Kirjekuori makasi pöydällä meidän välissämme, kermanvärinen ja paksu, ja äitini tuijotti sitä kuin askelmaa, jonka kestävyydestä ei ole varma. Huoneessa oli 211 tuolia. Olin laskenut ne itse…
Kirjekuori makasi pöydällä meidän välissämme. Se oli kermanvärinen, paksua paperia, sellaista, joka maksaa enemmän arkista kuin useimmat ihmiset lounaasta. Äitini lakimies oli asettanut sen pöydälle kaksikymmentä minuuttia sitten eikä ollut koskenut siihen sen jälkeen. Eikä äitinikään ollut. Siinä huoneessa oli 211 ihmistä. Tiesin sen, koska olin laskenut tuolit itse edellisenä yönä, kun täti Cressidan vanha … Read more