorma käytti yhdistelmää syttyvää ainetta, hallittuja palamisia ja elokuvataikojaan luodakseen onnettomuuspaikan, joka näytti musertavan todelliselta. He sytyttivät Aleksin pakettiauton tuleen pengertä vasten, asettivat palaneet jäljitelmäesineet siihen, missä ruumis olisi, ja levittivät Aleksin henkilökohtaisia tavaroita, lompakon, puhelimen, avaimet, hylkyyn. Kaukaa, pimeässä, tulipalon liekkien loisteessa, se näytti täsmälleen siltä, kuin Aleksi Virtanen olisi menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja törmännyt.
Mika soitti hätänumeroon kertakäyttöpuhelimesta ilmoittaen onnettomuudesta. Sitten he katosivat pimeyteen. Aleksi katseli puiden siimeksestä hätäpalveluiden saapumista, katsoi palomiesten sammuttavan liekit, katsoi tutkijoiden tarkastavan paikan. Hän oli jättänyt juuri tarpeeksi rikostekniikkaa.
Verinäytteitä, joita hän oli antanut. Digitaalisia jälkiä, jotka Jorma oli istuttanut. Tekemään alustavan tunnistuksen uskottavaksi. Se ei kestäisi vakavaa tutkintaa.
Mutta sen ei tarvinnut. Hänen täytyi vain saada Noora ja Janne uskomaan se noin seitsemänkymmenenkahden tunnin ajan. Se oli kaikki aika, jonka hän tarvitsi. Uutinen Aleksi Virtasen kuolemasta levisi nopeasti.
Komisario Reijo Aho soitti Nooralle henkilökohtaisesti ilmoittaakseen. Aleksi kuunteli nauhoitusta siitä puhelusta. Mika oli napannut naisen puhelimen, joten he kuulivat kaiken. ”Rouva Virtanen, olen hyvin pahoillani, mutta on tapahtunut onnettomuus.
Miehenne pakettiauto ajoi tieltä valatie yhdeksällä tänä iltana. Ajoneuvo syttyi palamaan. Pelkään, ettei kukaan selvinnyt. ” Nooran huuto olisi ansainnut palkinnon.
Hänen nyyhkytyksensä kuulostivat aidoilta. Nainen näytteli murtunutta leskeä täydellisesti. Heti puhelun päätyttyä hän soitti Jannelle. ”Se on tehty.
Voi luoja. Se on tehty. Aleksi on kuollut. ” ”Oletko varma?
” Jannen ääni oli varovainen. ”Poliisi soitti minulle. Hänen pakettiautonsa ajoi tieltä. He löysivät ruumiin hylystä.
Hän on todella poissa, Janne. Olemme vapaita. ” Naisen äänessä ei ollut nyt lainkaan surua, vain helpotusta ja voitonriemua. Aleksi kuunteli tätä Mikan kellarista, jossa hän oli teknisesti kuollut.
Iida oli Mikan entisen vaimon Annelin luona, ystävällisen naisen, jolle oli kerrottu, että Aleksi oli suojelutarkkailussa poliisin tutkiessa uhkia hänen perhettään kohtaan. Se oli riittävän lähellä totuutta. ”Nyt odotamme”, Aleksi sanoi sammuttaen nauhoituksen. ”Mitä varten?
” Mika kysyi. ”Että he rentoutuvat. Että he luulevat voittaneensa. ” Aleksi avasi joukon asiakirjoja Mikan tietokoneella.
”Ja sillä aikaa kun he juhlivat, me tuhoamme heidät. ” Seuraavien kahden päivän aikana Aleksi, oletettavasti kuollut mutta hyvin elossa, alkoi järjestelmällisesti purkaa Nooran ja Jannen elämää. Hän aloitti vakuutusyhtiöstä. Käyttäen kokoamaansa todistusaineistoa, hän jätti anonyymin vihjeen petostutkintaosastolle, liitteenä nauhoitukset Nooran ja Jannen murhasuunnitelmasta.
Vakuutusyhtiöt vihasivat maksaa vilpillisiä korvauksia, ja niillä oli omat tutkijansa, jotka kaivaisivat syvälle. Seuraavaksi hän lähetti samat todisteet komisario Aholle, mutta jäljittämättömästä sähköpostiosoitteesta, koskien Aleksi Virtasen kuolemaa. ”Kyse ei ollut onnettomuudesta. Liitteenä olevat todisteet viittaavat siihen, että hänen vaimonsa ja tämän poikaystävä suunnittelivat hänen murhaansa.
” Lopulta, ja tyydyttävimmin, hän otti yhteyttä suoraan Reino Laaksoon. Se oli riskialtis siirto. Mutta Aleksi oli jo nähnyt tarpeeksi Reinoa tietääkseen, ettei tämä ollut mukana murhajuonessa. Aleksi järjesti tapaamisen Mikan yhteyshenkilön kautta, ja he tapasivat ravintolassa keskustassa.
Vain Aleksi ja Reino. Hopeahiuksinen kuusikymppinen mies, joka näytti enemmän pankkiirilta kuin pikavipittäjältä. ”Sinun pitäisi olla kuollut”, Reino totesi siemaillen konjakkiaan. ”Huhut kuolemastani ovat liioiteltuja.
” Aleksi kertoi tilanteen. Jannen velan. Vakuutuskeinottelun. Teron esittäen Reinon apulaista.
Reino kuunteli ilmeensä synkistyen. ”Kosola siis käytti nimeäni kiristääkseen tyttöystäväänsä murhajuoneen mukaan. ” ”Se on tilanne. Ja olet täällä, koska haluan hänen ymmärtävän, että hän sotki väärien ihmisten kanssa.
Molemmat. Noora ja Janne”, Aleksi katsoi Reinoa silmiin. ”Minulla on todisteet kaikesta. Voisin mennä poliisille, mutta asianajajat sotkisivat vedet.
Tarjoan sinulle ensimmäisen mahdollisuuden häneen. Mies, joka on velkaa sinulle rahaa, käytti nimeäsi ja teki sinusta pilkan. ” Reino oli hiljaa pitkän hetken. ”Mitä sinä siitä hyödyt?
” ”Saan katsoa”, Aleksi sanoi yksinkertaisesti. ”Saan nähdä heidän tajuavan, että he ovat hävinneet. Ja sitten menen poliisille kaiken kanssa. ” ”Ja he viettävät loppuelämänsä vankilassa murhayrityksestä.
” ”Haluat kostoa? ” ”Haluan oikeutta. He yrittivät tappaa viisivuotiaan tyttäreni”, Aleksin ääni oli tasainen. ”Tee mitä ikinä haluat Janne Kosolalle.
En vuoda kyyneltäkään. ” Reino tutki häntä, sitten nyökkäsi hitaasti. ”Voin kunnioittaa tuota. Mies suojelee perhettään.
” Hän otti puhelimensa esiin. ”Anna minulle tunti. ” Sanansa mukaisesti tunnin kuluessa Reinon oikeat apulaiset noutivat Janne Kosolan tämän asunnosta. He veivät hänet samaan varastoon, jossa Tero oli esittänyt Villeä.
Mutta tällä kertaa tapaaminen oli hyvin todellinen. Aleksi katseli Mikan valvontalaitteiston kautta, kun kaksi isokokoista miestä selittivät Janne Kosolalle, että Reino Laakso ei todellakaan arvostanut nimensä käyttämistä ilman lupaa, ja että siitä koituisi seurauksia. He eivät tappaneet häntä. Reino oli liian fiksu tehdäkseen murhan, kun Aleksi oli kirjaimellisesti antanut hänelle lahjapaketissa vaihtoehdon.
Mutta he tekivät selväksi, että Jannen velka oli juuri kolminkertaistunut ja hänellä oli viikko aikaa maksaa tai kohdata perinteiset perintämenetelmät. Janne oli murtunut mies, kun hänet päästettiin vapaaksi. Kauhuissaan, tajuten kaiken luhistuvan, hän soitti Nooralle heti. ”Meillä on ongelma.
Oikea Reino Laakso tietää meistä. Hänen miehensä nappasivat minut juuri. He tietävät Aleksista, vakuutuksesta, kaikesta. ” ”Mitä?
Miten? ” ”En tiedä. Mutta olemme mennyttä, Noora. ” Aleksi hymyili kuunnellessaan paniikkia heidän äänissään.
Ansa sulkeutui. Aleksi Virtanen nousi kuolleista kolmantena päivänä. Hän käveli Tampereen poliisiasemalle täsmälleen kello kymmenen, aiheuttaen kohtauksen, josta tulisi legendaarinen osastolla. Komisario Aho pudotti kirjaimellisesti kahvinsa nähdessään Aleksin lähestyvän pöytäänsä.
”Herra Virtanen, mutta olette… Löysimme ruumiinne. ” ”Löysitte lavastetun rikospaikan”, Aleksi keskeytti. Hän laski pöydälle muistitikun. ”Kaikki, mitä tarvitsette, on tällä.
Nauhoituksia vaimostani ja tämän poikaystävästä suunnittelemassa murhaani, valvontakuvaa, taloustietoja. Heidän täydellinen tunnustuksensa. ” Tunnin sisällä asema oli kaaoksessa. Komisario Osmo Reinikainen kokosi erikoisryhmän.
Syyttäjä kutsuttiin paikalle. Aleksi istui kuulusteluhuoneessa ja kävi heidän kanssaan kaiken läpi metodisesti, sen tutkijan tarkkuudella, joka hän oli ollut. ”Lavastitte oman kuolemanne”, Aho sanoi kuulostaen jossain vaikuttuneen ja raivostuneen välimaastossa. ”Se on oikeuden vääristelyä.
Väärän ilmoituksen tekemistä. ” ”En jättänyt yhtään ilmoitusta”, Aleksi korjasi. ”Joku soitti onnettomuudesta. En ollut siellä vahvistamassa tai kieltämässä mitään.
Ja olen täällä nyt elossa, todisteineni murhasalaliitosta. ” Syyttäjä, teräväkatseinen nainen nimeltä Iina Wallin, kävi läpi nauhoitukset. Hänen ilmeensä kylmeni jokaisen minuutin myötä. ”Tämä on kattavaa”, nainen sanoi lopulta.
”Herra Virtanen, olette tehnyt työmme puolestamme. Mutta komisario Aho on oikeassa. Se, mitä teitte, oli oikeudellisesti kyseenalaista. ” ”Tein, mitä minun täytyi tehdä suojellakseni tytärtäni ja kerätäkseni todisteita, jotka pitävät”, Aleksi sanoi suoraan.
”Vaimoni yritti murhata minut ja viisivuotiaan tyttäreni. En pyydä anteeksi sitä, että varmistin, ettei hän voi satuttaa ketään muuta. ” Iina tutki häntä pitkän hetken, sitten nyökkäsi. ”Käsittelemme muodollisuudet myöhemmin.
Nyt tuodaan heidät sisään. ” Pidätys tapahtui samanaikaisesti. Noora oli Tampereella, tällä kertaa oikeasti töissä, ylläpitäen surevan lesken roolia. Janne oli asunnollaan, luultavasti pakkaamassa paetakseen.
Kumpikaan ei odottanut poliisia. Aleksi katsoi Nooran pidätyksen kehokameran kuvamateriaalista myöhemmin. Hetken, jolloin nainen näki poliisit. Hetken, jolloin nämä sanoivat: ”Noora Virtanen, olette pidätetty murhan yrityksestä ja murhan valmistelusta.
” Naisen kasvot kävivät läpi nopean sarjan tunteita. Järkytys, hämmennys, kieltäminen. Ja lopulta, kun he mainitsivat Aleksin olevan elossa, täydellinen kauhu. ”Se on mahdotonta”, hän henkäisi.
”Hän on kuollut. ” ”Me…” Nainen keskeytti itsensä, mutta liian myöhään. ”Me mitä, rouva Virtanen? ” poliisi kysyi.
Noora palkkasi asianajajan heti, mutta sillä ei ollut väliä. Todisteet olivat murskaavat. Oikeudenkäynti kesti kuusi kuukautta ennen kuin se pääsi oikeussaliin. Mutta kun se pääsi, se oli raaka.
Syyttäjä toisti nauhoitukset Noorasta ja Jannesta keskustelemassa huolettomasti Aleksin murhasta, väitellen, tappaisivatko he Iidan, suunnitellen vakuutuspetosta. Valamiehistön kasvot kovettuivat jokaisen todisteen myötä. Aleksi todisti käyden tutkintansa läpi tyynellä tarkkuudella. Kun Nooran puolustusasianajaja yritti maalata häntä kostonhimoisena ex-aviomiehenä, joka oli sepittänyt kaiken, Aleksi vain osoitti alkuperäisen räjähdyksen rikostekniseen näyttöön.
”Pommi oli oikea”, hän sanoi. ”Palopäällikkö vahvisti sen. Taloni tuhoutui. Tyttäreni kuuli äitinsä asentavan sen.
Kaikki muu seuraa siitä tosiasiasta. ” Iidan ei tarvinnut todistaa. Aleksi oli varmistanut sen. Nauhoitukset riittivät.
Tuomio tuli vähemmässä kuin neljässä tunnissa. Syyllinen kaikissa syytteissä. Noora Virtanen ja Janne Kosola tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ilman ehdonalaisen mahdollisuutta. Suomessa ei ollut kuolemanrangaistusta, mutta elinkautinen tiukimman turvaluokan vankilassa oli omanlaisensa kuolema.
Aleksi seisoi oikeussalissa tuomarin lukiessa tuomion, katsoen Nooran kasvojen murtuvan. Nainen katsoi häntä huoneen toiselta puolelta, ja hetkeksi heidän katseensa kohtasivat. Hän näki kysymyksen naisen silmissä. Miten sinä teit sen, miten minä hävisin?
Aleksi ei hymyillyt, ei riemuinnut. Hän vain katsoi naista kylmällä varmuudella miehestä, joka oli metsästänyt paljon vaarallisempaa saalista kuin sairaanhoitaja ja tämän poikaystävä. Sitten hän kääntyi ja käveli ulos oikeussalista, missä Mika odotti Iidan kanssa. Hänen tyttärensä juoksi hänen luokseen, ja Aleksi nosti tytön syliinsä pitäen tiukasti kiinni.
Iida kävi nyt terapiassa käsitellen sitä traumaa, jonka hänen äitinsä oli aiheuttanut. Se veisi aikaa, ehkä vuosia. Mutta Iida oli vahva. Hän oli selvinnyt.
He molemmat olivat. ”Onko se ohi? ” Iida kysyi hiljaa. ”Joo, kultaseni”, Aleksi sanoi kantaen tyttöä kohti uloskäyntiä.
”Se on ohi. Pahikset hävisivät. ” ”Koska olet fiksumpi kuin he. ” Aleksi hymyili painaen suukon tyttärensä hiuksiin.
”Koska minulla oli jotain, minkä puolesta taistella. Eikä heillä ollut. ” Ulkona oikeustalon edessä Tampereen syyskuinen aurinko oli kirkas ja kylmä. Mika taputti Aleksia olkapäälle, ja he kävelivät yhdessä kohti Mikan maastoautoa, Iidan lörpötellessä koulupäivästään, ystävistään, kaikesta muusta paitsi oikeudenkäynnistä.
Aleksi Virtanen oli ollut sotilas, tutkija, aviomies, isä. Noora oli yrittänyt supistaa hänet uhriksi, kohteeksi, ruumiiksi. Nainen oli unohtanut, ettei joitakin miehiä voi murtaa, koska heidät oli taottu kovemmissa tulissa kuin mitä hän ikinä pystyisi luomaan. Nainen oli asentanut pommin hänen autotalliinsa ja luullut tuhonneensa hänet.
Sen sijaan hän oli herättänyt jotain paljon vaarallisempaa. Suojelijan, joka ei lopettaisi ennen kuin hänen tyttärensä olisi turvassa ja oikeus olisi toteutunut. Kun he ajoivat pois oikeustalolta, Aleksi katsoi vielä kerran taakseen rakennukseen, jossa Noora viettäisi loppuelämänsä. Hän ei tuntenut voitonriemua, ei tyydytystä.
Vain hiljaisen varmuuden siitä, että hänen perheensä oli turvassa ja ihmiset, jotka olivat uhanneet heitä, eivät voisi enää koskaan satuttaa ketään. Se riitti. Se oli oikeutta.