Viimeinen tavallinen aamu alkoi täsmälleen kuin kahdeksan vuotta aikaisemmat lauantaiaamut. Aleksi Virtanen suuteli vaimoaan Nooraa hyvästiksi kello 7. 15, aivan kuten aina. Nainen sanoi olevansa viikonloppuvuorossa leikkaussalissa, ja Aleksi uskoi sen.
Hän uskoi myös sen, että Nooran etäisyys viimeisen puolen vuoden aikana johtui vain stressistä. Hän työnsi syrjään tutkijan aivojensa kuiskaukset, ne klassiset merkit, jotka hän olisi tunnistanut kenestä tahansa muusta. Heidän viisivuotias tyttärensä Iida istui yhä pyjamassaan keittiössä, murokulho polvillaan, vaaleat kiharat sekaisin unesta. Kun Aleksi luki sanomalehteä kahvinsa ääressä, tyttö seisoi yhtäkkiä ovella ja väänteli käsissään Frozen-yöpaitansa helmaa.
”Isi”, tytön ääni oli pieni ja hauras. ”Voidaanko mennä nyt? ”
Aleksi katsoi ylös. ”Kulta, kun juon kahvini loppuun.
”
”Ei. Nyt. Soita hätänumeroon heti. ”
Hän hymähti lempeästi, sillä lapset selittivät aina jotain.
Mutta sitten Iida alkoi itkeä täydestä sydämestä, ja hänen sanansa takeltelivat. ”Äiti laittoi jotain autotalliin. Se mies sanoi, ettei saa kertoa sinulle. Se tikittää.
”
Maailma pysähtyi. Aleksin sotilaskoulutus käynnistyi ennen kuin tietoinen mieli ehti käsitellä kauhua. Hän tarttui Iidaan, juoksi eteiseen, nappasi auton avaimet ja työnsi tytön turvaistuimeen. Hän ehti kaksi korttelia, kun paineaalto osui pakettiautoon kuin fyysinen seinä.
Taaksepäin katsoessaan hän näki tulipallon nousevan aamutaivaalle sieltä, missä hänen talonsa oli ollut. Noora ei ollut sisällä. Nainen oli lähtenyt kaksikymmentä minuuttia aikaisemmin. Jos hän oli asentanut pommin, hän tiesi tarkalleen, milloin se räjähtäisi.
Hänen vaimonsa oli juuri yrittänyt murhata hänet ja heidän tyttärensä. Seuraavat tunnit olivat sumua. Palokunta, poliisi, hätääntyneet naapurit. Aleksi näytteli järkyttynyttä aviomiestä täydellisesti, sillä osa hänestä oli aidosti sokissa.
Toinen osa, tutkija, luetteloi kylmästi jokaista yksityiskohtaa. Kun komisario Reijo Aho kysyi, oliko Iida maininnut kenenkään laittaneen jotain autotalliin, Aleksi valehteli saumattomasti. Hän ei voinut paljastaa totuutta. Jos Noora tietäisi, että hän tiesi, nainen pakenisi, palkkaisi asianajajan ja katoaisi varjoihin.
Aleksi tarvitsi aikaa. Noora saapui onnettomuuspaikalle täydellisellä ajoituksella, kasvoillaan täydellinen kauhu. Hän kurotti tytärtään kohti, mutta Iida painoi kasvonsa isänsä olkapäätä vasten eikä katsonut häntä. Nooran naamio livahti hetkeksi, paljastaen kysymyksen jonka Aleksi osasi lukea: miksi olet elossa?
Hän antoi Nooran pitää kädestään kiinni, vaikka iho kihelmöi kosketuksesta. Hän kertoi Iidan kuulleen tikitystä, luultavasti vesivaraajasta, onnekkaasta sattumasta. Hän näki Nooran laskevan sen mielessään, helpottuvan. Kun komisario Aho kysyi Nooralta hänen liikkeistään, nainen esitti tarinansa sujuvasti.
Kun Aho kysyi, mihin hän oli pysäköinyt sairaalalla, Aleksi näki paniikin välähtävän naisen silmissä, nopeasti tukahdettuna. Silloin Aleksi teki päätöksen. Hän ei menisi poliisille vielä. Hän ei kohtaisi Nooraa.
Hän soittaisi vanhalle armeijaystävälleen Mikalle, miehelle jolla oli linnoitus Nokialla ja turvakamerat joka kulmassa. Mika oli jo matkalla hakemaan heitä. Mikan talo oli linnake naamioituna esikaupunkitaloksi. Kun Noora meni yläkertaan lepäämään, Aleksi kertoi kaiken Mika – Iidan varoituksen, räjähdyksen, Nooran reaktion.
Mika kuunteli synkkänä ja sanoi vain: ”Hän yritti tappaa lapsesi. ”
Seuraavien kolmen päivän aikana he rakensivat tapauksen. Mika asensi vakoiluohjelman Nooran puhelimeen. Mitä he löysivät, oli musertavaa.
Noora oli ollut suhteessa kahdeksan kuukautta miehen kanssa nimeltä Janne Kosola, sijoitusneuvoja, joka oli raskaasti velkaantunut pelivelkojen vuoksi. Ja sitten Aleksi löysi henkivakuutuksen, jonka hän oli allekirjoittanut puoli vuotta sitten ajattelematta asiaa. Kaksi miljoonaa euroa. Noora oli esittänyt sen vastuullisena vanhemmuutena.
Kaava kävi selväksi. Noora ja Janne olivat suunnitelleet tämän. Tappaa Aleksi, kerätä rahat, paeta yhdessä. He olivat epäonnistuneet.
Se tarkoitti vain sitä, että he yrittäisivät uudelleen. Mika ehdotti poliisia. Aleksi pudisti päätään. ”Ei tarpeeksi todisteita.
Janne on velkaa Reino Laakson organisaatiolle. Epätoivoiset ihmiset tekevät virheitä, ja minä aion antaa heille tilaisuuden tehdä kohtalokas sellainen. ”
Aleksi alkoi kylvää siemeniä. Hän kertoi vapaamuotoisesti ystäville ja naapureille päivittävänsä testamenttiaan, mainitsi henkivakuutuksen, ilmaisi helpotusta siitä, että Noora ja Iida olisivat turvassa jos hänelle tapahtuisi jotain.
Hän tiesi, että tieto leviäisi. Sillä välin Mika hakkeroi myös Jannen puhelimen. Siepatut puhelut olivat yhä epätoivoisempia. ”Meidän täytyy saada tämä loppuun.
Reinon miehet kävivät taas. Tarvitsen rahat nyt. ”
Aleksi kuunteli kliinisen etäisyyden takaa. Naisen ääni, joka oli kuiskannut rakastan sinua ja laulanut kehtolauluja Iidalle, keskusteli nyt hänen murhastaan yhtä huolettomasti kuin logistisesta ongelmasta.
Kipu tulisi myöhemmin. Nyt hänen täytyi keskittyä. Suunnitelman toinen vaihe koski Tero Niemistä, yksityisetsivää, jolla oli erityinen taito lavastaa tilanteita. Tero esittäisi Reino Laakson apulaista nimeltä Ville ja tarjoaisi Janne Kosolalle ulospääsyn: Laakso oli saanut tietää vakuutuskeinottelusta ja halusi mukaan.
Neljäkymmentä prosenttia korvauksesta, velka anteeksi, alibi valmiina. Laakson miehet hoitaisivat itse työn. Tero nappasi Jannen toimistorakennuksen ulkopuolelta ja ajoi hänet varastoon kaupungin laitamilla. Aleksi ja Mika seurasivat pakettiautosta kuunnellen jokaista sanaa.
Janne oli säikky, mutta ahneus voitti. Mies suostui alle kymmenessä minuutissa ja palkkasi samalla jonkun murhaamaan Aleksin. Hänen äänessään ei ollut häivääkään katumusta. Nyt Aleksi tarvitsi Nooran nauhalle.
Hän halusi naisen tunnustavan ensimmäisen pommin, sanovan haluavansa hänet kuolleeksi. Seuraavana iltana Janne kutsui Nooran tapaamiseen heidän tavalliseen baariinsa, ja Mika oli asentanut kuuntelulaitteet jo etukäteen. Aleksi istui selkäboksiin päin lippis päässään ja kuuli jokaisen sanan korvanapin kautta. ”Reino Laakso tietää meistä”, Janne aloitti.
”Hän haluaa neljäkymmentä prosenttia. ”
”Miten? ” Nooran henkäisy oli terävä. ”Miten hän voi tietää?
”
”Ei ole väliä. Hän haluaa mukaan. Muuten hän menee poliisille. ”
”En halua luopua neljästäkympistä.
Se on meidän rahamme. ”
”Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. ”
Hiljaisuus. Sitten Noora sanoi: ”Hyvä on.
Mutta haluan, että se tehdään oikein tällä kertaa. Aleksin täytyy kuolla tavalla, joka ei herätä kysymyksiä. Ajattelin liikenneonnettomuutta. Hän ajaa sitä reittiä Mikan luo joka päivä.
”
Aleksin koko keho jäykistyi seuraavasta kysymyksestä. ”Entä Iida? ”
”Hän on ongelmallinen”, Noora sanoi kylmästi. ”Hän kuuli minut pommin kanssa.
Silti olisi puhtaampaa, jos hän ei olisi kuvioissa. ”
”En aio joutua vankilaan lapsen tappamisesta”, Janne sanoi lujasti. ”Siihen vedän rajan. ”
”Sitten Aleksi riittää”, Noora sanoi.
”Kun hän on kuollut, Iida menee siskoni luo. ”
Aleksi istui kuin kivettynyt, raivo niin puhdasta ja kylmää, että se vei kaiken hänen itsehillintänsä olla kääntymättä ympäri. Mikan käsi laskeutui hänen olkapäälleen, painava ja varoittava. ”Pysy rauhallisena.
Meillä on heidät. Kaikki mitä tarvitsemme on nauhalla. ”
Baarista lähdettyään Mika sanoi: ”Menemme poliisille. Meillä on tunnustus, salaliitto, kaikki.
”
”Ei vielä”, Aleksi sanoi jäisesti. ”Hän pääsee takuille, palkkaa asianajajan, tekee sopimuksen. Ehkä hän istuu viisitoista vuotta, mutta hän on elossa. Hän hengittää.
Hän yritti murhata tyttäreni, Mika. Viisivuotiaan lapsen, joka ei tehnyt mitään muuta kuin oli olemassa. Haluan antaa heille lopun, jonka he kirjoittivat minulle. ”
”Tämä ylittää rajan.
”
”He ylittivät sen ensin, kun menivät Iidan kimppuun. ”
Mika huokaisi. ”Sitten olen mukana. ”
Aleksi lavastaisi oman kuolemansa.
Mikan yhteyshenkilö, erikoistehosteyritystä pyörittävä Jorma Hakala, loi todistusaineiston, joka huijaisi ketä tahansa joka ei lavastusta tuntenut. He valitsivat Valtatie yhdeksän jyrkän mutkan, sytyttivät Aleksin pakettiauton palamaan ja levittivät hänen henkilökohtaisia tavaroitaan hylyyn. Kaukaa se näytti täsmälleen siltä kuin Aleksi Virtanen olisi menettänyt ajoneuvonsa hallinnan. Mika soitti hätänumeroon kertakäyttöpuhelimesta ja he katosivat pimeyteen.
Uutinen Aleksin kuolemasta levisi nopeasti. Komisario Aho soitti Nooralle henkilökohtaisesti, ja Mika nauhoitti puhelun. Nooran huuto olisi ansainnut palkinnon, mutta heti puhelun päätyttyä hän soitti Jannelle ja sanoi voitonriemuisesti: ”Se on tehty. Aleks on kuollut.
Olemme vapaita. ”
Sillä aikaa kun he juhlivat, Aleksi alkoi purkaa heidän elämäänsä. Hän lähetti anonyymin vihjeen vakuutusyhtiön petostutkintaan, mukana nauhoitukset murhasuunnitelmasta. Hän lähetti samat todisteet komisario Aholle jäljittämättömästä sähköpostiosoitteesta.
Ja sitten hän tapasi Reino Laakson henkilökohtaisesti. ”Sinun pitäisi olla kuollut”, Reino totesi siemaillen konjakkiaan. ”Huhut kuolemastani ovat liioiteltuja. ” Aleksi kertoi tilanteen, Jannen velan, huijauksen, jossa hänen nimeään oli käytetty.
”Tarjoan sinulle ensimmäisen mahdollisuuden häneen. ”
Reino oli hiljaa hetken, sitten nyökkäsi. ”Voin kunnioittaa tuota. ” Tunnin kuluttua Reinon oikeat apulaiset noutivat Janne Kosolan.
He eivät tappaneet häntä, mutta tekivät selväksi, että hänen velkansa oli kolminkertaistunut ja hänellä oli viikko aikaa maksaa. Janne oli murtunut mies, kun hän soitti Nooralle paniikissa. Aleksi Virtanen nousi kuolleista kolmantena päivänä. Hän käveli Tampereen poliisiasemalle täsmälleen kello kymmenen ja laski komisario Ahon pöydälle muistitikun.
”Kaikki mitä tarvitsette on tällä. Nauhoituksia vaimostani ja tämän poikaystävästä suunnittelemassa murhaani. Valvontakuvaa. Taloustietoja.
Heidän täydellinen tunnustuksensa. ”
Poliisiasema oli kaaoksessa, kun syyttäjä Iina Wallin kävi nauhoitukset läpi. Hänen ilmeensä kylmeni joka minuutilla. ”Tämä on kattavaa.
Olette tehnyt työmme puolestamme, mutta lavastitte oman kuolemanne. ”
”Tein mitä minun täytyi tehdä suojellakseni tytärtäni. ” Aleksi sanoi suoraan. ”En pyydä anteeksi sitä, että varmistin, ettei hän voi satuttaa ketään muuta.
”
Pidätys tapahtui samanaikaisesti. Noora otettiin kiinni sairaalasta, Janne asunnoltaan. Kehokameran kuvamateriaalista Aleksi näki hetken, jolloin nainen tajusi hänen olevan elossa. ”Se on mahdotonta”, Noora henkäisi.
”Hän on kuollut. ”
Oikeudenkäynti kesti kuusi kuukautta, mutta kun se alkoi, se oli raaka. Syyttäjä toisti nauhoitukset, joissa Noora ja Janne keskustelivat huolettomasti murhasta ja pohtivat, tappaisivatko he Iidan. Tuomio tuli vähemmässä kuin neljässä tunnissa.
Syyllinen kaikissa syytteissä. Elinkautinen ilman ehdonalaisen mahdollisuutta. Aleksi seisoi oikeussalissa, kun tuomari luki tuomion. Noora katsoi häntä huoneen toiselta puolelta, ja hetkeksi heidän katseensa kohtasivat.
Hän näki kysymyksen naisen silmissä: miten sinä teit sen? Aleksi ei hymyillyt, ei riemuinnut. Hän vain katsoi naista kylmällä varmuudella ja kääntyi pois. Ulkona Mika odotti Iidan kanssa.
Tyttö juoksi hänen luokseen, ja Aleksi nosti hänet syliinsä pitäen tiukasti kiinni. ”Onko se ohi? ” Iida kysyi hiljaa. ”Joo, kultaseni.
Se on ohi. Pahikset hävisivät. ”
”Koska olet fiksumpi kuin he? ”
Aleksi hymyili painaen suukon tyttärensä hiuksiin.
”Koska minulla oli jotain minkä puolesta taistella, eikä heillä ollut. ”
He kävelivät yhdessä kohti Mikan maastoautoa, Iidan lörpötellessä koulupäivästään ja ystävistään, kaikesta muusta paitsi oikeudenkäynnistä. Aleksi katsoi vielä kerran taakseen rakennukseen, jossa Noora viettäisi loppuelämänsä. Hän ei tuntenut voitonriemua.
Vain hiljaisen varmuuden siitä, että hänen perheensä oli turvassa ja ihmiset, jotka olivat uhanneet heitä, eivät voisi enää koskaan satuttaa ketään. Se riitti. Se oli oikeutta.