Kuvio alkoi huhtikuun tienoilla. Brooke alkoi tulla kotiin yhä myöhemmin, ja hän haisi savukkeille ja halvalle oluelle. Hän sanoi olevansa verkostoitumassa, että tapahtumajärjestäjän piti olla liikkeellä silloin, kun muutkin olivat liikkeellä. Uskoin häntä, koska halusin uskoa.
Kesäkuuhun mennessä hän oli poissa neljä tai viisi iltaa viikossa. Tulin töistä kirjanpitoalan hommista kuudelta, tein ruokaa yhdelle, söin yksin ja nukahdin ennen kuin hän kompuroi kotiin aamukolmelta. Olimme olleet yhdessä kolme vuotta. Hän oli muuttanut luokseni vuosi sitten.
Asunto on minun, ostin sen ennen kuin tapasin hänet. Hän ei maksanut vuokraa, heitti joskus satunnaisesti bensarahaa, kun muisti. En välittänyt. Sitä tekee, kun rakastaa.
Mutta jokin oli muuttunut. Hän ei enää käpertynyt viereeni sohvalle, ei nauranut typerille vitseilleni verokaudesta, ei tehnyt sunnuntaibrunssia. Nyt hän tuskin katsoi minua. Hän oli aina puhelimellaan, hymyili viesteille, joita ei koskaan näyttänyt, ja hänellä oli aina jokin parempi paikka, minne mennä.
Toukokuussa yritin puhua hänelle. Eräänä iltana kiinalaisen noutoruuan äärellä sanoin, että hän on ollut paljon poissa. Hän ei nostanut katsettaan puhelimesta. Sanoi sen olevan työtä.
Sanoi, että tapahtumat sijoittuvat iltaan. Sanoin kaipaavani häntä. Hän sanoi olevansa tässä. Mutta ei hän ollut.
Ei oikeasti. Sanoin itselleni, että olen vain vainoharhainen ja epävarma. Ettei hän petä minua. Hän vain rakentaa uraansa.
Minä olin se vakaa poikaystävä, jolla oli tylsä työ ja ennustettava aikataulu. Hän tarvitsi jännitystä. Se oli ihan okei. Sitä toistelin itselleni, kunnes näin heidät.
Se oli torstai-illan lopulla kesäkuussa. Työkaverit raahasivat mut happy houreille keskustan baariin, jossa oli paljasta tiiltä ja ylihintaisia drinkkejä. Istuin ja join olutta, kun näin hänet. Brooke seisoi baaritiskillä jonkun tyypin kanssa.
Tämä oli ehkä kaksikymmentäviisi, lippis väärinpäin, hihaton paita ja tatuointeja. Hän piti kättään Brooken alaselällä. Brooke nauroi, kosketti hänen käsivarttaan, nojasi häneen tavalla, jolla hän ei ollut koskenut minuun kuukausiin. Katsoin viisi minuuttia.
Mies osti hänelle drinkin. Brooke syötti hänelle kirsikan cocktailistaan. Mies kuiskasi jotain hänen korvaansa, ja Brooke heitti pään taakse ja nauroi aidosti. Minua pyörrytti.
Lähdin sanomatta mitään työkavereille. Ajoin kotiin, istuin sohvalla ja odotin. Hän tuli kotiin kolmelta aamuyöllä. Kysyin, miksi hän on noin myöhään.
Sanoi, että työpaineet. Meni suihkuun ja nukkui. Nukuin sohvalla. Seuraavat päivät olivat outoja.
Aloin katsoa häntä eri tavalla. Huomasin asioita, joita olin vältellyt. Jatkuva viestittely, pitkät puhelut kylpyhuoneessa, uudet vaatteet, jotka olivat tiukempia ja paljastavampia kuin ennen. Torstaina päätin puhua hänelle kunnolla.
Tilasin hänen lempithairuokansa. Hän tuli kotiin seitsemältä, aikaisin hänelle. Kysyin, voisimmeko puhua. Hän istui alas, mutta näytti varautuneelta.
Hän kysyi, mistä haluan puhua. Sanoin meistä. Siitä, miten meillä menee. Hän sanoi, että kaikki on hyvin.
Sanoin, ettei tunnu hyvältä. Että hän on poissa joka ilta, että emme näe toisiamme. Hän huokaisi. Siellä se tulee, hän sanoi.
Syyllistys. Sinä et vietä kanssani tarpeeksi aikaa -puhe. Sanoin, etten pyydä häntä lopettamaan työtään. Pyysin vain, että hän olisi läsnä silloin, kun on kotona.
Hän sanoi, ettei voi istua kotona odottamassa, että viimeistelen taulukkolaskentaa. Sanoi tarvitsevansa virikkeitä. Sanoi haluavansa oikeasti elää. Kysyin sitten suoraan, kuka on Chase.
Hänen naamansa värähti sekunnin. Sitten hän toipui. Sanoi, että Chase on vain ystävä. Sanoi, että hän työskentelee eräässä paikassa, jonka hän muuten varasi.
Sanoin nähneeni heidät edellisenä torstaina Hudsonissa. Pitkä hiljaisuus. Hän suuttui. Kysyi, olinko seuraamassa häntä.
Sanoin olleeni onnellisen tunnin jälkeen työkavereiden kanssa ja nähneeni hänet. Sanoin, että hän oli kiinni tyypissä. Hän vakuutti, että he ovat vain ystäviä. Sanoin, etteivät ystävät katso toisiaan niin.
Hän nousi seisomaan. Sanoi, ettei pidä vihjailuistani. Sanoin, etten vihjaile. Kysyin suoraan, kuka hän on.
Hän istui hitaasti takaisin. Huokaisi. Okei. Haluatko rehellisyyden?
Selvä. Kyllä. Olen viettänyt aikaa Chasen kanssa. Hän on hauska.
Hän vie minua paikkoihin. Hän saa minut tuntemaan olevani elossa. Mutta en ole vielä pettänyt sinua. En ole.
Kysyin, mitä hän oikein tarkoittaa sillä. Hän hengitti. Tyler, sinä olet mahtava. Sinä olet sellainen mies, jonka kanssa mennään naimisiin.
Ja se on hyvä asia, jos haluat rakentaa elämää. Mutta minä en ole valmis rakentamaan elämää. Minun täytyy ensin kokea asioita. Pyysin häntä olemaan suora.
Hän sanoi, että haluaa olla kanssani pitkällä tähtäimellä, mutta ei ole valmis luopumaan elämänkokemuksista. Ei ole valmis asettumaan aloilleen. Sanoi olevansa yhä oma itsensä. Kysyin, haluaako hän seurustella toisen miehen kanssa asuessaan minun luonani.
Hän sanoi, ettei se ole pettämistä, jos minä tiedän siitä. Sanoi, ettei halua valehdella minulle. Sanoi, että voisin tavata hänetkin, jos haluan. Että se voisi toimia meille molemmille.
Istuin siinä ja katsoin naista, jonka kanssa olin jakanut vuoteen ja jääkaapin. Nainen, joka söi ruokaa, jonka ostin, ja käytti Netflixiäni. Hän kysyi minulta lupaa pettää minua, mutta ei sanonut sitä ääneen. Hän kutsui sitä rehellisyydeksi.
Katsoin häntä ja sanoin, että hän on oikeassa. Että minun täytyy ajatella asiaa. Hän hymyili. Luuli minun suostuvan.
Hän sanoi, että hänen täytyy valmistautua tapaamiseen. Meni makuuhuoneeseen. Seuraavana päivänä, kun hän oli poissa, laitoin kaiken liikkeelle. Seuraavana päivänä, kun hän oli poissa, laitoin asian vireille.
Soitin ystävälleni Kevinille ja sanoin, että tarvitsen hänen apuaan ja että hänen pitää tuoda pakettiauto. Soitin myös Nalille, joka toimi vuokranantajana silloin, kun oli tarpeen. En kertonut heille kaikkea. Sanoin vain, että muutto tapahtuu lähipäivinä.
Nah kysyi, jätänkö hänet. Sanoin, että kyllä, mutta en halunnut puhua siitä. Kerroin hänelle, että Brooke myönsi tapailevansa toista. Ettei se ole pettämistä, koska hän kertoi siitä minulle.
Nah tuijotti minua. Hän sanoi, että se on edelleen pettämistä. Sanoin tietäväni. Sanoin, ettei hän voi jäädä tänne.
Sanoin, että se loppuu huomenna. Tyhjensin hänen tavaransa. Se tuntui pahalta. Se tuntui hyvältä.
En oikein tiennyt. Nah seisoi kädet lantiolla ja sanoi, ettei hän ole laillisesti vuokralainen. Sanoin tietäväni. Tyhjensin silti kaiken.
Kaikki hänen meikkinsä. Hänen hiustuotteensa. Hänen ihonhoitotuotteensa, jotka täyttivät kokonaisen hyllyn. Kolme laatikollista pelkkiä purkkeja ja purnukoita.
Lääkkeet. Korut. Kengät, joita hänellä oli enemmän kuin minulla ikinä. Löysin valokuvan meistä ensimmäiseltä yhteiseltä vuodeltamme.
Olimme molemmat hoikkia ja onnellisia, emmekä tienneet, mitä oli tulossa. Katsoin sitä pitkään. Sitten laitoin sen takaisin hänen tavaroidensa joukkoon. Se versio hänestä oli poissa.
Ei ollut mitään järkeä pitää sitä. Hän tuli kotiin seuraavana iltana viideltä. Ovi ei auennut. Avain ei toiminut.
Hän rynni sisään etuovesta. Olin keittiössä. Hän ryntähti sisään, aivan vihaisena. Miksi avain ei toimi?
kysyi hän. En ole enää asunnossasi, vastasin. Hän ryntähti ohi ohitse. Kaikki hänen tavaransa olivat kadonneet.
Jokainen vaate, jokainen laukku, jokainen tyyny. Jokainen jälki. Ainoa jäljellä oleva asia oli keittiön pöydällä oleva kirjekuori, jossa oli hänen nimensä. Hän avasi sen.
Katsoi minua. Tämä on lähtöpassi, hän sanoi. Kyllä. Hän naurahti.
Hän nauroi. Et voi tehdä tätä. Minä asun täällä. Et enää.
Hän pudisti päätään. Mitä ihmettä Tyler? Me vain puhuimme. Luulin, että ymmärsit.
Ymmärsin täydellisesti. Kysyit, sallinko sinun pettää minua, ja minä vastasin, että en. Sitten hän huusi. Sanoi, että ylireagoin.
Että hän ei tehnyt mitään väärää. Että he ovat vain ystäviä. Että tämä on totaalinen ylireagointi. En vastannut.
Siirryin vain keittiöön ja odotin. Hän kysyi, keneen soittaa ja miten hän pääsee pois tästä paikasta. Sanoin, että Chase voi varmaan auttaa. Se iski häneen kovaa.
Kesti 3 sekuntia. Sitten hän minuutin hiljaisuuden jälkeen kysyi, kuinka saan hänen numeronsa. Sanoin nähneeni hänen kanssaan. Sanoin etten ole koskaan edes puhunut hänelle.
Hän nyökkäsi hitaasti ja kysyi, jättääkö joku hänelle kyydin. Sanoin, että Nah ja Kevin hoitavat asian. Hän nyökkäsi ja sanoi soittavansa Chaselle, jotta tämä voi hakea hänet. Sanoin, että se voi olla paras vaihtoehto.
Hakeminen jäi hänen tehtäväkseen. Hän istui yhden laatikkonsa päällä eteisessä ja odotti. En puhunut hänelle. Ei ollut mitään sanottavaa.
Kun auto pärrytti pihaan, hän nousi seisomaan. Tämä ei muuta meitä miksikään. Et voi vain pyyhkiä minua pois elämästäsi. En pyyhi ketään pois.
Sinä lähdit jo pois. Sinä vain tarvitsit jonkun kertomaan sinulle. Hän tuijotti minua viimeisen kerran. Sitten hän oli poissa.
Nah katseli hänen lähtevän. Kun ovi oli kiinni, Nah kääntyi puoleeni. Kaikki hyvin? En tiennyt rehellisesti.
Sanoin, että hän on poissa. Hän vei osan tavaroistaan. Ei kaikkea. Vain sen, mikä mahtui laatikkoon.
Nah nyökkäsi ja kysyi, tulenko vaihdatko lukot. Seuraavana iltana vaihdoin lukot. Sitten estin hänen numeronsa. Estin myös Chasen, vaikkei hän ollut koskaan soittanut minulle.
Estin myös Melissan ja muut heidän ystävänsä. En halunnut vastata kysymyksiin. Kuulin, että Brooke asui seuraavat viikot sohvalla. Että Chase ei ollut suhdepoika.
Että hän ei halunnut seurustelua. Että Brooke vietti viikonloput baareissa ja arkisin hän etsi asuntoa. Sitten hänelle selvisi, että hän oli asunut kaksi viikkoa ystävänsä luona. Ja että hän tuhlasi jokaisen dollarin, jonka hän säästi olemalla maksamatta vuokraa.
Hän oli myös varastanut osan minun jutuistani. En tiedä miten. Mutta hän otti osan. En välittänyt.
Työ teki hyvää. Sain kehuja pomoltani. Tunsin oloni hyväksi. Tunsin oloni kevyeksi.
Tunsin taas oloni sellaiseksi, että pystyisin hengittämään. Sitten eräs ystäväni Sarah esitteli minut kollegalleen, jonka nimi oli myös Sarah. Opettaja. 28-vuotias.
Hauska. Maadoittunut. Menimme kahville. Sitten päivälliselle.
Sitten toiselle päivälliselle. Hän nauroi vitseilleni. Hän ei viettänyt koko iltaa puhelimellaan. Enkä minä seisonut siellä satunnaisten miesten kanssa baarissa hänen selkänsä takana.
Se oli uutta. Se oli helppoa. Ja ennen kuin aloimme mitään, kerroin hänelle. En halunnut toistaa samaa luottamuksen alaista kierrosta.
Kerroin hänelle kaiken siitä, mitä tapahtui Brooken kanssa. Ajattelin, että hän ansaitsee tietää. Hän ei juossut karkuun. Sitten Sarah sanoi minulle eräänä iltana, olen tavannut tytön, jonka kanssa sinä olet, hän sanoi.
En tiennyt kuka. Sitten tajusin. Kysyin, miltä hänestä tuntuu. Se tapahtui pienessä kahvilassa.
Olin tavannut oikean Sarahin sinne, ja hän tuli sisään ja näytti siltä kuin olisi nähnyt aaveen. Hän istui pöytään, laittoi kätensä pöydälle ja kysyi, voinko antaa hänelle viisi minuuttia. Sanoin, että olen kiinnostunut. Katsoin oikeaa Sarahia, joka nyökkäsi vain.
Istuin takaisin alas. Brooke näytti hermostuneelta. Normaalia hermostuneemmalta. Hän väänsi laukkuaan ja sanoi: Minä ansaitsen anteeksipyynnön.
Minä sanoin, että hän on oikeassa. Ja sitten hän pyysi anteeksi. Ei siksi, että petti. Hän sanoi sen: Annoit minulle kaiken, ja minä kohtelin sinua kuin olisit vaihtoehto.
Et ansainnut sitä. Toivon, että löydät jonkun, joka näkee sinussa sen, mitä minä en nähnyt. En tiennyt mitä sanoa. Se tuntui aidolta.
Kysyin, miksi hän teki sen. Miksi hän tuli tänne. Hän sanoi, että siksi, että annoit minulle kodin ja minä heitin sen pois. Koska olin peloissani, ettei elämäni alkaisi ennen kuin olisin vanha.
Ja kun et sinä antanut minun viedä sinut mukanani siihen hulluuteen, tajusin, mitä olin tehnyt. Tajusin kuulleeni sanan, jota hän ei ollut koskaan käyttänyt minusta ennen. Kodin. Kysyin, voiko hän antaa minulle anteeksi.
Kysyin, voiko hän antaa minulle anteeksi. Ja hän sanoi: Ei, hän ei tarvitse minulta anteeksiantoa. Hänen on elettävä oman valintansa kanssa. Hän pyyhki silmiään ja kysyi, voisimmeko joskus olla ystäviä.
En tiennyt voimmeko. Sanoin hänelle, että tarvitsen aikaa. Ja totta puhuen, en ole vieläkään täysin varma. Hän nyökkäsi ja sanoi ymmärtävänsä.
Hän nousi ja lähti. Katsoin hänen menevän, mutta minä pysyin paikallani. En tuntenut mitään. Ei vihaa.
Ei surua. Ei mitään, mikä vetäisi minua takaisin. Se oli helpotus. Istuin siinä hiljaisuudessa muutaman minuutin.
Sitten kuulin oikean Sarahin tulevan takaisin pöytään. Hän ei kysynyt, mitä tapahtui. Kysyin, jätetäänkö tämä homma väliin. Hän sanoi, että mennään.
Ja niin teimme.